Stellerinmerilehmän jäljillä – Haastattelussa ohjaaja Juni Klein ja skenografi Laura Haapakangas
Kun stellerinmerilehmä 1740-luvulla löydettiin, kesti vain kolme vuosikymmentä ennen kuin se oli kadonnut maapallolta. Ihminen ei ollut vielä ymmärtänyt, että se voi toiminnallaan aiheuttaa luontokatoa ja ajaa lajeja sukupuuttoon.
Elolliset sijoittuu museotilaan, josta kurotetaan kertojana toimivan museo-oppaan johdolla kolmelle eri vuosisadalle ja eri puolelle maailmaa, tapahtumiin jotka kietoutuvat merilehmän sukupuuttoon kuolemisen historian ympärille.
”Näitä teemoja ei teatterissa kovin usein käsitellä, usein pääosassa ovat ihmissuhteet. Meitä kiinnosti, miten aihetta voi tarkastella syyllistämättä mutta kuitenkaan väistämättä vastuuta. Koen, että tämä on meidän ajassamme ajankohtainen kysymys”, sanoo ohjaaja Juni Klein.
Elolliset perustuu Iida Turpeisen samannimiseen romaaniin (S&S, 2023), joka voitti Helsingin Sanomien esikoispalkinnon ilmestymisvuonnaan. Teoksen käännösoikeudet on myyty ainakin 28 kielialueelle, ja se on saanut laajaa kansainvälistä huomiota. Romaani on valittu muun muassa The New York Timesin lukusuosituslistalle ja esitelty The Late Show with Stephen Colbert -ohjelman kirjakerhossa.
Museoestetiikkaa ja epookkia
Elolliset on Helsingin Kaupunginteatterin ja WAUHAUSin yhteistuotanto.
WAUHAUSin jäsenistä koostuva taiteellinen työryhmä on suunnitellut esityksen konseptia ja näyttämön todellisuutta samaan aikaan, kun Pipsa Lonka on kirjoittanut näytelmäsovitusta.
Klein uskoo, että työskentelytapa, jossa audio-visuaalinen ajattelu kulkee mukana alusta asti, synnyttää kokonaisvaltaista estetiikkaa ja teatterikieltä, jossa merkitykset rakentuvat monitasoisesti.
Lavastaja ja pukusuunnittelija Laura Haapakangas sanoo, että näyttämön audio-visuaaliset ratkaisut ovat WAUHAUSin esityksille yhtä oleellisia kerronnan keinoja kuin näyttelijäntyö. Harjoituksissa käytetään keskimääräistä enemmän aikaa esimerkiksi tilan komposition tai valotilanteiden hiomiseen.
Haapakangas kertoo työryhmän inspiroituneen eläintieteellisten kokoelmien preparointityöstä ja tutustuneen niihin museomestarin johdolla Helsingin Luonnontieteellisessä museossa. Esitys tuo esiin ihmisen halun säilyttää jotain jo menetettyä.
”Se, mitä museon näyttelytilassa on esillä, ei ole koko todellisuus. Siellä on myös niin sanotusti verta ja hikeä, että saadaan ne asiat näyttelyyn. Jotain sieltä tulee olemaan läsnä myös esityksessä”, Haapakangas kertoo.
Elollisten museotila koostuu erilaisista vitriineistä. Lavastuksen lähtökohtana on ollut kliininen museoestetiikka. ”Kyllä siellä tulee olemaan myös runsautta ja wow-elementtejä. Visuaalisesti mennään pelkistetyn toteavista näyttämökuvista immersiivisiin ja upottaviin näkymiin”, Haapakangas sanoo.
Myös pukusuunnittelu on vaatinut perusteellista tiedonhankintaa. Puvut ovat vahvasti epookissa ja toimivat selkeimpänä ajasta kertovana elementtinä. ”1700-luvun Venäjän laivaston univormuista lähtien tietoa on haastavaa löytää. Jos jotain muutetaan viitteellisemmäksi, niin halutaan tietää, mikä lähtökohta on ollut”, Haapakangas sanoo.
Yksilöt suurten voimien keskellä
Elolliset tuo ihmisten välisissä suhteissa ja tilanteissa esiin syitä, jotka vaikuttivat merilehmän ja muiden lajien katoamiseen.
”Nyt kun sovitusta on tehty, olemme lähilukeneet kirjaa ja sieltä ovat voimakkaasti auenneet imperialistiset pyrkimykset ja kaupalliset tavoitteet, jotka ajoivat ihmiset tyhjentämään niitä alueita kestämättömällä tavalla”, Klein sanoo.
Näytelmässä yksittäisten henkilöiden ja tapahtumakulkujen välille on kirjoitettu myös huumoria tai absurdiutta.
”Se on minusta kiinnostava lähtökohta, koska kyse on niin rankasta aiheesta. Meille on usein tyypillistä työskennellä traagisen ja huvittavan välimaastossa, missä syntyy eräänlainen aukko ymmärrykseen ja tunteeseen”, Haapakangas kertoo.
Klein ajattelee, että länsimaisen ihmisen tarpeessa ottaa maailma haltuun on tavallaan jotain liikuttavaa, mutta kun se yhdistyy oman edun tavoitteluun ja pyrkimykseen tuottaa voittoa, niin syntyy järkyttävän pahaa jälkeä.
”Silti kukaan näytelmän yksittäisistä ihmisistä ei ole paha, he ovat vain pisara meressä”, Klein huomauttaa.
Teksti Ida Henritius.