Saavutettavuustyökalut

Salasuhteita ja sattumuksia viehättävässä epookissa

Sari Siikander. Kuvaaja: Janne Mikkilä.

Sylvia ja Beau, jotka ovat kumpikin naimisissa tahoillaan, ovat jälleen viettäneet yön yhdessä. Sylvia päättää lähettää sähkeen omalle aviomiehelleen ja Beaun vaimolle paljastaakseen heidän salasuhteensa ja jättääkseen miehensä.

Ei kulu kauaa, kun petetyt puolisot saapuvat paikalle, ja pian ovesta astuu sisään lisää odottamattomia vieraita. Yllättävien salaisuuksien vyyhti alkaa keriytyä auki.

Sutinaa ja säätöä pureutuu farssimaisen komedian keinoin kysymyksiin avioliitosta, identiteetistä, rooleista ihmissuhteissa ja kohtalon vaikutuksesta rakkauteen.

”Kun nämä kaikki laitetaan samaan kikkapussiin ja ravistetaan, niin tulee hieno verkosto, joka luo todella koomisia tilanteita”, sanoo ohjaaja Sari Siikander.

Sandy Rustinin kirjoittama Sutinaa ja säätöä (The Cottage) sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 2023.

Suhdekiemuroita epookissa

Tapahtumat sijoittuvat ylelliseen englantilaiseen maalaiskartanoon vuonna 1923, mutta näytelmän teemat ovat ajattomia. Siikanderin mielestä 1920-luvun ihmisellä ja meillä on yllättävän paljon yhteistä – erityisesti silloin, kun puhutaan ihmissuhteista.

”Toisaalta koska näytelmä on epookissa, henkilöiden asenteet uskottomuutta kohtaan tarjoavat mahtavat komedialliset lähtökohdat”, Siikander sanoo.

Sutinaa ja säätöä leikkii ajatuksella, onko rakkaus hallittavissa vai tapahtuuko se ihmisille heidän tahdostaan riippumatta.

Päähenkilöt yrittävät tehdä itsenäisiä päätöksiä ihmissuhteissaan, mutta heidän valintansa johtavat odottamattomiin ja ironisiinkin seurauksiin.

Näytelmä myös kyseenalaistaa perinteisen käsityksen avioliitosta elinikäisenä ja muuttumattomana instituutiona. ”Sutinaa ja säätöä voisi hyvin kulkea alaotsikolla: onko avioliitto sitoumus vai vankila?” Siikander sanoo.

Hän toivoo, että viihdyttämisen lisäksi näytelmä saisi katsojat pohtimaan omaa rakkauselämää. ”Olisi ihanaa, jos pariskuntia tulisi katsomaan ja sen jälkeen he olisivat, että mennäänkö vielä lasilliselle vai kotiin harrastamaan seksiä?” Siikander nauraa.

Uudenlainen farssi

Monissa klassisissa farsseissa naishahmot lähinnä tukevat miesten tarinoita, mutta Sutinaa ja säätöä -näytelmässä he ovat tapahtumien keskiössä.

”Naiset ovat toimijoita ja ottavat sen kenet haluavat, miehet ovat vähän vietävissä”, Siikander kuvaa. ”Tämä on kaukana niistä farsseista, joissa tytöt pyörivät alusvaatteissa ja sitten heitä nipistellään.”

Siikanderin mukaan näytelmässä on yhtäläisyyksiä myös romanttisiin komedioihin.

”Päähenkilö on jollakin tavalla älykäs ja nokkela, mutta pinnan alla on romanttista idealismia. Hahmot uskovat syvällä sisimmässään rakkauteen ja samalla taistelevat sitä vastaan.”

Siikanderia kiehtoo se, että Sutinaa ja säätöä tuulettaa farssin sukupuoleen liittyviä perinteitä.

”Jos olet aina inhonnut farsseja, niin kannattaa tulla katsomaan – ja jos olet rakastanut farsseja, niin sitten vasta kannattaakin!”

 

Teksti Ida Henritius

Sandy Rustin

Sutinaa ja säätöä

  • Arena-näyttämö
  • Ensi-ilta 3.9.2025
  • Kestoarvio n. 2 t 20 min, sis. väliajan (vahvistuu ensi-iltaviikolla)
  • Esitys on suunnattu aikuisille. Emme suosittele esitystä alle 12-vuotiaille.
  • Opiskelijalippu 24,50 € (ma-to), Eläkeläislippu 46 € (ma-to), Peruslippu 49 €