273-paikkainen pieni näyttämö tuo teatterielämyksen lähelle katsojaa. Tunnelmallisen ja tyylikkään pienen näyttämön näyttämötekniikka, ääni- ja valojärjestelmät ovat huipputasoa.
Toiminta nykyisessä teatterirakennuksessa Eläintarhanlahden rannalla alkoi syksyllä 1967. Helsingin Kaupunginteatterilla on kaksi edeltäjää, joiden historia on värikäs ja merkittävä osa suomalaista teatterihistoriaa. Vanhimman perusosan juuret ulottuvat viime vuosisadan alkuun. Helsingin Työväenteatterin viralliseksi perustamisvuodeksi on merkitty 1902 ja Helsingin Kansanteatterin 1933. Nämä kaksi yhdistyivät Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriksi 1948. Tässä vaiheessa omat työtilat olivat vasta kaukainen haave. Tärkeimpiä esityspaikkoja olivat Koiton näyttämö, Vallilan näyttämö ja Vanha Ylioppilastalo. Kaupunginteatterista tuli Kansanteatteri-Työväenteatterin seuraaja vuonna 1965, jolloin Helsingin teatterisäätiö perustettiin.
Samalla oli tehty päätös teatteritalon rakennuttamisesta. Julistetun suunnittelukilpailun voitti nuori, nykyisin kansainvälisestikin arvostettu arkkitehti Timo Penttilä. Rakennuttajana oli Helsingin kaupunki ja rakennus luovutettiin teatterisäätiön hallintaan syyskuussa 1967.
Pienellä näyttämöllä on maksuton narikka.
Tulosta pienen näyttämön katsomokartta tästä.
Pienen näyttämön virtuaalipanoraama