Minä en maha tälle mitään!
”Tämä on just sellainen näytelmä, jota olen odottanut kohdalleni”, kertoo ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen. ”Hienoja rooleja, väkevää ja hauskaa klassikkodraamaa suomalaisessa ja nykyaikaisessa kontekstissa.”
Vaarallisia suhteita sijoittuu talousvaikeuksissa olevaan teatteriin, jota kirkko sponsoroi. Raili Wahlman on tulossa ohjaamaan Vanhaa Testamenttia ja haluaa virkamiesnäyttelijän Rauno de Tourvellin näyttelemään Saatanaa. Wahlmanin ja teatterinjohtaja Mertasen juonittelujen seurauksena Wahlman ryhtyy viettelemään Tourvellia, jotta tämä suostuisi tekemään roolin. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun oikea rakkaus puuttuu peliin.
Vaarallisia suhteita perustuu Christopher Hamptonin näytelmään (1985), joka on sovitettu Pierre Choderlos de Laclosin vuonna 1782 julkaistusta samannimisestä kirjeromaanista (Les liaisons dangereuses). Suuri yleisö luultavasti muistaa teoksen parhaiten menestyselokuvasta Valheet ja viettelijät (1988).
”Jos minua oltaisiin pyydetty ohjaamaan epookkiversio, ajattelisin että taas tällainen perushyvä well-made play. Päällekirjoittaminen nostaa tämän ihan toiselle taajuudelle”, Lyytikäinen sanoo. ”Klassikko muuttuu entistä repivämmäksi ja raadollisemmaksi.”
Omintakeinen kieli
Leea Klemolan sovituksessa alkuperäisestä näytelmästä on jäljellä näytelmän käänteet, henkilöiden tavoitteet ja heidän väliset suhteet – jotka ovat edelleen hengenvaarallista. Tällä kertaa juonittelijoina ovat vanhemmat naiset, joiden pyöritykseen miehet joutuvat.
”Leea Klemolalle on ominaista, että hän kääntää rooleja monin kerroin nurinpäin. Kun ikä- ja sukupuolirooleja venytetään, tarinasta tulee paljon raikkaampi”, Lyytikäinen sanoo.
Klemolan kieli on tunnistettavaa ja paikoin rajuakin. Kirosanoja ei turhaan säästellä.
Voi vittu miten latteeta. Ai että on minun panemisista oikeen kirjaa pidetty. Yhtä hyvin minä voisin sanoo sinulle että luuletko sinä oikeesti että minä tuommosen elämää pelkäävän helvetilliseen pykälämereen linnottautuneen virkamiesnäyttelijän kans haluaisin töitä tehä?
Lyytikäinen kertoo nauraneensa maha kippurassa käsikirjoitusta lukiessaan: ”Klemola on omintakeinen kirjailija. Hän on mestari käyttämään suomen kieltä ja murretta näytelmissään.”
Alkuperäinen teos sijoittuu Ranskan yläluokan seurapiireihin. Teatteri tämän version tapahtumapaikkana on Lyytikäisen mielestä oivallinen, koska siellä hierarkiat ja vallan portaikko ovat selvät. Näytelmässä teatteri muodostaa pienen piirin, jonka sisällä on mahdollista pelata suhteilla ja manipuloida toisia.
”Mutta ennen kaikkea tämä on rumankaunista, karheaa rakkausdraamaa, joka asettuu suomalaiseen mielenmaisemaan”, Lyytikäinen kuvaa.
Syvää inhimillisyyttä
Vaarallisia suhteita käsittelee vallankäyttöä ja rakkaudella leikkimistä, jossa panoksena ovat särkyneet sydämet. Teatterinjohtaja Mertanen ja ohjaaja Raili Wahlman ovat pelissään armottomia ja julmia, mutta ”eivät mahda sille mitään”.
Traagisuudesta huolimatta näytelmässä on paljon komediallisia piirteitä. ”Teatteri on parhaimmillaan silloin, kun siinä ovat molemmat ääripäät läsnä.”, Lyytikäinen sanoo.
Lyytikäisen mielestä hauskuus tulee Klemolan omalakisen kielenkäytön lisäksi siitä, että henkilöt näytetään virheineen päivineen. Näytelmässä naurattaa ihmisten tunnistettavuus. ”Tässä mennään perusinhimillisyyden ytimeen. Sen ihan varmasti tunnistaa vaikkei haluaisi nähdä henkilöissä itseään”, Lyytikäinen sanoo.
Leea Klemolan näytelmiä ei aiemmin ole esitetty Helsingin Kaupunginteatterissa. ”Ihanaa, että annettiin tälle tekstille mahdollisuus, koska tässä on taitavasti kirjoitettu klassikolle uusi elämä”, Lyytikäinen sanoo.