Haastattelu: Pihla Pohjolainen
Pihla Pohjolainen: ”Näyttelijän työssä ihanaa on omalla keholla tekeminen ja ihmisten kanssa työskenteleminen.”
Näyttelijä Pihla Pohjolaisella on takanaan onnistunut vuosi. Viime keväänä hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi Nätyltä, minkä jälkeen hänet kiinnitettiin Helsingin Kaupunginteatteriin. Stalinin suloinen ruoska on kiinnityksen ensimmäinen näytelmä, ja ensi syksynä luvassa on musikaalikomedia Päiväni murmelina.
Helsingin Kaupunginteatteri on Pohjolaiselle entuudestaan tuttu paikka. Hän suoritti siellä työharjoittelun vuonna 2017, jolloin hän oli mukana Suomen hauskimmassa miehessä. ”Tiesin, mihin taloon tulin, ja tunsin osan näyttelijöistä”, Pohjolainen kertoo. Lisäksi Kaupunginteatteriin liittyy paljon lapsuudenmuistoja, sillä siellä Pohjolainen kävi eniten katsomassa esityksiä.
Lapsena haave näyttelijäksi tulemisesta ei kuitenkaan ollut vielä herännyt. Pohjolainen harrasti intohimoisesti tanssia ja kuoroa, mutta vasta lukioiässä kolahti ajatus, että ne voisi yhdistää. Hän sanoo, ettei hahmottaisi itseään ”ysistä viiteen” -istumatyössä. ”Tässä ammatissa ihanaa on omalla keholla tekeminen ja ihmisten kanssa työskenteleminen”, Pohjolainen täsmentää.
Hahmo rakentuu harjoituksissa
Stalinin suloisessa ruoskassa Pohjolaisen roolihahmo, luutnantti Zhenja Chizhikova, on hotelli Torniin asettuvan Valvontakomission nuorin jäsen ja esityksen raikas tuulahdus. Pohjolainen näkee nuoren luutnantin kunnianhimoisena, sinisilmäisenä ja hauraana ihmisenä, josta tarinan myötä paljastuu henkilökohtaiseen elämään liittyviä arkoja asioita. Hahmo on fiktiivinen toisin kuin monet muut näytelmän henkilöistä, joten lähestymistapa roolihahmoon löytyi harjoituksissa.
Harjoitteleminen alkoi viime syksynä käsikirjoitukseen tutustumisella ja repliikkien opettelulla. Silloin hahmoon liittyvät asiat alkoivat tiedostamatta muhia mielessä. ”Kotona voi olla aavistus, että tämä on merkittävä keino hahmon kannalta, mutta isoimmat ratkaisut tehdään vasta harjoituksissa”, Pohjolainen sanoo.
Koska näyttelijäntyössä ollaan paljaana, pyrkii Pohjolainen löytämään hahmosta itseä eriyttäviä asioita. Silloin hän kokee voivansa olla harjoitustilanteessa rohkeana. ”Jokaiselle roolihahmolle
löytyy omanlaisia virityksiä, jotka on poissa minusta. Ne on sellaisia fyysisiä elementtejä, jotka tapahtuu tiedostamatta. Esimerkiksi hahmon käyttämä kapea kynähame virittää kävelyn todellista lyhyemmäksi”, Pohjolainen selventää.
Hän kertoo myös tunnereittien ja tietynlaisen kaavan rakentamisen selkeyttävän omaa työskentelyä. Jokainen esityksen tunne ei voi olla kokemukseltaan yhtä iso tai samankaltainen.
Hyvä ryhmähenki siivittää esitystä
Stalinin suloisessa ruoskassa Pohjolainen työskentelee monien konkarinäyttelijöiden rinnalla. ”Parasta on kun saa työskennellä aivan huippujen kanssa. Silloinhan sitä kehittyy”, Pohjolainen toteaa. Hän sanoo produktion olleen ihana ja turvallinen, vaikka ohjaaja Kari Heiskanen onkin puskenut viimeiseen pisteeseen asti ja samalla opettanut paljon.
”Helposti näyttelijänä alkaa vähän performoimaan roolihahmoa ja tekemään itsetarkoituksellisesti tekoja näyttämöllä. Sen olen tässä produktiossa oppinut, että vähempikin riittää ja kantaa.”
Harjoituskaudella päivät ovat pitkiä ja työtahti tiivis. Pohjolainen pitää isona voimavarana sitä, että työssä tullaan kohdatuiksi ihmisinä. ”Minusta hyvä ryhmähenki on esitystä siivittävä. Uskon, että jos harjoitusten aikana on ollut hyvä työilmapiiri, niin se näkyy esityksessä”, Pohjolainen miettii.
Pohjolainen iloitsee siitä, että saa nyt tehdä töitä samassa työyhteisössä ja pääsee toteuttamaan ammattiaan monipuolisesti. ”Miten muuten kehittyisi kuin siten, että pääsee tekemään erilaisia produktioita erilaisten ohjaajien kanssa. Siihen tämä kiinnitys on paras mahdollinen”, Pohjolainen sanoo.
”Tällä hetkellä on ihan hirveä tekemisen nälkä ja kova palo näyttelijän työhön. Joku selittämätön tarve tehdä tätä. Onhan tämä niin intohimoammatti.”