Saavutettavuustyökalut

Komedia pankkiryöstöstä pursuaa vauhtia, läheltä piti -tilanteita ja painovoimaa uhmaavia temppuja

Neljä mustiin pukeutunutta miestä roikkuu köysissä ylösalaisin kirkkaassa, valkoisessa huoneessa, jossa on suuri pyöreä holvin ovi. Yksi pukuun pukeutunut mies kyyristelee jalustan vieressä pitäen jalokiveä punaisella tyynyllä.
Tiedote   15.01.2026

Hittikomedian Näytelmä, joka menee pieleen –tekijäkolmikko on luonut jälleen hillittömän pyörityksen, joka saa taatusti unohtamaan arjen huolet. Menestysmusikaaleista tunnettu ohjaaja Samuel Harjanne ohjaa ensimmäisen puhenäytelmänsä, jota tähdittävät mm. Linnea Leino, Samuel Kujala, Sauli Suonpää ja Risto Kaskilahti. Komedia pankkiryöstöstä (A Comedy About A Bank Robbery) saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 5. helmikuuta.

Ollaan 1950-luvun Helsingissä ja vanki Roger Rahikainen ja vanginvartija Tauno Kyykkä suunnittelevat suurta timanttiryöstöä Hakaniemen Osakepankkiin. Samalla pankinjohtaja Jorma Kuusikko virittää turvajärjestelmät äärimmilleen. Pankinjohtajan tytär Aino on puolestaan tavannut hurmaavan uuden poikaystävän Veikan, joka kuitenkin päätyy mukaan Roger Rahikaisen ryöstöporukkaan. Tilannetta ei helpota se, että Roger on myös Ainon entinen heila. Seuraa hillitön ketju väärinkäsityksiä ja läheltä piti -tilanteita, kun huijarit ottavat toisistaan mittaa.

Komedia pankkiryöstöstä on hulvaton sekoilukomedia, joka yhdistelee perinteisen farssin ja nykykomedian parhaita piirteitä. Esitys sisältää akrobaattisia suorituksia, Mission Impossible -henkisiä laskeutumisia, painovoimaa uhmaavia näyttämökuvia sekä tietenkin paljon ovia ja nopeaa dialogia. Helsingin Kaupunginteatterin tekninen osaaminen ja tekninen henkilökunta pääsee varmasti hikoilemaan esityksen aikana”, kuvailee ohjaaja Samuel Harjanne.

Komedia pankkiryöstöstä on musikaaleista ja oopperoista tunnetun Harjanteen ensimmäinen puhenäytelmän ohjaus. Vaikka musiikki ei tällä kertaa muodosta dramaturgian selkärankaa, rytmin ja ajoituksen tarkkuus on yhtä tärkeää kuin suurissa musikaaleissa.

“On ollut innostavaa haastaa itseään puhenäytelmän ja erityisesti farssin parissa. Kaikki olemme puhaltaneet yhteen hiileen alusta asti. Joku saattaa kysyä, jännittääkö ‘onnistuminen’ uuden genren kohdalla. Meidän tavoitteemme on kuitenkin muu kuin onnistuminen: saada ihmiset nauramaan ja unohtamaan huolensa edes hetkeksi.”

Näytelmän ovat kirjoittaneet brittiläiset Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields, jotka tunnetaan kansainvälisestä läpimurtofarssistaan Näytelmä, joka menee pieleen (The Play That Goes Wrong). Teos nähtiin myös Helsingin Kaupunginteatterissa vuosina 2022–2023. Komedia pankkiryöstöstä on kolmikon uudempi farssi, joka sai kantaesityksensä vuonna 2016 Lontoon West Endissä. Siellä hittinäytelmä jatkoi ohjelmistossa neljä vuotta.

Komedian rooleissa nähdään Rauno Ahonen, Risto Kaskilahti, Jouko Klemettilä, Samuel Kujala, Merja Larivaara, Linnea Leino, Lasse Lipponen, Kai Lähdesmäki, Martti Manninen, Samuli Pajunen, Raili Raitala, Sauli Suonpää ja Kaisa Torkkel.

Alkuperäisteoksen A Comedy About A Bank Robbery ovat kirjoittaneet Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields. Komedian on suomentanut Moulin Rouge suomennoksestaan paljon kiitosta kerännyt Paavo Leppäkoski ja sen ohjaa Samuel Harjanne. Lavastuksesta vastaa Jani Uljas ja pukusuunnittelusta Elina Vättö. Valo- ja videosuunnittelusta vastaavat William Iles ja Toni Haaranen. Naamioinnin on suunnitellut Milja Mensonen. Dramaturgina on toiminut Henna Piirto.

Lue ohjaajan haastattelu teatterin kotisivuilla: Timanttinen teatterileikki 1950-luvun Hakaniemessä

Komedia pankkiryöstöstäensi-ilta 5.2.2026 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5).

Liput: peruslippu 64 €, opiskelijalippu 32 € (ma-to) ja eläkeläislippu 61 € (ma-to)
#komediapankkiryöstöstä @hktfi

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 394022 ma-pe klo 10-17. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 12-17, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18.30 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi, ma-la klo 9-19, su klo 12-16, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Tiedotteen kuvassa: Linnea Leino, Samuel Kujala, Sauli Suonpää ja Risto Kaskilahti, kuvaaja Otto-Ville Väätäinen.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki