Saavutettavuustyökalut

Huippuohjaaja Ene-Liis Semperin Nimetön jatkaa Kaupunginteatterin ja TeaKin yhteistyötä

Tiedote   03.03.2023

Studio Pasilassa ensi-iltansa 20. huhtikuuta saa ensimmäistä kertaa Suomessa vierailevan huippuohjaaja Ene-Liis Semperin Nimetön, jossa esiintyy kymmenen Teatterikorkeakoulussa opiskelevaa tulevaa teatteritaiteilijaa. Nimetön on Helsingin Kaupunginteatterin ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun keväällä 2021 alkaneen yhteistyön kolmas yhteistuotanto.

”Taideteos Nimetön antaa mahdollisuuden kohdata jotain sellaista, joka on useimmiten liian näkyvää, liian kipeää, liian herkkää taikka liian erilaista nimettäväksi. Se pyrkii luomaan esiintyjien ja yleisön välille luottamuksen tilan, jonka kautta jokaisella katsojalla on lupa määrittää esityksessä koettavat asiat haluamallaan tavalla”, ohjaaja Ene-Liis Semper kuvailee.

”Uransa alussa olevan esiintyjän keho – anteeksi runollisuuteni – on myös vielä nimetön. Nimetön ja levoton yrityksessään tulla joksikin, taistellessaan olemassaolonsa puolesta. Esitys tutkii esiintyjän kehoa eri mahdollisuuksien vyöhykkeenä. Esiintyjien joukko kulkee kohti samaa ääretöntä päämäärää muuttaen jatkuvasti muotoaan, löytäen toistensa kautta yhä uusia tapoja olla, määrittäen jatkuvasti itseään uudestaan. Teoksessa ei ole tekstiä, vain kohtaamisia”, Semper jatkaa. 

Teoksessa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelman kolmannen vuosikurssin opiskelijat Jesse Gyllenbögel, Akseli Ilvesniemi, Ronja Keiramo, Betadi Mandunga, Mitra Matouf, Samuel Onatsu, Emma Pälsynaho, Lina Schiffer, Alvari Stenbäck ja Saku Taittonen.

Ohjaaja Ene-Liis Semper vastaa myös teoksen konseptista ja visuaalisesta suunnittelusta. Valosuunnittelijana on Teatterikorkeakoulusta Aku Lahti, ja sävellys ja äänisuunnittelu on Jakob Juhkamin käsialaa. Liikkeen dramaturgiasta vastaa Giacomo Veronesi. Assistentteina toimivat Anita Kremm ja Liisamari Viik.

Esitys on jatkoa Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelman ja Helsingin Kaupunginteatterin keväällä 2021 alkaneelle kolmivuotiselle yhteistyölle, jossa näyttelijäntaiteen kolmannen vuosikurssin opiskelijat tulevat kevääksi studio Pasilaan ja valmistavat kandiprojektinaan esityksen yhdessä koulun ulkopuolisten ammattilaisten kanssa.

Ene-Liis Semper on palkittu virolainen video- ja installaatiotaiteilija ja teatteriohjaaja. Hänen työnsä ovat olleet esillä useissa kansainvälisissä näyttelyissä ja festivaaleilla. Semper on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista virolaisista nykytaiteilijoista. Hän on Tallinnassa toimivan Teatteri NO99:n perustaja ja taiteellinen johtaja yhdessä Tiit Ojasoon kanssa. Lisäksi Semper on valmistanut esityksiä useisiin muihin eurooppalaisiin teattereihin.

Jakob Juhkam on palkittu virolainen säveltäjä ja multi-instrumentalisti. Jakob on julkaissut kolme sooloalbumia ja soittanut lisäksi useissa virolaisissa pop-yhtyeissä. Hän on työskennellyt Tallinnassa Teatteri NO99:ssa ääniteknikkona ja äänisuunnittelijana ja säveltänyt lisäksi musiikkia näytelmiin muualla Euroopassa.

Giacomo Veronesi on italialainen teatteriohjaaja, luennoitsija ja performanssitaiteilija, joka tutkii kokeellisia teatterin muotoja ja näyttelemisen menetelmiä. Hän on näytellyt ja luonut esityksiä niin teatterilavoille kuin julkisiin tiloihinkin Euroopassa ja kansainvälisesti.

Ene-Liis Semper kertoo taiteestaan kaikille avoimella vierailijaluennolla Teatterikorkeakoulun päärakennuksessa 7.3.2023. Lue lisää: Visiting Experts: Ene-Liis Semper

Nimetön-ensi-ilta 20.4.2023 Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5). Liput: opiskelijalippu 15 €, eläkeläislippu 27 € (ma-to), peruslippu 30 € #nimetön #uniarts #taideyliopisto #teatterikorkeakoulu @hktfi

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 3940 22 ma-pe klo 9–17. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 12–17, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja aina tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi, ma-la klo 9-21, su klo 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta. Tiedotteen kuvassa (vas.) Akseli Ilvesniemi, Emma Pälsynaho, Lina Schiffer, Saku Taittonen, Samuel Onatsu, Mitra Matouf, Jesse Gyllenbögel, Alvari Stenbäck, Ronja Keiramo ja Betadi Mandunga. Kuva Nina Mellqvist.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja, 00530 Helsinki