Saavutettavuustyökalut

Jo Clifford – lyhyt esittely

Jo Clifford on skotlantilainen näytelmäkirjailija, esiintyjä ja opettaja.

Hän on kirjoittanut satakunta näytelmää, joita on käännetty ja esitetty ympäri maailman.

1980-luvulla hän oli nostamassa skotlantilaista Traverse -teatteria maailmanmaineeseen useiden kansainvälistä huomiota saaneiden kantaesitysnäytelmiensä kautta.

Cliffordin työ on keskittynyt usein naisen aseman määrittämiseen ja tutkimiseen. Erityisesti hän on ollut kiinnostunut suurista tarinoista, joissa nainen saa tarkastella maailmaa keskushenkilönä.

Clifford kutsuu itseään ylpeäksi isäksi ja samaan aikaan isoäidiksi, jolla kesti kaksikymmentävuotta löytää oma ääni näytelmäkirjailijana. Toiset kaksikymmentävuotta hän sanoo viettäneensä etsiessään identiteettiään esiintyjänä.

Clifford oli ensimmäinen avoimesti transsukupuolinen nainen, jonka tekemää näyttämösovitusta esitettiin Lontoon West Endissä.

Ari-Pekka Lahti

Emily Brontë – Jo Clifford

Humiseva harju

Rakkaus on kuin luonnonvoima
  • Suuri näyttämö
  • Ensi-ilta 30.1.2020
  • Noin 3 t, sis. väliajan
  • Opiskelijalippu 15/20/22,50 € (ma-to), Eläkeläislippu 27/37/42 € (ma-to), Peruslippu 30/40/45 €