Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Täydellinen lauantai

Simo Sahlman – Lukupino – 10.9.2019

Täydellinen lauantai – Helsingin kaupunginteatteri

Täydellinen lauantai on Florian Zellerin kirjoittama komedia, jossa halutaan vain ottaa pieni hetki itselle, mutta ne pirun muut ihmiset tulevat häiritsemään.

Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä nähdään aiemmin Lilla teaternissa ruotsiksi esitetty, Jaakko Saariluoman ohjaama, farssi. Komedia on vaikea laji ja Täydellinen lauantai onnistuu siinä turvallisen oloisesti.

Näytelmässä ollaan Markuksen olohuoneessa, jossa tämä yrittää kuunnella juuri kirpparilta löytämäänsä levyä. Kunnon farssin tavoin ovet alkavat kuitenkin käymään ja puhelimet soimaan. Ihmissuhteetkin sattuvat juuri sillä rentoutumisen ajalla kääntyä päälaelleen.

Markuksen vaimolla, Helenalla, on asiaa. Poika Sebastian (tai Fucking Rat, kuten tämä haluaa itseään nyt kutsuttavan) on tulossa käymään kuten myös vanha ystävä Pauli. Elsaa Markus ei välttämättä haluaisi kylään kun Helena on paikalla, mutta hyvä kun tästä ehtii huolehtia puolalaisen korjausmiehen aiheuttaessa vesivahinkoa niin, että alakerran naapuri Pavelkin saapuu paikalle.

Näytelmän monet langat pysyvät ryhmällä kasassa ja etenkin Jouko Klementtilän esittämä puolalainen korjausmies Leo saa aikaan useita nauruja yleisöstä. Vappu Nalbantoglun esittää Elsan hahmon upean eleikkäästi ja Arttu Kapulaisen Sebastian on juuri tarpeeksi raivostuttavan angstinen. Näyttelijät toimivat tarkasti ja ajoitus onkin tässä näytelmässä tärkeässä roolissa.

Lopulta se esityksen kantava voima on Pekka Strangin karisma. Tuo ääneltään, kasvoiltaan ja liikkeiltään eleikäs hujoppi kykenee ottamaan yleisön haltuun sekunneissa. Vuokko Hovatta käy vaimon roolissa sisäistä myllerrystä läpi ja jättää näin tilaa Strangin suurieleisille maneereille. Suurin hauskuttaja näytelmässä on juuri ne reaktiot mitä muut ihmiset Strangin hahmossa aiheuttavat. Ne hölmöt muut ihmiset, jotka järkyttävät rauhaa kun mies haluaisi vain kuunnella levyä itsekseen.

Antti Mattilan lavastus on skandinaavisessa tyylikkyydessään hieno ympäristö tarinan tapahtumille. Asunto vihjailee siitä rauhasta ja tyyneydestä, jota Markus ei tunnu saavuttavan.

Se oman hetken tavoittelu kertoo jonkin verran ajastamme ja siinä epäonnistuminen tasapainottelevasta suhteesta sosiaaliseen ympäristöömme. Tässä näytelmässä voi pohtia oman ajan ja yhteisöllisyyden rajoja, mutta toisaalta sitä voi ihan vain mennä ja nauttia puhtaasta farssista. Kaikki on värikästä ja äänekästä ja lopulta niin kevyttä, että ehkä tässä esityksessä voi vain nojata taaksepäin ja ottaa hetken itselleen.

Lisätietoa esityksestä löydät Helsingin kaupunginteatterin sivuilta. Jos vain farssi iskee tyylilajina, niin tässä näytelmä sinulle.