Saavutettavuustyökalut

Muutoksia suuren näyttämön syksyn 2020 esityskalenterissa: Pieni merenneito palaa ohjelmistoon, Päiväni murmelina- ja Tatu ja Patu Helsingissä -ensi-illat siirtyvät. Lue lisää muutoksista Ajankohtaista-osiosta.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Faktiska händelser

Maria Säkö – Helsingin Sanomat – 15.1.2020

★★★★

Dokumenttimuotoinen teatteri toimii usein sen kautta, että se antaa mahdollisuuden yhdessä todistaa jotain, usein hankalaa tai vaikeasti näkyväksi tulevaa havaintoa. Se antaa mahdollisuuden kertoa asioita suoraan mutta samalla etäisyyden avulla.

Kun dokumenttiteatteri syntyy selkeästi jossain yhteisössä ja se tehdään juuri sille, antaa se teatterille mahdollisuuden luoda myös enemmän kuin pelkän esityksen. Se luo yhteisön, olkoonkin, että tilapäisen.

Juuri tästä ainutkertaisesta teosta on kyse Lilla Teaternin Faktiska händelser -esityksessä.

Miltä ihmiset näyttivät silloin kerran, kauan sitten, kun sokeriastiassa olikin suolaa? Miten jatkuvasti seksuaalisesti hyväksikäytetty ihminen kertoo itse kokemuksestaan? Millainen on bussimatka Etelä-Amerikassa sen jälkeen, kun on juonut kaksi pulloa viiniä? Millaisia adoptiolapsen kiintymyksenosoitukset uuteen vanhempaan ovat? Muun muassa näihin saa vastauksen Lilla Teaternin esityksessä.

Käsikirjoitus pohjaa Lilla Teaternin katsojilta kerättyihin teksteihin, joissa he kertovat, minkä elämänsä tapahtuman he haluaisivat nähdä näyttämöllä. Lähes sadasta vastauksesta ja haastatteluista muovautuneessa esityksessä näyttelijät (Birthe Wingren, Linda Zilliacus, Niklas Häggblom, Joachim Wigelius, Alexander Wendelin ja Kira-Emmi Pohtokari) asettuvat yleisönsä asemaan.

Teos yhtä aikaa sekä sulkee sisäpiiriinsä että avautuu ulkopuolisille eräänlaisena teatterin potrettina. Dramaturgian tasolla esitys voisi kenties olla vahvemmin oma itsenäinen esityseliönsä, siinä on ehkä tavanomaisia ratkaisuja, joiden kliseisyys ei aina vaikuta aivan tarkoitukselliselta.

Ohjaaja-kirjailija Joakim Groth on hionut autenttiseen läsnäoloon perustuvaa ohjaustapaansa jo vuosikymmeniä. Näyttelijäntyön sisältääkin valtavan suuren skaalan myötäelämisen eri tasoja. Näyttelijät asettuvat ääriviivoiksi. Kuvan saa lopulta kukin katsoja värittää itse, ja niin yleisö toden totta tekee. Yleisö itkee, nauraa, hämmästyy ja järkyttyy omakuvaansa ilman että näyttelijöiden täytyy puskea ja pakottaa.