Saavutettavuustyökalut

Modernin ihmisen kuva

Tatu Hämäläinen

Äiti ja tytär istuvat hautausmaan lähellä odottamassa perheen poikaa Akslea. Paikalle saapuu naapuri ja tämän entinen vaimo, isänsä menettäneet sisarukset yhdessä lesken kanssa ja lopulta myös Aksle. Hän kertoo haluavansa kadota ja aloittaa elämänsä alusta jossain toisaalla.

Myöhemmin äiti menee Akslen entisen kumppanin kotiin saadakseen lisätietoja katoamisesta. Davidin luona onkin vieraita, joihin tutustuminen muuttaa äitiä ja tämän suunnitelmia odottamattomalla tavalla.

Ilon aika on rakenteeltaan poikkeuksellinen näytelmä. Se vie matkalle, jossa ei aina ehkä tiedä minne ollaan menossa, mutta se palkitsee katsojan alkaessaan avautumaan vähitellen kuin sipuli. Ilon aika on tapahtuma, jossa ihmisiä tulee ja menee ja jossa nuo kohtaamiset muodostavat uusia yhteyksiä. Niin kuin elämä”, ohjaaja Tatu Hämäläinen sanoo.

Norjalaisen Arne Lygren Tid for glede sai ensi-iltansa vuonna 2022 Oslossa, jossa se oli suuri yleisö- ja arvostelumenestys. Lygre on yksi Norjan merkittävimmistä nykynäytelmäkirjailijoista, jonka tuotanto on saanut paljon kansainvälistä huomiota. Näytelmiä on käännetty yli 20 kielelle ja niitä esitetään jatkuvasti ympäri Eurooppaa.

ILON AIKA on näyttelijöiden – ja erityisesti hyvien näyttelijöiden – näytelmä, jossa kahdeksan näyttelijää näyttelevät kaikki esityksen 16 roolia.

Osa näytelmän henkilöistä tapaa toisensa sattumalta. He ovat toisilleen entuudestaan tuntemattomia mutta käyvät syvällisiä ja pohdiskelevia keskusteluja ihmissuhteista, menetyksistä, rakkaudesta ja henkilökohtaisesta kasvusta.

”He pyrkivät puhumaan avoimesti siitä, mikä heitä oikeasti kiinnostaa. Keskustelut menevät suoraan ytimeen”, Hämäläinen sanoo.

Hänestä dialogia leimaa kielellinen laadukkuus ja tehokkuus. Näytelmän henkilöiden puhe on arjessa käyttämäämme rönsyilevää kieltä tarkempaa ja runollisempaa.

”Siinä mielessä teoksen voi nähdä muunakin kuin vain realistisena tai naturalistisena”, Hämäläinen sanoo. ”Olennaisinta on se, mitä ihmisten välillä tapahtuu, ei niinkään missä tapahtuu.”

Tunnelmien luomisessa merkittävä rooli on myös live-musiikilla. Elekroakustisen musiikin säveltää ja esittää Islaja.

ILON AIKA käsittelee ystävyyttä, perhettä ja uusia yhteisöjä, jotka tulevat perheen tilalle aikuiseksi kasvamisen myötä.

”Se kertoo yhteisöllisyydestä, inklusiivisuudesta ja hyväksymisestä, siitä että otetaan yhteisön jäseneksi ja ollaan kiinnostuneita toisesta”, Hämäläinen sanoo.

Hänestä näytelmässä on poikkeuksellista se, miten siinä suhtaudutaan konfliktiin. Varsinkaan nuori sukupolvi ei Ilon ajassa ole kiinnostunut konfliktista ja vanhojen asioiden kaivelusta, vaikka heille tarjotaan mahdollisuutta siihen. He haluavat keskittyä nykyhetkeen ja ovat kiinnostuneita ennemmin ilon etsimisestä ja ilossa olemisesta kuin menneiden murehtimisesta.

Ilon aika uskoo ihmiseen ja ihmisen hyvyyteen. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta tärkeintä on olla yhdessä ja mennä lämpöä, rakkautta ja iloa kohti.”

Meillä on toisemme.

 

Teksti Ida Henritius

Arne Lygre

Ilon aika

Kun elämät kohtaavat
  • Pieni näyttämö
  • Ensi-ilta 5.9.2024
  • Noin 2 t 45 min, sis. väliajan
  • Esitys on suunnattu aikuisille. Emme suosittele esitystä alle 12-vuotiaille.
  • opiskelijalippu 20,50 € (ma–to), eläkeläislippu 38 € (ma–to), peruslippu 41 €