Arvio: Täydellinen lauantai
Strang on Täydellisen lauantain tähti
Kukapa ei haluaisi pitkän viikon jälkeen rentoutua rauhassa kotona ja kuunnella kauan etsimäänsä LP-levyharvinaisuutta? Ottaa hetki ihan vain itselleen. Sitä myös keski-ikäinen Markus (Pekka Strang) yrittää, mutta tilanteeseen tulee pari muuttujaa: vaimo Helena (Vuokko Hovatta) haluaa paljastaa miehelle salaisuutensa, parikymppinen poika (Arttu Kapulainen) on tulossa vierailulle, virolaisella työmiehellä (Jouko Klemettilä) on ongelmia remontin kanssa, rakastaja Elisa (Vappu Nalbantoglu) haluaisi kertoa heidän suhteestaan vaimolle, ja alakerran naapuri Pavel (Matti Rasila) haluaisi sosialisoida.
Komedian on kirjoittanut ranskalainen Florian Zeller vuonna 2013 ja se on saanut innoitusta Simon Greyn vuonna 1975 kantaesityksen saaneesta näytelmästä Otherwise Engaged. Ohjaajana Kaupunginteatterin produktiossa toimii Putouksestakin tuttu ihana Jaakko Saariluoma. Pidän Antti Mattilan lavastuksesta kovasti ja taisin todeta kaverilleni voivani asua itsekin sellaisessa asunnossa. Puvustuksesta vastasi Maria Rosenqvist, joka on hyvin osannut ilmentää roolihahmojen persoonallisuutta myös näiden asuissa.
Täydellinen lauantai onnistuu tavoittamaan katsojat samaistuttavilla ja tunnistettavilla roolihahmoilla. Pystyn itsekin löytämään hahmoista paljon tuttuja elementtejä, erityisesti tietysti päähenkilöstä Markuksesta, joka tekee oikeasti mitä tahansa saadakseen olla hetken rauhassa. Ja vaikka sitten yrittäisi auttaa tai miellyttää toista, sekään ei riitä. Unohtamatta tietenkään vanhempien viikoittaista kuulumispuhelua, jossa käydään läpi kuka teki kenelle mitä.
Roolitus oli loistava: kärsivä Hovatta, yhtäkkiä moraalivartijaksi kääntyvä Nalbantoglu, teiniangstaava Kapulainen, kielimuurin kanssa painiskeleva Klemettilä ja alakerran yli-innokas Rasila. Kaikista eniten nautin kuitenkin Pekka Strangin hieman ylivedetystä näyttelemisestä. Vuorosanat olivat osuvia, mutta Strangin tapa näytellä ne teki tilanteesta vielä koomisemman ja hauskemman. Usein nauroin vielä enemmän Strangille kuin itse tilannekomiikalle tai dialogille. Ystäväni kertoi odottaneensa eniten, että putkimies palaisi lavalle. Kieltämättä Klemettilän työmies oli yksi minunkin lempihahmoistani.
Ehkä hieman esityksen alussa oli havaittavissa tyhjäkäyntiä, mikä hidasti juonen käynnistymistä, mutta muuten juoni eteni loppuun asti tiiviisti ja rytmikkäästi. Täydellinen lauantai kesti väliajan kanssa noin kaksi tuntia, joten se oli juuri sopiva piristysruiske sitä kaipaavalle. Voin suositella tätä lämpimästi, esitys oli juuri niin intensiivinen että ajantaju katosi ja maha ehti tulla kipeäksi nauramisesta.