Saavutettavuustyökalut

Asmodeus ja 1313 sielua on nopearytminen ja ärhäkkä uutuuskomedia

Tiedote   09.01.2023

Helsingin Kaupunginteatterin kevätkauden ensimmäinen ensi-ilta nähdään 26. tammikuuta pienellä näyttämöllä, kun Juha Hurmeen ohjaama kotimainen uutuuskomedia Asmodeus ja 1313 sielua nousee näyttämölle. Näytelmän ensimmäinen puolisko perustuu Runar Schildtin pienoisromaaniin, Asmodeus ja kolmetoista sielua (1915), jonka Juha Hurme on dramatisoinut. Toinen näytös on Juha Hurmeen itsensä kirjoittama muunnelma Schildtin tekstistä. Asmodeuksen roolissa nähdään Vappu Nalbantoglu.

Tarinassa demonien kuningas Asmodeus lyö vetoa helvetin hovimarsalkan kanssa, että onnistuu kolmessa päivässä keräämään 13 ihmiseltä luvan myydä heidän sielunsa kuoleman jälkeiseen helvettiin. Runar Schildtin pienoisromaaniin pohjautuvassa ensimmäisessä näytöksessä seurataan Asmodeuksen ensimmäistä retkeä Helsinkiin vuonna 1913. Juha Hurmeen kirjoittama toinen näytös sijoittuu vuoteen 2026, jolloin Helsinki on vedenpaisumuksen vuoksi evakuoitu Lahteen. Tällä kertaa Asmodeuksen pitäisi kolmen päivän aikana saada haalittua 1300 sielua. Se onnistuu kevyesti.

”Luin Schildtin novellin Asmodeus och de tretton själarna ensimmäisen kerran vuonna 1988 ja nauroin vääränä. Neljännesvuosisadan suunnittelutyön jälkeen on ollut vaivatonta laajentaa aihe kokoillan komediaksi hyvässä seurassa”, Juha Hurme kertoo.

Asmodeuksen roolin näyttelee Vappu Nalbantoglu ja näytelmän muissa rooleissa nähdään Sari Haapamäki, Sofia Hilli, Mikko Virtanen, Paavo Kääriäinen, Kai Lähdesmäki, Unto Nuora, Tiina Peltonen, Inka Tiitinen ja Mikko Vihma.

Näytelmässä kuullaan Petra Poutasen säveltämää musiikkia, jota esittävät koko ajan näyttämöllä olevat huippuluokan livemuusikot Piia Komsi ja Ville Herrala, jotka ovat myös säveltäneet, sovittaneet ja improvisoineet musiikkia näytelmään. Laulamisen ja soittamisen lisäksi Komsi ja Herrala myös näyttelevät esityksessä.

Näytelmän lavastuksen on suunnitellut Katariina Kirjavainen, puvut Sari Suominen ja naamioinnin Maija Sillanpää. Valosuunnittelusta vastaa Kari Leppälä, ja äänisuunnittelusta Eero Niemi.

Juha Hurme on palkittu ohjaaja ja kirjailija, joka tunnetaan myös vanhan kirjallisuuden löytäjänä ja kotimaisen kirjallisuuden sisäänheittäjänä. Asmodeus ja 1313 sielua on hänen ensimmäinen ja viimeinen ohjauksensa Helsingin Kaupunginteatterissa. Hurme on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ja siirtyvänsä eräteatterin pariin vuoden 2024 alussa.

Runar Schildt (1888-1925) oli suomenruotsalainen kirjailija, joka julkaisi 1910- ja 1920-luvuilla kahdeksan novellikokoelmaa ja kolme näytelmää. Hänen tuotantonsa löi läpi myös muissa Pohjoismaissa, ja Schildtiä pidetään yhtenä suomenruotsalaisista klassikkokirjailijoista.

Juha Hurme kertoo Schildtin pienoisromaanista Asmodeus ja kolmetoista sielua Helsingin keskuskirjasto Oodissa ti 28.2. klo 17. Lue lisää tapahtumasta: Hurmeen klassikot: Runar Schildt

Lue Juha Hurmeen haastattelu teatterin kotisivuilla: Yksi ilta, kaksi näytelmää

Asmodeus ja 1313 sielua -ensi-ilta 26.1.2023 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä (Eläintarhantie 5). Liput: opiskelijalippu 19,50 € (ma-to), eläkeläislippu 36 € (ma-to), peruslippu 39 € #asmodeusja1313sielua @hktfi

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 3940 22 ma-pe klo 9–17. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 12–17, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja aina tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi, ma-la klo 9-21, su klo 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:

Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja, 00530 Helsinki