Arvio: Tenorit liemessä
Tenorit liemessä naurattaa vedet silmissä
Helsingin kaupunginteatterin farssi Tenorit liemessä on hulvattoman hauska piristysruiske, joka ilahduttaa tehokkaammin kuin helmikuinen auringonpaiste.
Tenorit liemessä on teatteria parhaimmillaan. Lavalla nähdään neljä miestä ja kolme naista sekä hengästyttäviä juonenkäänteitä. Amerikkalaisen näytelmäkirjailija Ken Ludwigin teksti on oivaltavaa ja hauskaa, mutta Jaakko Saariluoman ohjauksessa ja jokaisen näyttelijän huippusuorituksessa teksti lähtee lentoon ja koettelee yleisön vatsa- ja poskilihaksia. En muista nauraneeni näin paljon teatterissa juuri koskaan aikaisemmin.
Osa hohdosta piilee mainion mielikuvituksellisessa mutta sinänsä uskottavassa juonenkehittelyssä. Tapahtumapaikkana on vuoden 1936 pariisilaishotellin huone, jossa käydään läpi elämää suurempia tunteita italialais- venäläis-amerikkalaisin voimin.
Farssin italialaiset roolihenkilöt ovat stereotypioiden räikeitä kärjistyksiä, mutta samalla niin aitoja, että ne valloittavat katsojan sydämen välittömästi.
Erityisesti Eero Saarinen tuplaroolissaan nimekkäänä italialaistenorina ja venetsialaisena piccolona on tasoa, jota näkee liian harvoin. Jonna Järnefeltin vanhan rakastajansa luo palaava venäläinen oopperalaulaja Tatjana Racón on säihkyvä diiva ja veret seisauttava venus, jolle olisi toivonut isompaakin roolia.
Monen mutkan ja ihmeellisen sattuman kautta kuuluisan oopperalaulajan rooliin hetkeksi hyppäävä piccolo Bebbo osoittautuu todelliseksi arjen filosofiksi, jonka vuoropuhelu tarjottimella makaavan naudan kielen kanssa on yksi esityksen herkullisimmista kohdista.
Bebbon vuorosanat ”Toisessa makuuhuoneessa rakastajatar ja toisessa vaimo – no siis jonkun toisen vaimo – mutta italialainen mies voi hieman joustaa” naurattavat vielä pitkään ensi-illan jälkeenkin.
Tenorit liemessä ensi-ilta 8. helmikuuta Areena-näyttämöllä oli Pohjoismaiden kantaesitys.