Saavutettavuustyökalut

Minä valitsin sinut uudistaa perhekuvauksen näyttämöllä

Tiedote   07.09.2022

Helsingin Kaupunginteatterin kotimainen näytelmäuutuus Minä valitsin sinut kuvaa raikkaasti ja tarkkanäköisesti parisuhteen kaaren jalat alta vievästä rakastumisesta kaurapuuron makuiseen arkeen sateenkaariperheen elämässä. Näytelmä perustuu Laura Lehtolan samannimiseen romaaniin (2020), jonka hän on dramatisoinut näytelmäksi yhdessä ohjaaja Milja Sarkolan kanssa. Ensi-ilta on 22. syyskuuta pienellä näyttämöllä.

Hoasin solukämppä viskaa yhteen kaksi hyvin erilaista nuorta naista, maalta kaupunkiin muuttaneen hillityn kauppatieteiden opiskelijan Elisan ja boheemin kirjallisuustieteen opiskelijan Saaran. Vastoin odotuksia naiset rakastuvat toisiinsa, ja kaksitoista vuotta myöhemmin heillä on pieni poika ja asuntolaina. Sitten Saara rakastuu taas.

”2000-luvun alun Helsingissä Saara ja Elisa joutuvat miettimään, mitä muut heidän suhteestaan ajattelevat. Kun vuodet kuluvat, ulkoapäin tuleva painekin hellittää. Lehtolan kirja kuvaa suorasukaisesti ja tunnistettavasti sateenkaariarkea, pioneerikohtaloita yhteiskunnallisessa murroskohdassa”, sanoo ohjaaja Milja Sarkola. ”Asenneilmapiiri on muuttunut hyvin nopeasti hyvin lyhyessä ajassa. Saaran ja Elisan tarina tuo näyttämölle lähihistorian häpeämekanismeja, sitä miten aika liikuttaa meitä.”

"On ollut ainutkertainen mahdollisuus dramatisoida romaani näyttämölle yhdessä Miljan kanssa. Yhteiseen, verkkolevyllä jaettuun dokumenttiin, on lopulta kietoutunut Miljan syvä teatteriammattilaisuus, minulle tuttu tarina, henkilöhahmot ja kieli, sekä molempien oma historia kirjassa käsiteltyjen teemojen kanssa", sanoo kirjailija Laura Lehtola.

Näytelmän pääparina nähdään Wenla Reimaluoto (Saara) ja Misa Lommi (Elisa) ja muissa rooleissa Vappu Nalbantoglu, Pyry Nikkilä, Unto Nuora, Hanna Raiskinmäki ja Kaisa Torkkel.

Elokuvamaista kerrontaa hyödyntävän Minä valitsin sinut -näytelmän lavastuksen on suunnitellut K. Rasila ja puvut Emilia Eriksson. Äänisuunnittelusta ja sävellyksestä vastaa Aleksi Saura, valosuunnittelusta Kari Leppälä ja naamioinnin suunnittelusta Tuula Kuittinen.

Milja Sarkola (s. 1975) on palkittu näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja. Hänen kirjoittamiaan näytelmiä ovat mm. Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö, Allt som sägs sekä Perheenjäsen, jonka Sarkola myös ohjasi, ja joka voitti Thalia-palkinnon vuonna 2012. Esikoisromaani Pääomani ilmestyi 2020 ja sen näytelmäversio kantaesitettiin Q-teatterissa (2020). Helsingin Kaupunginteatterissa hän aiemmin ohjannut näytelmät Brevet från Siberien (2007), Kirje Siperiasta (2010), I taket lyser stjärnorna (2012) ja En blick är en blick är en blick (2019) ja Bolla (2021).

Laura Lehtola (s. 1978) on helsinkiläinen kirjailija, tekniikan tohtori ja liikkeenjohdon konsultti. Minä valitsin sinut (Otava 2020) on Lehtolan kolmas romaani. Lehtolan esikoisteos Pelkääjän paikalla (Otava 2015) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Lehtolan toisesta romaanista Takapenkki (2017 Otava) dramatisoitu näytelmä kantaesitettiin Jyväskylän Huoneteatterissa vuonna 2019.

Lue Milja Sarkolan haastattelu teatterin kotisivuilla: Näkökulmia vähemmistöarkeen.

Minä valitsin sinut -ensi-ilta 22.9.2022 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä (Eläintarhantie 5)
Liput: opiskelijalippu 19,50 € (ma-to), eläkeläislippu 36 € (ma-to), peruslippu 39 €

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 394022 ma-pe klo 9-17.30. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 11 -17.30, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 – 21, su klo 10 – 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkti.fi
#minävalitsinsinut @hktfi

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki