Mestarillista koreografista käsityötä ja tanssin hurmosta
Koreografi Kenneth Kvarnström suhtautuu varauksella vanhojen teostensa uudelleen esittämiseen. ”Teokseni ovat yleensä sidoksissa siihen aikaan, jolloin ne on tehty. Ehkä ainoa, jonka voi ylipäätään tehdä uudestaan, on no-no.”
Teos sai kantaesityksensä vuonna 1996 ja edellisen kerran sitä on esitetty vuonna 2008.
”Olen todella iloinen, että saamme näyttää uudelle sukupolvelle teoksen, joka on kokonaisvaltainen visuaalinen ja emotionaalinen kokemus”, sanoo Helsinki Dance Companyn johtaja Valtteri Raekallio.
Hänen mukaansa no-no on aidosti sellainen teos, joka on muuttanut suomalaista tanssielämää. Kvarnströmin tyyli oli aiemmin ollut rujoa ja väkivaltaista, mutta no-nossa siihen tuli mukaan enemmän soljuvuutta ja liikkeen orgaanista virtaa.
”Teos murtautui laajan yleisön tajuntaan sen hetken urbaanissa Helsingissä, mutta sitä on mahdollista katsoa ja tulkita myös tästä päivästä käsin. Luulen, että meidän aikamme kehystää esityksen uudella tavalla”, Raekallio sanoo.
Fyysisesti haastava teos
Kvarnström haluaa pitää no-non mahdollisimman lähellä alkuperäistä. Lavastus, valot, puvut ja ääni pidetään sellaisina kuin ne vuonna 1996 olivat.
”Koreografisestikin 97 prosenttia on sama. Alussa ollaan yhtä paljon pimeässä kuin valossa, ja videolla jotkut osiot ovat niin pimeitä, ettei niitä näe. Sitten pitää vain miettiä, oliko se näin vai noin”, Kvarnström kertoo.
Raekallion mukaan no-no on koreografinen mestarinäyte siinä, miten tanssijat liikkuvat suhteessa toisiinsa.
”Koreografisesti kyse on sellaisesta, miten sommittelet liikeradat, miten liikkeen eri kombinaatiot toimivat yhdessä ja miten liikkeen sisäinen musikaalisuus ja rytmi tuntuu orgaaniselta”, Kvarnström sanoo.
Hän arvelee, että tanssijat tulevat vihaamaan häntä harjoituskauden alussa, sillä no-no on fyysisesti poikkeuksellisen vaativa teos.
Helsinki Dance Companyn tanssijat ovat aloittaneet valmistautumisen jo vuoden alussa. Teoksessa hypitään paljon verrattuna muihin tanssiryhmän esityksiin, joten harjoitusohjelmaan lisättiin viikoittainen balettitunti vahvistamaan nilkkojen ja jalkojen lihaksia. Kesäksi personal trainer laatii tanssijoille kunto-ohjelmat.
Kehollinen kokemus katsojalle
Raekallio kertoo kaivanneensa esityksiä, joissa tanssijoiden liike-energia tuntuu yleisössä niin, että katsoja itsekin hengästyy.
”Liikkeellinen rajalle meneminen välittyy no-nossa kehollisena katharsiksenomaisena kokemuksena siitä hyvin pienestä, hämärästä ja hiljaisesta kohti äärimmäistä liiketykitystä, jossa tanssijat menevät rituaalinomaisesti koko ajan pidemmälle ja pidemmälle hurjuudessa ja väsymisessä”, Raekallio kertoo.
”Liikesarjat vaativat tosi paljon, että pysyt skarppina koko ajan ja jaksat loppuun asti. Liikeradat ovat samantyyppisiä, koko ajan on pieniä vaihtoja. Ehkä se rituaalisuus ja tietynlainen hurmio syntyy tästä”, Kvarnström sanoo.
Teoksessa on myös runollisia jaksoja, joissa ihmisten välinen yhteys korostuu. ”no-nossa liikutaan ääripäästä toiseen: mahdollisimman hellästä, kauniista kosketuksesta ja kannatuksesta kuola poskella tekemiseen”, Raekallio kuvaa.
”Tanssin nälkäinen katsoja saa nähdä todella taitavaa tanssia ja sellaista koreografista käsityötä, jota tänä päivänä ei juuri näe.”
Teksti Ida Henritius.