Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän johtajaksi Valtteri Raekallio

Tiedote   15.12.2023

Helsingin teatterisäätiön hallitus on valinnut Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn johtajaksi tanssija, koreografi Valtteri Raekallion. Johtajan tehtävänä on vastata Helsinki Dance Companyn taiteellisesta laadusta ja toiminnan kehittämisestä sekä toimia tanssijoiden esihenkilönä. Työsopimus on määräaikainen ja voimassa ajalla 1.8.2024–31.7.2027.

Hakemuksia tehtävään tuli määräaikaan mennessä 19 ja hakijoista viisi kutsuttiin haastatteluun. Haastattelijoina olivat teatterinjohtaja Kari Arffman, dramaturgi Henna Piirto sekä ulkopuolisena, kutsuttuna asiantuntijana koreografi, tanssija, akateemikko Marjo Kuusela.

”Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta palata takaisin ’kotiteatteriini’ nyt tässä uudessa roolissa. Mielestäni Helsingin Kaupunginteatterissa sekä tanssiryhmässä on viime vuodet tehty erinomaisia asioita. Tavoitteeni tanssiryhmän johtajana on jatkaa ryhmän kehittämistä sen täyteen potentiaaliin Suomen johtavana ammattitanssiryhmänä ja keskeisenä osana Helsingin Kaupunginteatteria”, sanoo elokuussa 2024 johtajana aloittava Valtteri Raekallio.

”Ryhmän tulevaisuus on mielestäni olla monipuolinen taiteellinen ensemble, jonka henkilöstö pystyy toteuttamaan kansainvälisen tason nykytanssiteoksia, työskentelemään suvereenisti ja ammattitaidolla Broadway-musikaaleissa ja vastaamaan laaja-alaisesti kaikkiin muihin modernin kaupunginteatterin taiteellisiin haasteisiin”, Raekallio jatkaa.

”On suuri kunnia olla osa ryhmän yli 50-vuotista historiaa, päästä työskentelemään yhdessä talon ammattitaitoisen henkilöstön kanssa ja pyrkiä edelleen vahvistamaan tanssin merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa”, Raekallio iloitsee.

Tanssijoiden henkilökuntayhdistyksen Tanssijat ry:n jäsenet tukevat yksimielisesti Valtteri Raekallion valintaa Helsinki Dance Companyn uudeksi johtajaksi.

”Tanssijat ovat hyvillään johtajavalinnasta. Valtteri on erinomainen valinta kehittämään tanssiryhmän toimintaa ja turvaamaan sen jatkuvuutta”, sanoo tanssija, luottamushenkilö Heidi Naakka.

Valtteri Raekallio on sukupolvensa keskeisiä suomalaisia koreografeja. Hän on tullut tunnetuksi yhteistyöstään kotimaisten kirjailijoiden kanssa, suurimittakaavaisista immersiivisistä teoskokonaisuuksistaan, tinkimättömän omaäänisistä näyttämöteoksista sekä tanssielokuvista. Raekallio on työskennellyt tanssijana yli 20 vuotta esiintyen noin sadassa teoksessa 40 eri maassa. Hän oli kiinnitettynä Helsinki Dance Companyyn vuodet 2006–2013.

Helsinki Dance Company on Helsingin Kaupunginteatterin yhteyteen vuonna 1973 perustettu nykytanssiryhmä. Helsinki Dance Company on työskennellyt useiden maineikkaiden taiteilijoiden kanssa vuosien varrella ja on myös vaikuttanut oleellisesti tanssitaiteen ammattimaistumiseen Suomessa. Itsenäisten tanssiteosten lisäksi tanssijat ovat esiintyneet laajasti teatterin tuotannoissa näytelmistä musikaaleihin, sekä toimineet koreografisissa tehtävissä. Ryhmä tunnetaan karismaattisista ja ilmaisuvoimaisista tanssijoistaan, sekä visuaalisesti viimeistellyistä ja liikkeellisesti vahvoista teoksistaan. Tällä hetkellä ryhmä tuottaa kaksi ensi-iltaa vuodessa, yhden syyskaudella ja yhden kevätkaudella. Ryhmän taiteellisina johtajina ovat toimineet Jorma Uotinen (1987–90), Carolyn Carlson (1991–92), Marjo Kuusela (1992–96), Kenneth Kvarnström (1996–99 ja 2010–13), Ari Tenhula (2000–02), Nigel Charnock (2003–05), Ville Sormunen (2006–09), Jyrki Karttunen (2013-17) ja Antti Lahti (2020–2024), joka jatkaa ryhmän johtajana 31. heinäkuuta saakka.

Helsinki Dance Companyn seuraava ensi-ilta on Compañia Kaari & Roni Martínin kanssa yhteistyössä toteutettava Veren häät, joka saa ensi-iltansa 24. tammikuuta studio Pasilassa.

 

Tiedotteen kuvassa: Valtteri Raekallio. Kuva: Niclas Mäkelä.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki