Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri ja Suomen Kansallisteatteri yhdistävät voimansa Nuori näyttämö -festivaalilla

Tiedote   12.04.2018

Helsingin Kaupunginteatteri ja Kansallisteatteri järjestävät osana Työväen Näyttämöiden Liiton Nuori näyttämö -hanketta nuorten teatterifestivaalin 4.–6.5.2018. Kahden ammattiteatterin ja nuorisoryhmien yhteisponnistuksena nähdään Kaupunginteatterin studio Pasilassa sekä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä yhteensä 13 esitystä.

Nuori Näyttämö -konsepti on taidekasvatuksellisesti ja esitystaiteellisesti ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa nuoret teatterinharrastajat voivat työskennellä pitkäjänteisesti ammattilaisten kanssa. Mukana olevat ammattiteatterit voivat laajentaa yleisöpohjaansa, herättää nuorissa pysyvää kiinnostusta teatteritaidetta kohtaan ja tarjota laadukkaita teatteripalveluja. Lisäksi syntyy uusia, tasokkaita näytelmiä nuorten esitettäväksi tai katsottavaksi. Valtakunnallisessa hankkeessa on vuosina 2016–2018 mukana yhteensä 7 ammattiteatteria, neljä näytelmäkirjailijaa ja yli 400 nuorta.

Otso Reijonen, 15, on mukana porvoolaisen Teatteri Wernerin esittämässä Veikko Nuutisen On isis -näytelmässä.

”On mielenkiintoista, että esitys tapahtuu tosimaailmassa, mutta on silti absurdi. Kuka tahansa voisi samaistua päähenkilöön! Ryhmän kummin Marjut Toivasen vierailut harjoituksissa ovat olleet innostavia, ja olemme saaneet valtavasti oppia ja hyötyä. Odotan festaria tosi paljon, sillä en ole aikaisemmin esiintynyt niin isolla lavalla ja ison yleisön edessä”, sanoo teatteria kuusi vuotta harrastanut Otso Reijonen.

”Nuori Näyttämö on upea juttu! Teatteri on tarinan keksimistä yhdessä, ja tietoisuus siitä, että on osa omaa ryhmääkin isompaa kokonaisuutta lisää kokemukseen vielä yhden syvemmän, kollektiivisen tason. Nuoret näyttävät kuin suoristavan selkänsä: tämä on meidän juttu, tää me osataan. Niitä onnistumisia ja erävoittoja on hieno seurata vierestä. Pelottomuus heittäytyä on aseistariisuvaa. Suolana on, kun nuoria seuratessa lentää saman tien takaisin niihin hetkiin, kun itse aloitteli teatteriharrastusta”, sanoo Tapiolan lukion teatteriryhmän kummi, näyttelijä Tuukka Leppänen.

Yhteistyö huipentuu paikallisesti viiteen teatterifestivaaliin huhti-toukokuussa 2018, jolloin koko Suomen alueella nähdään kantaesityksinä neljästä näytelmästä 27 eri tulkintaa. 13–19-vuotiaat nuoret ovat valinneet esitettäväkseen jonkun kolmesta hankkeelle kirjoitetusta ja yhdestä suomennetusta näytelmästä. Monitahoisesti nuorten maailmaa käsittelevät, 13–19-vuotiaille suunnatut näytelmätekstit ovat Gunilla Hemmingin, Pipsa Longan ja Veikko Nuutisen kirjoittamia. Neljännen näytelmän on kirjoittanut Rasmus Lindberg Ruotsin vastaavalle hankkeelle 2014.

Helsingin Kaupunginteatterin kummiryhmät ovat Annantalon teatteriryhmä Vire, Martinlaakson lukio, Tapiolan lukio, Kallion lukio, Järvenpään teatterin nuoret, Teatteri Werner Porvoosta sekä Havukosken koulun draamaryhmä. Ryhmien kummeina ovat näyttelijät Heidi Herala, Tuukka Leppänen, Eija Vilpas, Sanna Saarijärvi, Marjut Toivanen, Sari Haapamäki ja lavastaja Antti Mattila.

Kansallisteatterin kummiryhmät ovat Annantalon Into-ryhmä, Hyrdet ja Järdet -ryhmä, Teatteri ILMI Ö:n Tukiranka-ryhmä, Olarin lukion Solaris, Salon Teatterikoulu ja Vaskivuoren lukion ryhmä. Ryhmien kummeina ovat näyttelijät Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Cécile Orblin ja Ilja Peltonen sekä ohjaaja Jukka Rantanen ja lavastaja Katri Rentto.

Elokuussa 2018 pidetään Tampereen Teatterikesän alkupäivinä suuri Nuori Näyttämö -päätösfestivaali Tampereen Työväen Teatterin kahdella näyttämöllä 4.-5.8.2018. Tämä on uusien nuortennäytelmätekstien juhlakatselmus, johon tullaan kutsumaan tulkinnat kustakin neljästä näytelmästä.

Nuori Näyttämö hankkeen valtakunnallisena toteuttajana toimii Työväen Näyttämöiden Liitto. Hanketta tukevat Suomen Kulttuurirahasto ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Kansan Sivistysrahasto.

 

Tutustu Nuori Näyttämö -festivaalin 4.-6.5. ohjelmistoon ja osta liput (5 €/kpl):
Helsingin Kaupunginteatteri: https://hkt.fi/esitykset/nuori-nayttamo-festivaali-2/ 
Suomen Kansallisteatteri: https://kansallisteatteri.fi/esitys/nuori-nayttamo-festivaali/

http://nuorinayttamo.info/
 

Lisätiedot:
Helsingin Kaupunginteatteri
yleisötyövastaava Mirja Neuvonen, mirja.neuvonen@hkt.fi, 040 352 3969
vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788

Suomen Kansallisteatteri
teatterikuraattori Pirjo Virtanen, teatterikasvatus@kansallisteatteri.fi, 050 374 2296
viestintäpäällikkö Linda Lopperi, linda.lopperi@kansallisteatteri.fi, 050 540 5062