Saavutettavuustyökalut

Nämä ovat Helsingin Kaupunginteatterin alkusyksyn yhdeksän ensi-iltaa / Här är Helsingfors Stadsteaters nio höstpremiärer

Pressmeddelande / Tiedote   19.03.2024

Syksyllä 2024 Helsingin Kaupunginteatterissa ensi-iltansa saavat Moulin Rouge! Musikaali, Astrid Lindgrenin rakastettu klassikko Veljeni Leijonamieli, uutuuskomedia Yllätysvieras, leikkisä ja toiveikas Ilon aika, Helsinki Dance Companyn ja Kinetic Orchestran yhteistyötä jatkava Silence sekä musiikkiviihdeilta Nainen – aina parhaassa iässä. Lilla Teaternin syksyn ensi-iltoina nähdään Jakob Höglundin ohjaama musikaali Dancer in the Dark sekä Minttu Mustakallion tähdittämä Århundradets kärlekssaga. Nykyesityksen näyttämö tuo elokuussa ensi-iltaan nykynukketeatteriteoksen Whatever Love Means.

Suuren näyttämön syyskauden avaa 29. elokuuta Suomen ensi-iltansa saava totuuden, kauneuden, vapauden ja rakkauden yltäkylläinen juhla Moulin Rouge! Musikaali. Baz Luhrmannin Oscar-palkittuun klassikkoelokuvaan perustuvan musikaalin on kirjoittanut John Logan. Teos on osa pohjoismaista yhteistuotantoa ja sen ohjaa ruotsalainen Anders Albien. Kurtisaani Satinen roolin näyttelee Jennie Storbacka, boheemin nuoren säveltäjän, Christianin, roolissa nähdään Martti Manninen ja yökerhon omistajan Harold Zidlerin saappaisiin astuu Risto Kaskilahti.

Suuren näyttämön syksy jatkuu 17. lokakuuta, kun ensi-iltansa saa Astrid Lindgrenin rakastettu klassikkosatu Veljeni Leijonamieli. Jakob Höglundin ohjaama näytelmä yhdistelee musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa.

Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä, Korpusta ja Joonatanista. Veljekset matkaavat lyhyen maanpäällisen elämänsä jälkeen kauniiseen maahan, Nangijalaan, jossa he taistelevat yhdessä pahan voimia vastaan. Matkasta tulee huima seikkailu, jonka aikana pelokkaasta Korpusta kasvaa rohkea Leijonamieli.

Päärooleissa näyttelevät Alexander Wendelin ja Mikko Kauppila. Muissa rooleissa nähdään Ulriikka Heikinheimo, Sofia Hilli, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Sanna Majuri, Martti Manninen, Kari Mattila, Reetta Moilanen, Unto Nuora, Samuli Pajunen, Tiina Peltonen, Elena Rekola, Inka Tiitinen ja Riina Tikkanen sekä muusikko Senni Valtonen.

Arena-näyttämön syksy käynnistyy 12. syyskuuta kun ensi-iltansa saa Steven Moffatin kirjoittama ratkiriemukas komedia Yllätysvieras.

Peter ja Debbie juhlivat hääpäiväänsä risteilyllä, jossa he tutustuvat rempseään Elsaan. Elsa on pariskunnan makuun hiukan liian innokas, mutta uudet tuttavat vaihtavat kuitenkin yhteystietoja. Peter ja Debbie palaavat kotiin, jossa odottavat heidän pahinta teinivaihetta elävät lapsensa ja arki jatkuu. Kunnes aivan yllättäen Elsa onkin kaupungissa ja hän on päättänyt tulla kylään. Juuri ennen Elsan saapumista Peter ja Debbie googlaavat vieraansa ja hakutulokset ovat shokki. Elsasta paljastuu jotain, joka saa Debbien ja Peterin vieraanvaraisuuden koetukselle. Miten Elsasta pääsee eroon?

Uutuuskomedian ohjaa Milko Lehto ja rooleissa nähdään mm. Sanna Saarijärvi, Vuokko Hovatta, Santeri Kinnunen, Pekka Huotari ja Jari Pehkonen.

Pienen näyttämön syksyn uutuus, norjalaisen Arne Lygren Ilon aika on leikkisä ja toiveikas kuvaus elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin. Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa täysiä katsomoita kerännyt näytelmä saa Suomen ensi-iltansa 5. syyskuuta pienellä näyttämöllä.

Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä joenvarressa. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä ja kadota. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päätyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.

Näytelmän ohjaa Tatu Hämäläinen ja esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja. Rooleissa nähdään Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo ja Sauli Suonpää.

Pienellä näyttämöllä 9. lokakuuta ensi-iltansa saava Jarkko Mandelinin uutuusteos Silence vie entistä pidemmälle Mandelinin tavaramerkiksi muodostunutta ja yleisömenestyksestä Gravity tuttua nykytanssia, akrobatiaa ja kamppailulajien eri tekniikoita yhdistelevää koreografiaa. Teos toteutetaan HKT:n, Kinetic Orchestran ja Tanssiteatteri Minimin yhteistyönä Uudet klassikot -rahaston tuella.

Silence on tanssiesitys, joka on inspiroitunut klassisen musiikin esittämisestä. Tanssiryhmä muodostaa klassisen musiikin traditioita mukailevan orkesterin ja tekee kaikkensa herättääkseen konserton osat eloon. Hiljaisuus on hetki, jolloin konserton osa loppuu, luotu maailma häviää ja seuraavaan valmistuminen alkaa.

Teoksessa tanssivat Jacob Börlin, Sanni Giordani, Manuela Hierl, Mia Jaatinen, Minna Kaaronen, Jyrki Kasper, Kalle Lähde, Suvi Nieminen, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Hugo Sellam ja Oskari Turpeinen.

Studio Pasilassa juhlitaan 4. syyskuuta alkaen elämää ja naiseutta, kun Merja Larivaaran, Satu Rasilan ja Pasi Lampelan Nainen – aina parhaassa iässä saa ensi-iltansa.

Nainen – aina parhaassa iässä on kaikenlaisille naisille ja naisia rakastaville tarkoitettu musiikkiviihdeilta. Lavalla Merja Larivaara, Pertti Koivula, Aino Seppo, Leenamari Unho, Mikko Virtanen ja Kaihon karavaani -orkesteri tarjoavat nostalgiaa, svengiä, tanssia ja huolettoman, elämänonnea sykkivän illan, joka soi upeasti.

Lilla Teaternissa maailman ensi-iltansa 31. elokuuta saa Lars von Trierin ylistettyyn elokuvaan pohjautuva musikaali Dancer in the Dark. Tekstin ja lyriikat on kirjoittanut Patrick Ellsworth ja musiikin on säveltänyt Marie Højlund & The Overheard. Lilla Teaterniin teoksen ohjaa Jakob Höglund ja kapellimestarina on Eeva Kontu.

Selma on lähes sokea ja hän työskentelee tehtaassa elättääkseen itsensä ja poikansa Genen. Hän säästää rahaa leikkaukseen pojalleen, joka kärsii samasta vakavasta silmäsairaudesta kuin hän itsekin ja sokeutuu vähitellen. Selma pakenee arkeaan ja todellisuuttaan toiveikkaiden musiikkinumeroiden fantasiamaailmaan.

Selman roolissa nähdään Lumi Aunio ja muissa rooleissa näyttelevät Sofia Hilli, Ulriikka Heikinheimo, Tuukka Leppänen, Iivari Luomala, Sanna Majuri, Unto Nuora, Emil Paloniemi, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Pia Runnakko, Inka Tiitinen, Antti Timonen, Alexander Wendelin ja Joachim Wigelius. Ruotsinkielinen esitys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi.

Lillanin syksyn toinen ensi-ilta koittaa 10. lokakuuta, kun Minttu Mustakallio tulkitsee Märta Tikkasen Århundradets kärlekssaga -teokseen perustuvan esityksen, jossa Tikkasen maailmasta karataan välillä teatterin vallankäytön kulisseihin tutkimaan ohjaajan ja näyttelijän välistä suhdetta.

Esityksessä Minttu-niminen näyttelijä saapuu Tikkasen teokseen perustuvan monologiesityksen harjoituksiin. Yllättäen paikalla on myös yleisö, joka paljastuu näytelmän ohjaajan Raffen kutsumaksi koeyleisöksi. Mintun kauhuksi Raffe ei kuitenkaan saavu paikalle, ja pian Minttu alkaa saada tekstiviestitse mitä kummallisimpia ohjeita.

Teoksen ovat dramatisoineet Aino Pennanen ja Riikka Oksanen, joka myös ohjaa näytelmän. Ruotsinkielinen esitys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi.

Vuonna 2021 pilottihankkeena alkaneen ja vuodesta 2024 eteenpäin osana HKT:n ohjelmistoa jatkavan Nykyesityksen näyttämön syyskauden ensi-iltana nähdään Royal Hattaran nykynukketeatteriesitys Whatever Love Means 7. elokuuta.

