Saavutettavuustyökalut

Tarinasta teatteriksi -ryhmät ikääntyneille

Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyön ikääntyneille suunnatut Tarinasta teatteriksi -ryhmät alkavat lokakuussa!

Oletko kiinnostunut muiden ihmisten tarinoista? Haluatko päästä tekemään teatteria ja tutustua mukavaan porukkaan? Tai tiedätkö ikääntyneen, joka voisi innostua juuri tällaisesta toiminnasta?

Tarinasta teatteriksi -ryhmissä tutustutaan toisiin jakamalla tarinoita omasta elämästä ja harjoitellaan tekemään pieniä esityksiä kerrottujen tarinoiden pohjalta. Etsimme nyt ryhmiin mukaan ikääntyneitä, joita kiinnostaa lähteä uuteen toimintaan mukaan.

Tarinasta teatteriksi -ryhmät kokoontuvat säännöllisesti viikoittain Myllypuron ja Kinaporin palvelukeskusten tiloissa. Lisäksi järjestetään yksi etäryhmä. Ryhmään mukaan tuleminen ei vaadi aiempaa kokemusta esiintymisestä tai mistään teatteritoiminnasta, ja kuka tahansa ikäihminen on tervetullut ryhmään mukaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa teatteriharrastusta!

Ohjaajina toimivat Helsingin Kaupunginteatterin Taidetta ikääntyneiden koteihin -hankkeen taiteilijat, teatteri-ilmaisun ohjaaja Eveliina Heinonen ja näyttelijä Reetta Kankare.


ILMOITTAUDU MUKAAN VIIKOITTAISEEN RYHMÄÄN:

MYLLYPURON RYHMÄ 

Torstaisin klo 10.00–11.30 Myllypuron seniorikeskus, juhlasali 2. kerros (osoite Myllymatkantie 4). Ilmoittaudu ryhmään Myllypuron seniorikeskuksen neuvontaan tai lähettämällä sähköpostia kulttuuriohjaajalle johanna.raaste@hel.fi.

 

KINAPORIN RYHMÄ

Torstaisin klo 13.00–14.30 Kinaporin palvelukeskus, Liikuntasali Liikkis (osoite Kinaporinkatu 7-9 A). Ilmoittaudu ryhmään Kinaporin infokopilla tai lähettämällä sähköpostia kulttuuriohjaajalle katri.kaverinen@hel.fi.

Myllypuron ja Kinaporin ryhmät kokoontuvat ajalla 12.10.–14.12.2023 ja 11.1.–28.3.2024.

 

ETÄRYHMÄ

Tiistaisin klo 10.00–10.45 ruutujen välityksellä. Ilmoittaudu ryhmään lähettämällä sähköpostia eveliina.heinonen@hkt.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä saat lisätietoa toiminnasta sekä linkin työpajaan.

Etäryhmä kokoontuu ajalla 24.10.–21.11.2023.

***

 

Haluatko tulla kokeilemaan teatteritoimintaa?

Järjestämme Vanhustenviikon (viikko 40) kunniaksi Tarinasta teatteriksi -kokeilutyöpajoja, joihin voi tulla testaamaan toimintaa.

Työpajat ovat:

ma 2.10. klo 14–15.30 Töölön palvelukeskuksessa

ti 3.10. klo 10.00–11.30 Kontulan palvelukeskuksessa ja klo 13.30–15.00 Kampin palvelukeskuksessa

to 5.10. klo 10–11.30 Myllypuron palvelukeskuksessa

pe 6.10. klo 13–13.50 Kinaporin palvelukeskuksessa.

Kokeilutyöpajoihin voi ilmoittautua etukäteen kunkin palvelukeskuksen neuvonnassa.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!


Lisätietoa:

Hanketaiteilija Eveliina Heinonen, puh. 050 4774313, sähköposti: eveliina.heinonen@hkt.fi

 

Tarinasta teatteriksi -toiminta on osa Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyön Taidetta ikääntyneiden koteihin -hanketta, joka tuo osallistavaa taidetoimintaa osaksi helsinkiläisten ikäihmisten arkea. Hankkeessa kohdataan taiteen äärillä eri tavoin, etäyhteyksillä ja kasvokkain. Toimintaa rahoittaa Helsingin kaupunki.