Saavutettavuustyökalut

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätöksellä kaikki esitystoimintamme on peruttu ma 23.11.2020 – pe 18.12.2020. Olemme yhteydessä lipun varanneisiin ja ostaneisiin asiakkaisiin, joten odotathan kärsivällisesti ohjeistustamme, kiitos! Lipunmyynti palvelee puhelimitse ma-pe 9-17.30. Lippumyymälämme Ensi linjalla on suljettu toistaiseksi.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Vain parasta minulle

Selina Keränen – Apu – 28.10.2020

Vain parasta minulle -kokonaisuuden kolme osaa ovat erilaisia ja sopivan pituisia, mikä tarjoaa kiinnostavan illan.

Helsingin kaupunginteatterin Vain parasta minulle on ihastuttava kolmen ruokalajin ateria, joka kulkee kaaren uskottavasta draamasta absurdiin hattaraan. Kirjailijat Sofi OksanenElina Snicker ja Maija Vilkkumaa ovat saaneet vapaat kädet, ja kukin heistä tarjoaa katsauksen omanlaiseensa maailmaan ja naisen elämään hyvinkin erilaisessa tilanteessa.

Oksasen Rakastan sinua jo nyt tarjoaa kaksi näkökulmaa hedelmöityshoitobisnekseen. Köyhälle ukrainalaisnaiselle Darialle (Aurora Manninen) munasolujen lahjoitus tai sijaiskohtuna toimiminen on tilaisuus ansaita hyvin, joskin luovuttajaksi pääsy on raskas prosessi ja henkinen ja fyysinen hinta pahimmassa tapauksessa kova. Suomalaiselle Marjalle (Vappu Nalbantoglu) näin hankittu lapsi saattaa olla viimeinen mahdollisuus.

Snickerin Itku vieraalle etenee nopeasti tavallisesta erikoiseen ja jopa kauhuelokuvan tunnelmaan. Luutnantin (Manninen) uimahallin pukukopissa kohtaama itkijäeukko (Riitta Havukainen) on kuin noiduttu. Havukaisen muodonmuutos hauraaksi mummoksi on ilmiömäinen ja vain korostuu lopussa, kun hänen persoonansa ja koko olemuksensa muuttuu.

Rooma palaa, samppanja virtaa

Vilkkumaan Merisää hyppää sitten vielä astetta absurdimpaan. Se näyttäytyy itselleni neromaisena fantasia- tai jopa dystopiakuvauksena, jossa osa matkustajista vielä pukeutuu neonväreihin ja juo samppanjaa kun Titanic vajoaa – tai kuten käsiohjelmassa määritellään, kyseessä on “90-luvun näkökulmasta kirjoitettu tulevaisuusfantasia eli VHS-punk”. Helsingin Kauppatori on jäänyt tulvan alle ja Henna (Nalbantoglu) ja Matilda (Merja Larivaara) lyövät rahoiksi lautturibisneksellä, jossa merenneidoksi pukeutunut ja aforismeja laukova Henna soutaa ihmisiä veden yli.

Kaikki ei ole kuitenkaan sitä, miltä näyttää. Mystiset merisäätiedotukset katkaisevat uutislähetyksen aina, kun niissä uhkaa tulla arkaluontoista tietoa. Myös yrityksen raha-asioissa on jotain mätää. Matilda on tyyliltään ja asenteeltaan kuin Nälkäpelin Effie Trinket ja muutenkin Merisää on savuavia virkamiehiä myöten visuaalisesti kuin steampunk-karamelli.

Vilkkumaa on säveltänyt esitykseen uuden kappaleen, jota olisi mieluusti kuunnellut enemmänkin. Kappale ja koko tarina tuntuvat loppuvan vähän kesken, mikä toki on näissä pienoisnäytelmissä jossain määrin tarkoituskin.