Syyskaudella Arena-näyttämöllä jatkavat ikisuosittu Kiviä taskussa sekä riehakkaanhaikea musiikkikomedia Forever Young. Studio Pasilassa jatkaa stand up -klubi Club act!one. Myös yleisön rakastamat Seniorisoppa-konsertit sekä Kahvilla kirjailijan kanssa -tapahtumat jatkuvat syksyllä.

Lue uusi Teatteriin-lehti täällä.

Seuraavat ensi-illat Helsingin Kaupunginteatterissa
11.4.2024 Nykyesityksen näyttämö: Empty Stage, ohj. Kaino Wennerstrand
18.4.2024 Maratontanssit, ohj. Heidi Räsänen
7.8.2024 Nykyesityksen näyttämö: Whatever Love Means, ohj. Merja Pöyhönen
29.8.2024 Moulin Rouge! Musikaali, ohj. Anders Albien
31.8.2024 Dancer in the Dark, ohj. Jakob Höglund
4.9.2024 Nainen – aina parhaassa iässä, ohj. Merja Larivaara
5.9.2024 Ilon aika, ohj. Tatu Hämäläinen
12.9.2024 Yllätysvieras, ohj. Milko Lehto
9.10.2024 Silence, kor. Jarkko Mandelin
10.10.2024 Århundradets kärlekssaga, ohj. Riikka Oksanen
17.10.2024 Veljeni Leijonamieli, ohj. Jakob Höglund

Syksyllä 2024 ohjelmistossa jatkavat esitykset
Forever Young, ohj. Heikki Sankari
Kiviä taskussa, ohj. Pentti Kotkaniemi
Club act!one
Seniorisoppa
Kahvilla kirjailijan kanssa

Vierailuesitykset
12.4.2024 Uusi alku, Ali Jahangiri, Arena-näyttämö
19.4.2024 Nykyesityksen näyttämö: Alku keskikohta loppu, ohj. Arni Rajamäki
17.9.2024 Hyppy syreenien tuleen, Aulikki Oksanen 80 vuotta -konsertti, Arena-näyttämö

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 394022 ma-pe klo 9-17. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 12-17, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi, ma-la klo 9-21, su klo 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Tiedotteen kuva: Veljeni Leijonamieli, kuvassa Alexander Wendelin ja Mikko Kauppila, kuva Otto-Ville Väätäinen

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Lilla Teatern, PR & Marknadsföring, Ida Virkkunen, ida.virkkunen@hkt.fi, 050 357 4250
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

***

Pressmeddelande 19.3.2024

Här är Helsingfors Stadsteaters nio höstpremiärer

Hösten 2024 blir det premiär på Helsingfors Stadsteater för Moulin Rouge! Musikaali, Astrid Lindgrens älskade klassiker Veljeni Leijonamieli, den nya komedin Yllätysvieras, lekfulla och hoppfulla Ilon aika, Helsinki Dance Companys och Kinetic Orchestras fortsatta samarbete Silence och musikkvällen  Nainen – aina parhaassa iässä. Lilla Teaterns höstpremiärer är musikalen Dancer in the Dark i regi av Jakob Höglund och Århundradets kärlekssaga med Minttu Mustakallio i huvuddrollen. Nykyesityksen näyttämö har premiär på nutida dockteaterverket Whatever Love Means i augusti.

Stora scenens höstsäsong inleds den 29 augusti med Finlandspremiären av Moulin Rouge! Musikaali, en fest för sanning, skönhet, frihet och kärlek.  Musikalen som baserar sig på Baz Luhrmanns Oscar-belönade film är skriven av John Logan. Verket är en del av en nordisk samproduktion och för regin står svenska Anders Albien. Kurtisanen Satine spelas av Jennie Storbacka, den bohema unga tonsättaren, Christian, spelas av Martti Manninen och i rollen som nattklubbsägaren Harold Zidler ses Risto Kaskilahti.

Stora scenens höst fortsätter den 17 oktober när det är dags för premiären av Astrid Lindgrens älskade klassiker Veljeni Leijonamieli. I Jakob Höglunds regi kombineras musikteater, dockteater och koreografi.

Veljeni Leijonamieli handlar om två bröder, Skorpan och Jonatan. Efter sitt korta liv på jorden reser de till det vackra landet Nangijala där de tillsammans kämpar mot onda krafter. Resan blir ett spännande äventyr, där den ängsliga Skorpan blir modiga Lejonhjärta.

