Saavutettavuustyökalut

Arvio: Pekka Töpöhäntä

Liina Putkonen – Ilta-Sanomat – 08.09.2007

KISSA KUUMASSA TURKISSA

Isot, karvaiset kissat venyttelevät ja köyristelevät aamun sarastuksessa. Jännittävää ja satumaista.
Helsingin kaupunginteatterin lastennäytelmän
Pekka Töpöhännän tekijöistä pitääkin ensimmäisenä mainita puvustaja
Sari Salmela, kissojen päät tehneet
Pinja Ulmanen ja
T
anja Hynninen
, naamioinnista huolehtinut
Salla Sirén ja koreografiasta vastannut
Javier Torres.


Melkoinen litania nimiä, mutta
Gösta Knutssonin luoman töpöhännän maailmaan ei tässä tapauksessa voi sukeltaa heitä mainitsematta.
Anneli Mäkelän käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä ilkeä Monni on aivan mahtavan ilkeä, ennen kuin näyttelijä
Matti Olavi Ranin on edes avannut suutaan. Toki Ranin on roolissaan aivan ihastuttavan luihu itsekin. Ei paha kisu rakennu pelkän turkin varaan.


Sami Uotilan Pekka Töpöhäntä on liikuttavan hömelö. Lapsista hauskinta kuitenkin olivat Pilli ja Pulla.
Jouko Klemettilä ja
Sixten Lundberg hersyttelivät aikuisillekin hymyn naamaan.


Lastennäytelmän suositusikä on viisi vuotta. Katsomosta tulleista parahduksista päätellen ikäraja on kohdallaan. Valtavat kissaeläimet voivat pelottaa pienimpiä.


Jos alle 5-vuotias lapsenne kuitenkin on sisukasta sorttia, niin viekää hänet teatteriin. Harvoin nimittäin näkee näin hurmaavia kissoja.