Saavutettavuustyökalut
Koreografi Kenneth Kvarnström ja tanssiryhmä Helsinki Dance Company tarjoavat tänä syksynä tanssin ystäville erityistä herkkua. Suomalaisen nykytanssin ehdoton klassikko, 30-vuotias no-no saa uuden ensi-iltansa ja pääsee jälleen uuden sukupolven eteen Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 19. marraskuuta. Sukupolvet yhdistyvät myös teoksen yhdeksänhenkisessä esiintyjäryhmässä, josta kolme tanssijaa oli mukana myös teoksen edellisessä versiossa vuonna 2008.
”Olen usein saanut kysymyksen, että aionko muuttaa ja uudistaa teosta. Vastaus on ollut, että en. Yritämme pysyä alkuperäisessä. Olen antanut itselleni luvan vaihtaa 25 askelta, jos ne eivät toimi. Olemme käyttäneet näistä viisi. Ryhmä on hyvässä vedossa, ja näyttää hyvältä, jos näin itsekkäästi voin sanoa”, koreografi Kenneth Kvarnström hymyilee.
Äärimmäisen fyysisyyden sekä sensuellin runollisuuden välillä tasapainoileva no-no avautuu katsojalle intensiivisenä liikerituaalina ja saa myös katsojan hengästymään. Tanssijoilta fyysisesti vaativa teos on vaatinut tarkkaa valmistautumista ja hyvää kestävyyskuntoa.
Yhdeksälle tanssijalle suunnitellussa vuoden 2026 versiossa esiintyvät Matilda Bjärum Bengtsson (vier.), Sofia Hilli, Jyrki Kasper, Anni Koskinen (vier.), Aksinja Lommi, Pekka Louhio, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne ja Inka Tiitinen. Tanssikapteeni on Kalle Lähde.
Tanssijoista Hilli, Paloniemi ja Tiitinen olivat mukana myös vuoden 2008 versiossa.
”On upeaa saada kokea tämä matka uudestaan. Keho muistaa koreografiaa yllättävän paljon näin monien vuosien jälkeenkin. Tämä fyysisesti vaativa teos on minulle liikkeen ja ilmaisun juhlaa, tarkkaa partnerointia ja ryhmän yhteistä hengittämistä. Tälle kaikelle sanon Yes-Yes!”, iloitsee HDC:ssa vuodesta 1998 tanssinut Sofia Hilli.
”Vuonna 2008 no-no oli ensimmäisiä teoksia, kun teatterikorkeakoulun jälkeen aloitin Helsinki Dance Companyssa. Silloin jo sen vahva maailma ja fyysisyys teki vaikutuksen ja nautin paljon sen tekemisestä, vaikka muistan myös ne paineet, joita loin itselleni tekoprosessin aikana. Koen, että olen paljon valmiimpi niin fyysisesti kuin muutenkin teoksen esittämiseen nyt, kuin 18 vuotta sitten”, sanoo Mikko Paloniemi.
”Näin no-non vuonna 1996, kun opiskelin tanssitaiteen laitoksella ensimmäisellä vuosikurssilla, ja se teki todella suuren vaikutuksen. Oli suuri kunnia olla esittämässä ja tulkitsemassa teosta vuonna 2008. Tanssijan urallani no-no on ollut yksi merkittävimmistä. Se on jättänyt kehoon tietynlaista tapaa olla ja tulkita liikettä, tunnetiloja, mielikuvia, tunteita ja sillä lailla kulkenut mukanani”, sanoo HDC:ssa vuodesta 2000 tanssinut Inka Tiitinen.
Lavastus ja valosuunnittelu ovat ruotsalaisen Jens Sethzmanin käsialaa, ja suunnitteleva valomestari on Vesa Ellilä, joka on ollut valomestarina kaikissa no-non esityksissä vuodesta 1996. Puvut on suunnitellut Sari Salmela. Alkuperäisteoksen äänisuunnittelija on Jyrki Sandell, ja suunnitteleva äänimestari on Eero Niemi. Naamioinnin on suunnitellut Tuula Kuittinen.
Vuonna 1996 ensi-iltansa saanut no-no käynnisti uudenlaisen vahvan fyysisen nykytanssin aikakauden ja valloitti katsojat niin kotimaassa kuin Euroopan kiertueellakin. Teosta esitettiin edellisen kerran Helsingin Kaupunginteatterissa loppuunmyydyille katsomoille vuonna 2008.
no-no oli HKT:n tanssiryhmän johtajana vuosina 1996–1998 toimineen Kenneth Kvarnströmin johtajuuskauden avausteos, josta tuli välittömästi sekä yleisön että kriitikoiden suosikki. Kvarnströmin vahvan fyysinen ja runollinen liikekieli toi ryhmälle uutta yleisöä ja suuren mediahuomion. Kvarnströmin koreografioita on luonnehdittu fyysisiksi ja rankoiksi, mutta myös sensuelleiksi ja herkiksi.
Alkuperäistuotannossa tanssineet Kirsi Karlenius, Kai Lähdesmäki, Unto Nuora ja Kaisa Torkkel työskentelevät edelleen Helsingin Kaupunginteatterilla. Vuoden 1996 versiossa esiintyivät lisäksi Mattias Ekholm, Harri Kuorelahti/Ville Sormunen, Raisa Punkki ja Tove Wingren.
Helsinki Dance Company on Helsingin Kaupunginteatterin yhteyteen vuonna 1973 perustettu nykytanssiryhmä. Helsinki Dance Company on työskennellyt useiden maineikkaiden taiteilijoiden kanssa vuosien varrella ja on myös vaikuttanut oleellisesti tanssitaiteen ammattimaistumiseen Suomessa. Itsenäisten tanssiteosten lisäksi tanssijat ovat esiintyneet laajasti teatterin tuotannoissa näytelmistä musikaaleihin, sekä toimineet koreografisissa tehtävissä. Ryhmä tunnetaan karismaattisista ja ilmaisuvoimaisista tanssijoistaan, sekä visuaalisesti viimeistellyistä ja liikkeellisesti vahvoista teoksistaan. Tällä hetkellä ryhmä tuottaa kaksi ensi-iltaa vuodessa, yhden syyskaudella ja yhden kevätkaudella. Tanssiryhmää johtaa Valtteri Raekallio.
Lue koreografi Kenneth Kvarnströmin ja tanssinryhmän johtajan Valtteri Raekallion haastattelu teatterin kotisivuilla: Mestarillista koreografista käsityötä ja tanssin hurmosta
no-no –ensi-ilta 19.11.2026 ja esitykset 29.12.2026 saakka Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä (Eläintarhantie 5).
Peruslippu 45 €, opiskelijalippu 22,50 € (ma-to) ja eläkeläislippu 43 € (ma-to)
#nono @hktfi
Maksuttomat tekijätapaamiset ja keskustelut:
Lauantaina 28.11. esityksen jälkeen noin klo 14.15–15.15 pienen näyttämön lämpiössä Tukholman Dansens husin ja Tanz im August Berlin -festivaalin entinen johtaja Virve Sutinen keskustelee teoksesta koreografi Kenneth Kvarnströmin sekä tanssijoiden Inka Tiitinen ja Unto Nuora kanssa.
Lauantaina 5.12. esityksen jälkeen noin klo 14.15–15.15 pienen näyttämön lämpiössä teoksesta keskustelevat Tukholman Dansens husin ja Tanz im August Berlin -festivaalin entinen johtaja Virve Sutinen, tanssin tutkija Aino Kukkonen, päätoimittaja ja liiketoimintajohtaja Marjaana Toiminen sekä tanssiryhmän johtaja Valtteri Raekallio.
Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 3940 22 ma-pe klo 10-17. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 12-17, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18.30 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi, ma-la klo 9-19, su klo 12-16, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi
Tiedotteen kuva: Stefan Bremer (1996)
Lisätietoja, haastattelupyynnöt ja medialipputoiveet:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki