Ylistyslaulu taiteelle ja Loirin erityislaaduille
Vesa-Matti Loiri oli harvinaisen monipuolinen ja omaääninen taiteilija, joka liikkui suvereenisti taiteen ja viihteen välillä ja teki työtä niin elokuvien, television, teatterin kuin musiikin parissa. Mutta miten hänestä tuli kaikkien tuntema, rakastettu kansantaiteilija?
”Ajattelen, että hänessä oli uteliaisuutta, rohkeutta, kykyä haltioitua ja tietysti lahjakkuus on selvää. Ehkä myös ristiriitaisia puolia ja ennen kaikkea usko siihen, että rehellisyydellä on oma arvonsa”, ohjaaja Paavo Westerberg sanoo.
Sami Keski-Vähälän kirjoittama ja Westerbergin sovittama Nauravan kulkurin tarina kertoo Loirin taiteilijuudesta ja kysyy, miten elämäntarinat syntyvät. Se pohtii, voiko taiteilija luottaa siihen, että sisäinen ääni ja intuitio vievät sinne, minne niiden kuuluukin viedä.
Teos käsittelee myös sitä, miten Loirin taiteellinen työ vaikutti hänen muuhun elämäänsä. ”Se on tietysti yksi draamallisesti kiinnostava kysymys, että mitkä ovat olleet laulujen lunnaat”, Westerberg sanoo.
Hänen mielestään ajatus siitä, että taiteilijat olisivat itsekkäitä, on kuitenkin vähän kliseinen. ”Ennemmin ajattelen, että taiteilijat voivat olla hyvin vaativia ja kohtuuttomia itseään kohtaan ja intohimoisia harjoittaessaan ammattiaan ja toteuttaessaan kutsumustaan.”
Westerbergin mukaan esityksen tekemisen kannalta ei ole väliä, onko teos täysin fiktiivinen vai kertooko se tapahtumista, jotka ovat joiltain osin katsojille tuttuja.
”Merkityksellisempi asia on, että me pystytään luomaan näyttämölle maailma, joka on omalakinen ja omaääninen, vain sen esityksen maailma. Parhaassa tapauksessa katsoja voi tuoda siihen omia merkityksiä, mutta me olemme ainakin osittain vapaita joistakin kahleista, jotka liittyvät ulkomaailmaan”, Westerberg sanoo.
Yhtenäiskulttuurin aika
Näytelmän painopiste on 70- ja 80-luvuissa, mutta mukana on välähdyksiä myös Loirin varhaisemmista vuosista ja myöhemmästä elämästä.
”Kun kerrotaan tarina, jonka lähtökohtana on näin valtavan elämäntyön tehnyt moniottelija, niin on pakko tehdä rajauksia”, Westerberg sanoo.
Näytelmä pureutuu erityisesti yhtenäiskulttuurin aikaan, missä Westerbergin mielestä korostuivat solidaarisuus, vahva sivistysusko ja ajatus taiteen itseisarvosta.
”Oli se sitten komediaa elokuvassa ja televisiossa tai runojen laulamista levylle tai teatteritaidetta, niin kaikkea lähestyttiin samojen lainalaisuuksien avulla. Kyse oli enemmän palvelemisesta, eikä siihen liittynyt niinkään arvottamista”, Westerberg sanoo.
Näytelmässä sivutaan Loirin keskeisiä teatteri- ja televisiotöitä ja nähdään joitakin ikonisia elokuva- ja viihdehahmoja. Samalla tarkastellaan sitä, millaisessa ajassa teokset ovat syntyneet ja miten erilaiset sattumukset voivat joskus vaikuttaa niiden syntyyn.
Yksi tällainen hetki liittyy Eino Leino -sävellyksiin. Loiri unohti Tavastian takahuoneeseen säveltäjä Perttu Hietaselta saamansa C-kasetin, jolla oli Leino-demoja. Kun Loiri myöhemmin tajusi kadottaneensa kasetin ja lähti metsästämään sitä, saattoi olla pienestä kiinni, että Leino-levytykset olisivat jääneet tekemättä.
”Jos hän ei olisi koskaan löytänyt kasettia, olisiko Eino Leino jäänyt monelle sukupolvelle hämärämmäksi? Laulut ovat kuitenkin olleet merkittävä Leinon runouden jakaja”, Westerberg miettii.
Eino Leino -laulujen lisäksi näytelmässä kuullaan muutakin Loirin tunnetuksi tekemää musiikkia, myös uusina sovituksina. Lavalla on koko ajan livebändi.
Westerbergin mukaan musiikki kuljettaa tunnetta ja tarinaa, mutta ratkaisut tehdään draaman ehdoilla, eivätkä henkilöt niin sanotusti puhkea laulamaan.
Taiteen voima
Yhtenäiskulttuurin aikaan viihde ja taide olivat Suomessa erillään toisistaan, mutta Loiri toimi yhtä aikaa molemmilla kentillä. Westerbergin mielestä Loiri ei hakenut hyväksyntää kummastakaan leiristä, vaan teki sitä, mitä kulloinkin koki haluavansa tehdä.
”Tällainen päähenkilö, joka rakentaa siltoja taiteen ja viihteen ja oikean ja vasemman välille, on parasta mahdollista sielunhoitoa aikana, jolloin meillä on polarisaatiota ja vihapuhetta”, Westerberg sanoo.
Westerberg toivoo, että Loirin elämäntarinan avulla näytelmä muistuttaa siitä, miten arvokasta on kuunnella ihmisyyden herkimpiä signaaleja.
”Parhaimmillaan taide ja viihde voivat olla yksi väline niiden huomaamiseen. Siinä mielessä esitys on ylistyslaulu taiteelle ja Loirin erityislaaduille: musiikille, näyttelijäntaiteelle, esiintymiselle.”
Tavoitteena on tehdä lämmin, runollinen ja koskettava esitys, Westerberg sanoo. Sen äärellä voi muistella aikaa, jota ei enää ole, ja kokea taidetta, joka jää meihin ikuisesti.
Teksti Ida Henritius.