Saavutettavuustyökalut

Arvio: Hairspray

Juhani Koivisto – Ilkka – 19.08.2005

NÄIN PITÄÄ KEVYT MUSIKAALI ESITTÄÄ

Hiuskiinne musikaalin aiheena? Kyllä, ja mikä kummallisinta, aihe toimii aivan hyvin. Eihän teksti mitään Shakespearea ole, mutta olen kyllä nähnyt näyttämöllä pöllömpiäkin tarinoita.


Eletään vuoden 1962 Yhdysvalloissa, lihava ja kiusattu teinityttö Tracy haluaa televisioon Corny Collinsin show-ohjelmaan tanssimaan ja kilpailemaan laihojen ja rikkaiden tyttöjen kanssa hiuskiinneyhtiön tarjoamasta Miss Hairsprayn tittelistä. Ja tietysti Tracy joutuu kilpailemaan myös komean nuorukaisen suosiosta.


Toisena juonteena tarinassa on vielä mustien ja valkoisten tasa-arvo ja roturajat ylittävä rakkaus kun Penny ihastuu mustaihoiseen Seaweediin äidin kauhuksi. Katsojan ei tarvitse olla missään vaiheessa kovinkaan huolissaan sankareiden kohtalosta. Musikaalikomediaan nyt kuuluu se, että kaikille käy hyvin, paitsi pahiksille.


Juttu kerrotaan sujuvasti ja kekseliäin lavastein. Puheisiin ei tuhlata turhaa aikaa vaan aletaan tanssia ja laulaa kun on vähänkin aihetta. Musiikkinumeroita on riittävästi ja ne ovat hyviä. Marc Shaimanilla on hallinnassa koko amerikkalaisen musikaalin perinne ja kun hän yhdistää siihen 60-luvun rockia, soulia ja valkoista viihdemusiikkia, tuloksena on maukas yhdistelmä.


Shaiman osaa myös harvinaisen taidon luoda samaan numeroon haikeaa tunteellisuutta ja hauskuutta: Tracyn isän ja äidin rakkausduetto Olet iätön on vastustamaton Pertti Koivulan ja Mikko Kivisen esittämänä. Aivan, ylipainoisena äitinä on todellakin Mikko Kivinen. Voitte arvata naurattaako hänen roolinsa yleisöä paljon vai tosi paljon.


Esiintyjäjoukko on tasaisen korkeaa luokkaa. Oikeastaan ainoa kauneusvirhe on muuten niin sytyttävästi esiintyvän Caron Barnesin ääntämys, Mikko Koivusalon suomennos kun on niin näppärää riimittelyä, että sen soisi ymmärtävänsä. Amerikkalainen Gary Revel Jr on opetellut myös suomen, ja kun hän vielä tanssii irtonaisesti ja laulaa mainiosti, rooli on aivan täysosuma.


Toinen vastaava loistosuoritus on Petja Lähteen tv-juontaja Corny Collins. Pääosassa Tracyna Johanna Heimonen laulaa vakuuttavasti. Mikko Leppilampi sopii hyvin esittämänsä pehmorocksankarin rooliin ja kiljahduksista päätellen hän on kovasti naiskatsojien mieleen.


Rakennekin toimii, sillä tunnelma kiihtyy loppua kohti koko ajan ja finaalissa on Broadway-tyylistä musikaalisäihkettä. Pikkurooleja myöten kaikki osaavat tanssia tiukasti samaan tahtiin.


Näinhän se kevyt musikaali pitää tehdä: tarkkaa ja vauhdikasta tanssia, tehokasta laulua, näyttävää lavastusta, värikkäitä pukuja ja tosi komeaa soittoa. Lajityypin ystävän ei tarvitse pettyä, sillä tätä paremmin Hairsprayn tyyppistä musikaalia voi olla vaikea esittää.