Saavutettavuustyökalut

Arvio: no-no

Sara Nyberg – Suomen Kuvalehti – 11.04.2008

Henkisyyttä kehossamme

Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmä on palauttanut näyttämölle kahdentoista vuoden takaisen menestysteoksen nimeltä no-no, jonka koreografi Kenneth Kvarnström loi merkkityökseen ollessaan ryhmän taiteellinen johtaja. Teosta ei uskoisi yli vuosikymmen sitten tehdyksi. No-no on yhä aiheeltaan ajankohtainen ja liikkeeltään innovatiivinen ja mukaansatempaava. Teemoina toistuvat usko johonkin meitä suurempaan ja toisaalta usko ystävään.

Koko vartalon aktivoivat liikkeet suuntautuvat ylös, kuin kohti taivaiden valtakuntaa. Toistuvat nostot, toiseen nojaamiset ja tukeutumiset kertovat yhteisöllisyydestä, toisen ihmisen hyvänä pitämisestä. Musiikki vie ympäri uskonnollista maailmaa, mutta ihmiset ovat aina samanlaisia. Jumalallisuutta on kaikkialla, myös meissä itsessämme. Rukouskutsuilta kuulostavat hienovireiset laulut ohjaavat ajatuksia itämaiseen mystiikkaan.

Helsingin Kaupunginteatterin yhteen hioutunut tanssiryhmä pääsee pitkästä aikaa todella näyttämään tanssilliset taitonsa. Kvarnströmin liikemateriaali on orgaanista ja soljuvaa. Liike virtaa läpi tanssijoiden vartalon niin hitaissa soolokohtauksissa kuin vauhdikkaissa, tilassa liikkuvissakin osuuksissa.

Ryhmäkohtausten palapeli liikkuu tarkasti mutta helponnäköisesti, tanssijat antavat mennä ja luottavat toisiinsa. He eläytyvät tanssiinsa ja tulkitsevat liikettä kukin oman persoonallisuutensa mukaan. Silti tarvittaessa kymmenen tanssijaa tanssii täsmälleen yhtäaikaisesti, siitä harjoituttaja Kaisa Torkkel on pitänyt hyvin huolta.