I huvudrollerna ses Alexander Wendelin och Mikko Kauppila. De övriga rollerna spelas av Ulriikka Heikinheimo, Sofia Hilli, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Sanna Majuri, Martti Manninen, Kari Mattila, Reetta Moilanen, Unto Nuora, Samuli Pajunen, Tiina Peltonen, Elena Rekola, Inka Tiitinen och Riina Tikkanen samt musikern Senni Valtonen.

Hösten på Arena-scenen börjar den 12 september när Steven Moffats underhållande komedi Yllätysvieras har premiär.

Peter och Debbie firar sin bröllopsdag på en kryssning där de träffar den livliga Elsa. Elsa är lite för ivrig för parets smak, men de nya bekantskaperna utbyter ändå kontaktuppgifter. Peter och Debbie återvänder hem till sina upproriska tonårsbarn och vardagen fortsätter. Men helt oväntat är Elsa plötsligt i staden och har bestämt sig för att komma på besök. Precis innan Elsas ankomst googlar Peter och Debbie sin gäst, och sökresultaten är chockerande. Något som sätter Debbies och Peters gästfrihet på prov avslöjas om Elsa. Hur blir man av med Elsa?

Den nya komedin regisseras av Milko Lehto i rollerna ses bl.a Sanna Saarijärvi, Vuokko Hovatta, Santeri Kinnunen, Pekka Huotari och Jari Pehkonen.

Höstens nyhet på Lilla scenen är norska Arne Lygrens Ilon aika, en glad och hoppfull skildring av livsval och strävan efter att hitta kontakten till andra. Pjäsen som dragit fulla hus i Norge, Sverige och Frankrike har Finlandspremiär den 5 september på Lilla scenen.

En mor och hennes vuxna dotter sitter på en bänk vid en flodstrand. De har inte träffats på länge och de väntar på familjens son, Aksle. När Aksle äntligen dyker upp har han nyheter. Han har bestämt sig för att lämna hela sitt nuvarande liv och försvinna. För att bättre förstå sin sons beslut åker modern och träffar Aksles livskamrat. Modern hamnar på fester, träffar främlingar och svaren hon får överraskar till sist alla.

Pjäsen regisseras av Tatu Hämäläinen och musiken i föreställningen komponeras och framförs live av artisten Islaja. I rollerna ses Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo och Sauli Suonpää.

På Lilla scenen har Jarkko Mandelins nya verk Silence premiär den 9 oktober. Silence tar Mandelins signaturstil, en blandning av nutida dans, akrobatik och olika kampsportstekniker, som blev en publikframgång med Gravity, till nya nivåer.

Verket genomförs i samarbete mellan Helsingfors Stadsteater, Kinetic Orchestra och Dansteater Minimi, med stöd från Nya klassiker -fonden.

Silence är en dansföreställning som har inspirerats av framföring av klassisk musik. Dansgruppen bildar en orkester som följer den klassiska musikens traditioner och gör sitt bästa för att ge liv åt de olika delarna av konserten. Tystnaden är stunden när en del av konserten avslutas, den konstruerade världen försvinner och förberedelserna inför nästa del börjar.

I föreställningen dansar Jacob Börlin, Sanni Giordani, Manuela Hierl, Mia Jaatinen, Minna Kaaronen, Jyrki Kasper, Kalle Lähde, Suvi Nieminen, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Hugo Sellam och Oskari Turpeinen.

I studio Pasila firas livet och kvinnligheten från och med den 4 september när Merja Larivaaras, Satu Rasilas och Pasi Lampelas Nainen – aina parhaassa iässä har premiär.

Nainen – aina parhaassa iässä är en musikunderhållningskväll för kvinnor och alla som älskar kvinnor. På scenen bjuder Merja Larivaara, Pertti Koivula, Aino Seppo, Leenamari Unho, Mikko Virtanen och Kaihon karavaani –orkestern på nostalgi, sväng, dans och en avslappnad, livsglad kväll som klingar fint.

På Lilla Teatern får musikalen Dancer in the Dark världspremiär den 31 augusti. Musikalen baserar sig på Lars von Triers hyllade film. Texten och lyriken är skrivna av Patrick Ellsworth och musiken är komponerad av Marie Højlund & The Overheard. Jakob Höglund regisserar föreställningen och Eeva Kontu är kapellmästare.

Selma är nästan blind och arbetar på en fabrik för att försörja sig själv och sin son Gene. Hon sparar pengar till en ögonoperation åt sin son, som lider av samma allvarliga ögonsjukdom som hon och gradvis gör en blind. Selma flyr vardagen och verkligheten till en fantasivärld som är fylld av hoppfulla musiknummer.

