Arvio: Tatu ja Patu Helsingissä
“Ooooh, aahhh, kato äiiitiii!”, huutaa yleisö innoissaan, kun kesken Tatu ja Patu Helsingissä -musikaalin teatterissa alkaa tapahtua kummia. Näyttämöllä Tatun ja Patun mystinen Jori-serkku (Paavo Kerosuo) puhaltaa saippuakuplia ystäviensä riemuksi. Samalla teatterin katosta leijailee saippuakuplia yleisön niskaan.
Lasten haltioituneet ilmeet kuplien, musikaalikohtausten ja jättiläispuluvauvan äärellä muistuttavat siitä, miksi on äärimmäisen tärkeää, suorastaan välttämätöntä, että teattereilla on hyvää, innostavaa, hauskaa ja taitavasti tehtyä ohjelmistoa lapsille: tällaiset esitykset innostavat uusia sukupolvia teatterin ihmeelliseen maailmaan. Hihkujat palaavat riemuiten tähän taloon.
Tatu (Antti Timonen) ja Patu (Paavo Kääriäinen) saapuvat Helsinkiin kotikylästään Outolasta, kuten kaikki Aino Havukaisen ja Sami Toivosen luomaan kirjasarjaan perehtyneet tietävät. Ennen kuin Tatulle ja Patulle selviää, mitä outoja bisneksiä helsinkiläistynyt Jori häärää, näyttämöllä päästään matkustamaan raitiovaunulla ja yleisössäkin tanssimaan yhdessä.
Tatu ja Patu -musikaalin lavastus on upea, siitä kiitos Markus Tsokkiselle. Näyttämön visuaalinen ilme kunnioittaa selvästi kirjoja.