Ohjaajan sana
Vuosien saatossa olen huomannut tuntevani vetoa asioita kohtaan, jotka syystä taikka toisesta tuntuvat vastustavan nimetyksi tulemista. Asiat, joita on vaikea kuvailla tarkasti. Asiat, jotka ovat liian erikoisia, abstrakteja tai ilmiselviä sanoilla kuvattaviksi. Kaikki sellainen kiinnostaa minua. Taitelijana pyrin tuomaan nämä nimettömät hetket lavalle sellaisina kuin ne ovat, ilman mitään selitystä. Yleisöllä on tällöin mahdollisuus kokea asiat kanssani samalla lailla. On mielestäni kiinnostavaa nähdä reagoivatko muut näihin hetkiin ja jos reagoivat niin millä tavalla, millainen on heidän tulkintansa.
Esityksen sommittelun on mielestäni paettava lineaarisuutta ja tunnetta siitä, että ajan kulku on pelkkää luonnollisesti soljuvaa virtaa. Siksi työni perustuu valokuviin, maalauksiin ja jähmettyneisiin poseerauksiin. Ryhmittelen keräämäni materiaalin monimuotoisen kummalliseksi joukoksi; sellaiseksi, joka huolimatta outoudestaan muistuttaa minua elämän raadollisuudesta ja samalla siitä, mikä ihmisyytemme tila on. Minä olen subjektina olemassa näiden loputtomien ja yhtäaikaisesti nykyhetkessä tapahtuvien tarinoiden joukossa. Huolimatta omista, subjektiivisesti rajoittuneista näkökulmistani, ja jatkuvasta pyrkimyksestäni rajata elämää johonkin, jonka toivon olevan järjelläni hallittavissa, manifestoituvat olemassaolon hetket äärimmäisen kummallisella tavalla saaden absurdeja ja silti koskettavia muotoja.
Todellisuus, jota etsin, on usein ylivoimaista ja käsittämätöntä. Silti se herättää minussa (ja toivottavasti yleisössä) varauksetonta empatiaa, jonka kautta minun on mahdollista päästä meditatiiviseen tilaan. Tuossa tilassa todellisuus eri ilmentymineen on jollain tapaa paremmin läsnä.
Ohjaaja Ene-Liis Semper