Lumi Aunio gör rollen som Selma och i de övriga rollerna ses Sofia Hilli, Ulriikka Heikinheimo, Tuukka Leppänen, Iivari Luomala, Sanna Majuri, Unto Nuora, Emil Paloniemi, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Pia Runnakko, Inka Tiitinen, Antti Timonen, Alexander Wendelin och Joachim Wigelius. Föreställningssspråket är svenska och föreställningen textas till finska och svenska.

Den 10 oktober är det dags för Lillans andra höstpremiär, när Minttu Mustakallio tolkar Märta Tikkanens Århundradets kärlekssaga. Från Tikkasens värld dyker man då och då in i teaterns maktstrukturer för att undersöka förhållandet mellan regissör och skådespelare.

I föreställningen anländer skådespelaren Minttu till repetitionerna av en monolog som baserar sig på Tikkanens text. Till hennes förvåning har regissören Raffe bjudit in provpublik. Raffe själv lyser med sin frånvaro, och snart börjar hon få de märkligaste instruktioner via sms.

För dramatiseringen står Aino Pennanen och Riikka Oksanen och Oksanen regisserar även föreställningen. Föreställningssspråket är svenska och föreställningen textas till finska och svenska.

Nykyesityksen näyttämö startade som ett pilotprojekt år 2021 och har fortsatt som en del av Stadsteaterns repertoar från och med 2024. Höstens första premiär är Royal Hattaras nutida dockteaterföreställning Whatever Love Means den 7 augusti.

På hösten fortsätter den omåttligt populära Kiviä taskussa samt den livfulla musikkomedin Forever Young på Arena-scenen. I Studio Pasila fortsätter stand up -klubben Club act!one. Även de älskade Seniorisoppa-konserterna och Kahvilla kirjailijan kanssa -evenemangen fortsätter på hösten.

Läs det senaste numret av Teatteriin-tidningen här.

Kommande premiärer på Helsingfors Stadsteater
11.4.2024 Nykyesityksen näyttämö: Empty Stage, regi Kaino Wennerstrand
18.4.2024 Maratontanssit, regi Heidi Räsänen
7.8.2024 Nykyesityksen näyttämö: Whatever Love Means, regi Merja Pöyhönen
29.8.2024 Moulin Rouge! Musikaali, regi Anders Albien
31.8.2024 Dancer in the Dark, regi Jakob Höglund
4.9.2024 Nainen – aina parhaassa iässä, regi Merja Larivaara
5.9.2024 Ilon aika, regi Tatu Hämäläinen
12.9.2024 Yllätysvieras, regi Milko Lehto
9.10.2024 Silence, kor. Jarkko Mandelin
10.10.2024 Århundradets kärlekssaga, regi Riikka Oksanen
17.10.2024 Veljeni Leijonamieli, regi Jakob Höglund

Följande föreställningar fortsätter på repertoaren hösten 2024
Forever Young, regi Heikki Sankari
Kiviä taskussa, regi Pentti Kotkaniemi
Club act!one
Seniorisoppa
Kahvilla kirjailijan kanssa

Gästspel
12.4.2024 Uusi alku, Ali Jahangiri, Arena-scenen
19.4.2024 Nykyesityksen näyttämö: Alku keskikohta loppu, regi Arni Rajamäki
17.9.2024 Hyppy syreenien tuleen, Aulikki Oksanen 80 år -konsert, Arena-scenen

Helsinginfors Stadsteaters kundbetjäning betjänar per telefon (09) 394022 må-fre kl 9-17. Biljettkassan på Första linjen 2, må-fre kl. 12-17, Djurgårdsvägen 5, lö (föreställningsdagar) kl. 11-18 och en timme innan föreställningarna börjar. Lippu.fi, må-lö kl. 9-21, sö kl. 10-18, tfn. 0600 900 900 (2 €/min+lna/mta) www.hkt.fi

Bilden i pressmeddelandet: Veljeni Leijonamieli, på bilden Alexander Wendelin och Mikko Kauppila, foto Otto-Ville Väätäinen.

Tilläggsinformation, pressbiljetter och intervjuförfrågningar:
Kommunikationschef Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Lilla Teatern, Kommunikationsplanerare Ida Virkkunen, ida.virkkunen@hkt.fi, 050 357 4250
Helsingfors Stadsteater, Första linjen 2, 00530 Helsingfors