Saavutettavuustyökalut

Arvio: Metsä

Arto Aulavuo – Salon Seudun Sanomat – 30.11.2011

Huipputeatteria jälleen Helsingissä


Perinteistä herkkua

Venäläisen draaman isäksi sanottu Aleksandr Nikolajevits Ostrovski (1823-86) kirjoitti n. 50 näytelmää. Tunnetuimpia ovat Metsä, Sudet ja lampaat sekä Ukonilma.


Ohjaaja Juri Solomin (s. 1935) muistetaan Akira Kurosawan Oscar-palkitun Derzu Uzalan (1975) tutkimusmatkailija Arsenjevina. Metsän rooleissa nähdään kotimaisia tähtiä: mm. Lasse Pöysti, Esko Roine ja Asko Sarkola.


Tulos on hienostunutta, kiireetöntä näyttelijöiden teatteria. Eikä työtä voi muutenkaan moittia, sillä asialla ovat kaupunginteatterin ammattilaisten ohella osaavat venäläisvieraat, lavastaja Aleksandr Glazunov, puvustaja Aleksei Trefilov, ääniguru Eradj Nazimov ja säveltäjä Grirogiri Gobernik.


Kahden maaseutunäyttelijän (Roine ja Sarkola) vierailu toisen sukulaisnaisen (Tiina Pirhonen) kartanolla tuottaa herkullisia kohtauksia. Hämmennystä syntyy niin ihmis- kuin liikesuhteissakin.


Nousevaa keskiluokkaa edustava ja varojensa yli elävän aatelisrouvan metsää ostava kauppias (Pertti Koivula) haluaisi naittaa poikansa (Tuukka Leppänen) emännän köyhälle mutta kauniille sukulaistytölle (Kreeta Salminen). Pöysti nostaa palvelijansa sivuosasta teoksen ytimeen.