Saavutettavuustyökalut

Arvio: Yllätysvieras

Jarmo Hankivaara – Maaseudun Tulevaisuus – 20.9.2024

Kettuileva naapuri on monelle turhankin tuttu – uutuuskomediassa hahmo varastaa pääroolin

Jari Pehkonen tekee ilmeettömyydestä hyveen onnistuneessa uutuusnäytelmässä. Hän esittää naapuria, joka osaa olla ilkeä oikeastaan olematta sitä.

Joskus on nautinnollista mennä esitykseen ilman kaksisia odotuksia ja yllättyä myönteisesti. Ja oikeastaan yllätyksiä on peräti kaksi: Yllätysvieras-näytelmä onnistuu huumorin vaikeassa lajissa ja sivurooli nousee yli muiden.

Helsingin Kaupunginteatterissa esitettävä Yllätysvieras (The Unfriend) on armoitetun käsikirjoittajan Steven Moffatin kynästä ja se menestyi mainiosti Englannissa.

Menestyskonseptin siirtäminen eri kulttuuriin ei silti aina toimi. Näytelmässä herkutellaan englantilaisten vaikeudesta sanoa asioita suoraan tai taidosta kettuilla rivien välistä, kun taas meillä asiat tavataan sanoa suoremmin.

Hienotunteisuus luo tarinassa väärinkäsityksiä, joihin takerrutaan ehkä turhankin pitkään. Silti kokonaisuus toimii.

Suurin ansio lankeaa näyttelijäkaartille, joista yllättäen ykköseksi nousee sivuroolista viheliästä naapuria esittävä Jari Pehkonen.

Kukapa meistä ei olisi jossain vaiheessa törmännyt naapuriin, joka vaikuttaa mukavalta, mutta sivaltelee hienovaraisia ilkeyksiä solkenaan.

Naapuri katoaa harmaudessaan tapettiin ja sohvan tyynyihin, mutta muistuttaa kyllä aina olemassaolostaan. Pehkosen ilmeet ja välillä ilmeettömyys luovat komiikkaa parhaimmillaan.

Varsinaisissa päärooleissa on aviopari Peter (Santeri Kinnunen) ja Debbie (Vuokko Hovatta) sekä Elsan roolissa perheeseen tunkevaa vierasta esittävä Sanna Saarijärvi.

Kinnunen on viime vuosina päässyt niin hyvään vireeseen, että onnistunutta roolityötä pitää jo liki selvyytenä. Hyvin mies ”vetää” taas.

Näytelmä etenee sujuvasti eikä selittele turhia.

Lopetus on liki nerokas.