Saavutettavuustyökalut

Ystäväni pelikaani on hauskasti viisas näytelmä elämän ihmeellisyydestä

Tiedote   21.09.2022

Hurmaava koko perheen fantasiaseikkailu Ystäväni pelikaani saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 12. lokakuuta. Paula Salmisen uusi dramatisointi Leena Krohnin romaanista Ihmisen vaatteissa kertoo kahden muukalaisen kohtaamisesta suuressa kaupungissa, yllättävästä ystävyydestä, koti-ikävästä sekä ihmisen ja luonnon suhteesta. Näytelmän ohjaa palkittu Irene Aho ja päärooleissa nähdään Ylermi Rajamaa ja Elias Salonen.

Kun Emilin (Elias Salonen) vanhemmat eroavat, poika muuttaa äitinsä kanssa maalta kaupunkiin. Siellä Emil kohtaa uuden naapurinsa, mystisen herra Hyyryläisen (Ylermi Rajamaa), joka osoittautuu ihmisten vaatteissa kulkevaksi pelikaaniksi. Poika ja pelikaani ystävystyvät, päätyvät jännittäviin seikkailuihin ja opettavat toisensa näkemään maailman uusin silmin.

”Näytelmä kertoo ennen kaikkea ystävyydestä, mutta myös ihmisen ja luonnon suhteesta sekä taiteen merkityksestä ihmiselle. Opetellessaan ihmisen elämää pelikaani rakastuu taiteisiin ja myös me ihmiset tarvitsemme taidetta, jotta elämän voi kokea mielekkääksi”, ohjaaja Irene Aho sanoo.

Näytelmän muissa rooleissa nähdään Sari Haapamäki, Sofia Hilli, Inkeri Hyvönen, Juha Jokela, Pertti Koivula, Sanna Majuri, Unto Nuora, Aino Seppo, Marjut Toivanen ja Kaisa Torkkel.

Leena Krohnin romaanista on säilytetty perustarina ja filosofinen henki. Sen päälle on luotu rikas maailma, joka on tehty vahvalla mielikuvituksellisella otteella. Työryhmä on saanut inspiraatiota muun muassa oopperasta, barokista ja fantasiasta. Lavastuksen on suunnitellut Antti Mattila, puvut Kirsi Manninen ja naamioinnin Tuula Kuittinen. Valosuunnittelusta vastaa William Iles ja videosuunnittelusta Toni Haaranen. Teoksen sävellyksestä ja äänisuunnittelusta vastaa Aleksi Saura.

Esitys sopii koko perheelle kouluikäisistä lapsista ylöspäin.

Ystäväni pelikaani on Irene Ahon ensimmäinen ohjaus Helsingin Kaupunginteatterissa. Irene Aho palkittiin vuonna 2020 Eino Kalima -kannustuspalkinnolla teoksesta Koiramäen Suomen historia, joka oli hänen edellinen lastenteatteriohjauksensa (Suomen Kansallisteatteri, 2019).

Lue Irene Ahon haastattelu teatterin kotisivuilla: Filosofinen fantasiaseikkailu vie suurten kysymysten äärelle

Ystäväni pelikaani -ensi-ilta 12.10.2022 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä (Eläintarhantie 5). Liput: lastenlippu 19 € (ma-to), eläkeläislippu 36 € (ma-to), peruslippu 39 € #ystävänipelikaani @hktfi

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 394022 ma-pe klo 9-17.30. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 11-17.30, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste, ma-la klo 9-21, su klo 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki