Näytelmän taustaa
Toinen maailmansota ja talvisota
Toinen maailmansota syttyi, kun syyskuussa 1939 Saksa Hitlerin johdolla hyökkäsi Puolaan ja sen seurauksena ja Ranska ja Britannia julistivat sodan Saksalle.
Neuvostoliitto vaati Suomelta osia mm. Karjalankannakselta ja tarjosi aluevaihtoa. Vaihtokauppaan ei suostuttu ja marraskuussa 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja talvisota syttyi. Suomi menetti Neuvostoliitolle laajoja maa-alueita.
Välirauha Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittiin maaliskuussa 1940, mutta maailmansota jatkui. Saksa hyökkäsi Tanskaan, Norjaan ja Ranskaan huhti- ja toukokuussa 1940 ja valtasi maat nopeasti.
Yhteistyö Saksan kanssa
Elokuussa 1940 Saksa tiedusteli joukkojensa kauttakulun sallimisesta Suomessa ja tarjosi myös mahdollisuutta ostaa sotakalustoa. Pyyntöön suostuttiin.
Toukokuussa 1941 Saksa pyysi Suomea osallistumaan Leningradia vastaan suunnattuun hyökkäykseen. Suomi halusi säilyä puolueettomana, mutta myös varautua ja 3. kesäkuuta 1941 päästiin sopimukseen yhteistyöstä ja saksalaisjoukot aloittivat varusteiden siirron Pohjois-Suomeen.
Hitler julisti 22. kesäkuuta radioidussa puheessaan Suomen taistelevan yhdessä Saksan kanssa. Suomi oli ilmoittanut pysyvänsä puolueettomana, joten Hitlerin puhe oli maan johdolle kiusallinen. Yleinen mielipide Suomessa otti kuitenkin Hitlerin puheen vastaan helpotuksena. Talvisodan kokenut Suomen kansa oli yksimielisesti menetetyn Karjalan takaisin hankkimisen takana.
Jatkosota
Jatkosota Suomen ja Neuvostoliiton välillä syttyi 25. kesäkuuta 1941. Suomen rintama oli jaettu saksalaisten ja suomalaisten joukkojen kesken siten, että suomalaiset olivat vastuussa eteläisestä rintamasta ja saksalaiset Lapin rintamasta. Suomalaiset joukot valtasivat nopeasti talvisodassa menetetyt alueet. Joulukuussa 1941 eteneminen pysäytettiin ja alkoi yli kaksi vuotta kestänyt asemasotavaihe.
Saksalais-suomalaiset työmarkkinat
Saksan armeijan saapuminen aloitti pohjoisessa valtavan rakennustoiminnan ja teidenparannuksen. Rakennettiin suuria määriä parakkeja ja suomalaista työvoimaa tarvittiin kanttiineihin, sairaaloihin esikuntiin, pesuloihin sekä miehistön ja upseerien keittiöihin. Saksan kieltä osaavat saivat paremmin palkattuja sihteerien ja toimistotyöntekijöiden virkoja. Sana hyvistä palkoista ja työeduista alkoi levitä ja nuoria naisia ympäri Suomen alkoi saapua pohjoisen uusille työmarkkinoille. Asunnosta ja ruuasta ei tarvinnut maksaa erikseen, palkat maksettiin ajallaan ja kohtelu oli asiallista.
Saksan armeijan läsnäolosta koitunut taloudellinen hyöty ulottui yhteiskunnan kaikkiin kerroksiin. Niin valtio, kunnat, yhdistykset ja yksityiset yritykset pääsivät osallisiksi kasvaneesta työvoiman, palvelujen ja tuotteiden kysynnästä. Tavallinen kirvesmies saattoi ansaita saksalaisten töissä kolmessa neljässä päivässä summan, joka oli virallisissa sopimuksissa määritelty kuukausiansioksi.
Aseveljeyttä vahvistettiin yhteisillä illanvietoilla. Seurustelusuhteita syntyi, mutta avioliittoanomukset Saksan armeija yleensä hylkäsi vedoten joko turvallisuuspoliittisiin tai rotupoliittisiin syihin.
Pitkittyvän sodan myötä alkoi syntyä ristiriitoja, koska Suomi kärsi työvoimapulasta. Nuoria naisia olisi tarvittu maaseudulla eläintenhoitajiksi sekä sadonkorjuu- ja viljelytöihin, mutta he työskentelivät mieluummin saksalaisten palveluksessa. Jotkut ilmoittivat, etteivät aio totella työvoimaviranomaisten määräyksiä.
