Vielä ehtii rakastaa
Seitsemänkymppiset ystävykset Sirkka, Eini, Erika ja Paula kokoontuvat viikoittain Paulan vintage-liikkeeseen vaihtamaan kuulumisia. Eräänä iltana Paula kysyy muilta, ovatko he koskaan miettineet Tinderin kokeilemista.
Aluksi kaikki nauravat, mutta sitten keskustelu kääntyy vakavammaksi ja nelikko päättää antaa rakkaudelle uuden mahdollisuuden. Kun he uskaltavat sanoa toiveensa ääneen, elämä alkaa yllättäen vastata niihin.
”Kurtturuusut on kertomus rakkaudesta ja ystävyyden voimasta, siitä, että me ihmiset tarvitaan toisia ihmisiä. Surra voi helposti yksinkin, mutta ilo on sellainen, että se on pakko jakaa”, dramatisoija ja ohjaaja Miika Muranen sanoo.
Hahmot uskaltavat nauraa ikääntymiselle, mutta puhuvat avoimesti myös peloista, sairauksista ja elämän rajallisuudesta.
”Se on minusta ihan motto heillä, että kannattaa leikkiä ja rakastaa niin pitkään kuin on mahdollista”, Muranen tiivistää.
Murasen aiempia ohjauksia Helsingin Kaupunginteatterille ovat Lempi (2024) ja Hiirenloukku (2023).
Ääni ikääntyneille naisille
Näytelmä perustuu Pirjo Tuomisen samannimiseen romaaniin (Tammi, 2024), joka jää pitkän uran tehneen kirjailijan mukaan hänen viimeiseksi teoksekseen.
Muranen kiinnostui siitä nähtyään televisiohaastattelun, jossa Tuominen kertoi kirjastaan. Hän vinkkasi romaanista Helsingin Kaupunginteatterin dramaturgi Sanna Niemeläiselle ajattelematta vielä siinä vaiheessa, että voisi dramatisoida tai ohjata sen itse.
Kun Kaupunginteatterista myöhemmin kysyttiin, haluaisiko hän tarttua teokseen, Muranen päätti ottaa haasteen vastaan. ”Ajattelin, että tästä voisi syntyä lämminhenkinen komedia, jossa on syvyyttä, koskettavuutta ja ennen kaikkea hyvää mieltä”, Muranen kertoo.
Ensimmäisen dramatisointiversion valmistuttua Muranen keskusteli näytelmästä 86-vuotiaan Pirjo Tuomisen kanssa puhelimitse. ”Hän oli hyvällä tavalla tiukka ja kysyi, miksi nelikymppinen mies haluaa tehdä teatteria 70–80-vuotiaiden naisten rakkauselämästä. Hänen mielestään se oli vähän epäilyttävää”, Muranen nauraa, mutta kysymys oli hänestä aivan oikeutettu.
”Olen äitini ja mummojeni kasvattama ja minulla on ystävinä vanhempia naisia. Maailma on siis jollain tavalla tuttu ja onhan halu löytää rakkautta aiheena universaali”, Muranen perustelee. Lisäksi hän uskoi pystyvänsä tuomaan näytelmään näkökulmia ja rytmiä, jotka voisivat puhutella myös nuorempia katsojia, vaikka keskiössä on seitsemänkymppisten naisten tarinat.
Teattereiden yleisöstä merkittävä osa on Kurtturuusujen hahmojen ikätovereita, mutta siitä huolimatta heitä näkyy näyttämöllä varsinkin päähenkilöinä yllättävän harvoin. ”Arvostan tätä porukkaa valtavasti. He todella pitävät meidän kulttuurilaitokset elinvoimaisina”, Muranen sanoo.
Tirskahtelevaa huumoria
Muranen kuvaa Tuomisen romaania kiitolliseksi lähtökohdaksi näytelmälle. ”Kirjassa on paljon valmista dialogia, mikä on dramatisoijalle aina etu.”
Vaikeista ja surullisista asioista kerrotaan kirjassa kuitenkin usein henkilöiden ajatuksina. ”Oli yhtä aikaa kutkuttavaa ja jännittävää kirjoittaa kohtauksia uudelleen dialogiksi, että henkilöiden äänen saa pysymään läsnä”, Muranen sanoo.
Nelikko kutsuu itseään kurtturuusuiksi – nimellä, joka viittaa haitallisena pidettyyn vieraslajiin. ”Rakastan heidän itseironiaansa tässä. He kokevat, että yhteiskunta ajattelee heistä samalla tavalla niin, että heistä ei ole muuta kuin haittaa, että heidät pitäisi hävittää”, Muranen sanoo.
Kurtturuusujen huumori syntyy tarkkanäköisestä dialogista. Siitä, millaisia havaintoja naiset tekevät esimerkiksi deittailukulttuurista, sukupuolten välisistä eroista tai siitä, miten rakkaus ja seksuaalisuus muuttuvat iän myötä.
”Tarkoitus ei missään nimessä ole nauraa ikäihmisille ja heidän tarpeilleen, vaan heidän kanssaan yhdessä. Esitys on skumppalasin nosto kaikille upeille, vanhemmille naisille”, Muranen sanoo.
Hän kuvaa Kurtturuusuja ikäihmisten Sinkkuelämäksi, jossa katsoja pääsee kokemaan deittailukulttuurin iloa ja myötähäpeää.
Esityksessä kepeys ja liikutus kulkevat käsi kädessä, mutta Tuominen pyysi Murasta pitämään mielessä, että hänen ikäisillään ihmisillä on elämässä riittävästi murhetta.
”Hän toivoi, että ihmiset tulevat teatteriin iloitsemaan ja nauramaan. Se oli minusta ihanasti sanottu.”
Teksti Ida Henritius