Arvio: Uusi Eden
Helsingin Kaupunginteatteri, Helsinki
Helsingin Kaupunginteatterin ja Q-teatterin yhteistuotanto Uusi Eden sai ensi-iltansa 5.2. Studio Pasilassa.
Kyseessä on mustan huumorin sävyttämä musikaali, jonka on kirjoittanut ja ohjannut Juho Mantere. Musiikin on säveltänyt Henri Lyysaari.
Uuden Edenin juoni lyhyesti
Globaali ydinsota on pyyhkäissyt planeetan yli, mutta sattuman oikusta eräs pieni teatteri Pasilassa henkilökuntineen on välttynyt tuholta. Kun teatterilaisten aiemmat ammatit menettävät merkityksensä post-apokalyptisessa maailmassa, he ryhtyvät uuden elämän rakentamiseen neuvokkaan talkkarinsa johdolla.
Vanhan teatterin raunioille kohoaa yhteisö, jonka he nimeävät Uudeksi Edeniksi. He vannovat, etteivät toista menneisyyden virheitä, mutta pian käy ilmi, ettei paratiisikaan ole täydellinen.
Entinen näyttelijäopiskelija Sonja haaveilee edelleen roolista, jota ei koskaan saanut, ja ex-pizzakuski Petteri unelmoi rakkaudesta, joka pysyy saavuttamattomissa. Samaan aikaan Edenin johtajaksi nousseella talkkarilla on salaisuus, joka voi romahduttaa koko yhteisön.
Teatterissa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja, mutta missä kulkee raja, kun panoksena on oma selviytyminen ja usko parempaan huomiseen?
Rakkautta ja harmoniaa
Harva musikaali alkaa ydinräjähdyksellä, mutta niin Uusi Eden syntyy. Teoksessa on paljon erilaisia kielikuvia ja nokkelaa sanailua. Yksi päähenkilöistä on pizzalähetti Petteri, joka on orpo. Hän on pitänyt huolen itsestään yhdeksän vuotta, kunnes Edenin johtaja Äiti löytää hänet Triplan raunioista, ja tuo hänet teatteriin työvoimaksi. Petteri ja Sonja löytävät nopeasti yhteisen sävelen ja loppu on sinetöity.
Uuden Edenin kepeyden alle kätkeytyy ajankohtainen sanoma. Teoksesta löytyy vahvoja yhtymäkohtia nyky-Suomen menoon kun taiteen ja kulttuurin määrärahoja ajetaan alas “tärkeimpien” asioiden vuoksi. Kuitenkin jokaisen sielu kaipaa rinnalleen muutakin kuin vain työtä!
Uusi Eden on myös kannanotto arvoista, voiko itsevaltias olla välittämättä moraalisista arvoista vain yhteisen edun nimissä? Ja mikäli vastaääniä syntyy, kuinka ne hoidetaan sivistyneessä yhteiskunnassa?
Teos on myös kertomus rakkaudesta, oli kyse sitten vanhemman ja lapsen tai pariskunnan välisestä rakkaudesta. Ja siitä kuinka pitkälle on valmis menemään rakkauden tai rakkaudettomuuden tähden.
Teoksen musiikki on loistavaa ja laulajien äänet soivat harmonisesti stemmassa kuin Ultra Bran levyillä konsanaan. Henri Lyysaarelle sekä bändille suuret kiitokset!
Kiitokset saa myös pukusuunnittelija Riina Leea Nieminen mielikuvituksellisesta pukusuunnittelusta, joka on yhdistelmä niin maailmanlopun elokuvista tuttuja elementtejä, nykypäivän katumuotia kuin Shakespearen tyylisiä asusteita.