Rauhanneuvotteluita
Helmikuussa 1943 Saksa kärsi suuren tappion Stalingradissa. Suomi kävi rauhanneuvotteluja Neuvostoliiton kanssa läpi koko vuoden 1943 ja vaati rauhanneuvotteluiden pohjaksi vuoden 1939 rajoja, mutta Stalinin ehtoihin kuuluivat vuoden 1940 rauhan rajat.
Neuvostoliitto pyrki taivuttamaan Suomea Helsingin suurpommituksilla helmikuun 1944 aikana ja halusi nopean ratkaisun sodalle pystyäkseen keskittämään joukkonsa Berliinin valtaukseen. Neuvostoliitto vaati Suomelta ehdotonta antautumista, mutta Suomi hylkäsi rauhanehdot huhtikuussa 1944.
24. kesäkuuta 1944, rintaman ollessa luhistumaisillaan, Suomi ilmoitti olevansa halukas antautumaan ja katkaisemaan suhteensa Saksaan. Samana päivänä Saksa vastasi, että lisäisi sekä taloudellista että sotilaallista tukeaan Suomelle. Presidentti Risto Ryti allekirjoitti 26. kesäkuuta 1944 saksalaisten kanssa sopimuksen yhteistyön jatkamisesta.
Heinäkuun puolenvälin jälkeen Neuvostoliitto luopui ehdottoman antautumisen vaatimuksesta ja ilmoitti olevansa valmis aselepoon edellyttäen, että sen allekirjoittaisi Mannerheim. Erillisrauha tehtiin sen jälkeen, kun Ryti oli eronnut tehtävästään ja eduskunta oli poikkeuslailla valinnut Mannerheimin presidentiksi.
Välirauha
Moskovassa allekirjoitettiin 19. syyskuuta välirauha, jossa Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen alueiden lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi. Suomen oli supistettava armeijaansa ja maksettava raskaat sotakorvaukset. Neuvostoliiton vastaiset ja ”fasistiset” järjestöt (muun muassa Lotta Svärd) piti lakkauttaa pysyvästi.
Lapin sota
Suomen ja Saksan välille julistettiin Lapin sota 15.syyskuuta 1944. Neuvostoliitto painosti Suomea taisteluihin, mutta vetäytyminen toteutettiin aluksi saksalaisten kanssa salaisesti sovitun aikataulun mukaan, vaikka ampumavälikohtauksiakin syntyi. Saksalaiset vetäytyivät suomalaisjoukkojen tieltä pohjoiseen turvautuen samalla poltetun maan taktiikkaan. Samanaikaisesti Suomen hallitus pani toimeen koko Lapin läänin väestön ja karjan evakuoinnin. Tilanne pohjoisessa oli kaoottinen ja epävarma. Suomalaisten ja saksalaisten vastakkaisiin suuntiin kulkevat evakuointikuljetukset tukkivat teitä ja samaan aikaan saksalaiset olivat aloittaneet teiden ja siltojen tuhoamisen. Talvella sota muuttui asemasodaksi Käsivarressa, kunnes viimeisetkin saksalaisjoukot huhtikuun lopussa 1945 vetäytyivät Norjan puolelle.
Muuttuneessa tilanteessa saksalaisten töissä olleiden tai heidän kanssaan seurustelleiden naisten keskuudessa syntyi pelko siitä, mitä heille tapahtuisi, jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen. Ilmapiiri muuttui vihamieliseksi. Saksalaisen miehen kanssa avioituneet naiset olivat automaattisesti Saksan kansalaisia ja se merkitsi joko lähtöä maasta tai passitusta internointileirille. Pelko Siperiaan joutumisesta tai kurkun katkaisusta sai monet naisista pakenemaan Ruotsiin tai vetäytymään Suomesta saksalaisen työpaikkansa mukana. Kaikkien oli kuitenkin lähdettävä Lapin läänin alueelta jonnekin. Kysymys oli vain siitä, minne lähtijän matka veisi, evakkoon vai saksalaisten mukaan.
Lähteet:
Heiskanen, Anu: Salateitse Saksaan. Otava 2019
Jussila, Osmo; Hentilä, Seppo; Nevakivi, Jukka: ”Hentilä: itsenäistymisestä jatkosodan päättymiseen”, Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY, 1995