Saavutettavuustyökalut

Näyttämölle palaavan Pienen merenneidon rooleissa nähdään tuttuja kasvoja ja uusia tähtiä

Tiedote   14.02.2023

Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle elokuussa 2023 takaisin uivan Pieni merenneito -musikaalin rooleissa nähdään niin tuttuja kasvoja kuin uusia tähtiäkin. Kansainvälinen suunnittelijatiimi tulee musiikkiteatterimaailman huipulta. Lumoavan Disney-musikaalin uusintaensi-ilta on 17. elokuuta.

Prinsessa Arielin roolin näyttelee upea Yasmine Yamajako, joka on aiemmin nähty muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin lavalla High School Musicalin pääroolissa. Erik-prinssin roolissa nähdään jo aiemmin samassa roolissa loistanut Martti Manninen. Muissa rooleissa näyttelevät mm. Samuli Kakko (Sebastian), Sanna Saarijärvi (Ursula), Mikko Vihma (Kuningas Triton), Lauri Mikkola (Kiero), Antti Timonen (Liero), Tuukka Leppänen (Skuutti), Tuomas Uusitalo (Chef Louis) ja Pertti Koivula (Yrjö). Arielin kalaystävä Pärskyn rooliin haetaan vielä lapsinäyttelijää ja roolia voi hakea 19.2. saakka.

”Olen suunnattoman iloinen, että Pieni merenneito ui takaisin Helsinkiin! Osa rooleista roolitettiin nyt uudestaan ja uusilla esiintyjillä on isot pyrstöt täytettävänä, sillä alkuperäiset esiintyjät tekivät todella hienoa työtä. Innolla odotan, millaisen kädenjäljen uudet tekijät jättävät tähän satumaiseen musikaaliin, joka on meille pohjoismaalaisille niin rakas. Päärooliin valittiin valovoimainen ja upea Yasmine Yamajako, jolla on tähän rooliin juuri oikeaa kapinahenkeä, herkkyyttä ja syvällisyyttä. Hänellä on myös tässä tarinassa tärkeässä osassa oleva ylivoimaisen kaunis ääni, joka lumoaa niin prinssi Erikin kuin meidät katsojatkin,” ohjaaja Samuel Harjanne sanoo.

”Lapsena ihastuin Pienen merenneidon upeaan musiikkiin ja merenalaiseen maailmaan, mutta teini-ikäisenä koin ristiriitaisia tunteita siitä, että Ariel on valmis luopumaan äänestään prinssin vuoksi. Näin musikaalin HKT:lla vuonna 2019 ja tajusin, että Ariel onkin paljon moniulotteisempi hahmo. Hän ei ole täydellinen satuprinsessa vaan samaistuttava hahmo, jossa näkyy myös keskeneräisyys. Lento- ja lauluharjoitukset ovat alkaneet ja harjoittelumotivaationi on todella korkealla, sillä esityksissä haluan tekniikan sijaan keskittyä ilmaisuun ja tarinankerrontaan”, Yasmine Yamajako kertoo.

Huikean yleisömenestyksen ja ylistäviä arvioita keränneen musikaalin on ohjannut Samuel Harjanne. Kapellimestarina toimii Risto Kupiainen. Suomennoksesta vastaavat Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila. Valosuunnittelijana on monista HKT:n musikaaleista tuttu William Iles ja äänisuunnittelijana Kai Puotanen. Naamioinnin ja kampaukset on suunnitellut Milja Mensonen. Puvut yli 30-henkiselle ensemblelle on suunnitellut Pirjo Liiri-Majava ja upean lavastuksen Peter Ahlqvist. Näyttämöllä nähdään myös Toni Haarasen suunnittelemia videoprojisointeja sekä Gunilla Olsson-Karlssonin vaativia ja näyttäviä koreografioita.

Luvassa on jälleen huikeaa lentoteknologiaa ja nukkeja Star Wars -elokuvien tekijöiltä. Lennätysten suunnittelijoina ovat vierailleet maineikkaan Flying by Foyn asiantuntijat James Veitch ja Nick Porter. Vedenalaisen maailman hahmoihin liittyvät nuket on suunnitellut englantilaisen Stitches and Glue -yhtiön huippuammattilaiskaksikko Becky ja Paul Vincett.

H.C. Andersenin klassikkosatuun (1837) ja rakastettuun Disney-animaatioon (1989) pohjautuvan koko perheen Disney-musikaalin Pieni merenneito (2008) on kirjoittanut Doug Wright, säveltänyt Alan Menken ja sanoittanut Howard Ashman ja Glenn Slater.

Pieni merenneito -uusintaensi-ilta 17.8.2023 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5). Liput: lastenlippu 44 €, opiskelijalippu 44 € (ma-to), eläkeläislippu 85 € (ma-to), peruslippu 88 € #pienimerenneito @hktfi

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 3940 22 ma-pe klo 9–17. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 12–17, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja aina tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi, ma-la klo 9-21, su klo 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Tiedotteen kuvassa Yasmine Yamajako ja Martti Manninen. Kuva Cata Portin.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja, 00530 Helsinki