Saavutettavuustyökalut

Arvio: Poika ja Tähti

Essi Henriksson – Ilta-Sanomat – 24.01.2005

Moniäänisiä sirkustemppuja

Voiko hevonen puhua? Kaupunginteatterin lämpiössä se tekee jopa sirkustemppuja! Poika ja Tähti on Barbro Lindgrenin viaton eläinsatu, jossa sirkuspoika ja hevonen ystävystyvät, koska ovat syntyneet samana päivänä. Heidän syntymäänsä merkkaa myös kahden johtotähden ilmestyminen taivaalle.

Tähti (Reetta Honkakoski) on ihastuttava satuhevonen, joka osaa sekä puhua että tanssia. Lastensatuun sopii, että vain lapset voivat sen puhetta kuulla. Sami Uotila on sirkuksen kasvatti, viisivuotias poika, joka ei jättäisi ystäväänsä mistään hinnasta.

BR>

Sirkusmaailma ei kuitenkaan ole lapsille armollinen. Sirkustirehtööri lähettääkin Tähden kauas pois, kun se ei enää kykene ylittämään itseään sirkuksen esityksissä. Näytelmän tapahtumarikkaus syntyy Tähden pyrkimyksistä löytää takaisin kotiin.

Vaikka näytelmässä on vain kaksi näyttelijää, on siinä lukuisia rooleja julmasta sirkuksenjohtajasta eksyneeseen ja surulliseen valaaseen. Näyttelijät muuntuvat roolista toiseen uskottavasti vain ääntään ja asentoaan hieman muuttamalla.

Sadun on sovittanut ja ohjannut Peter Engkvist juuri kahden esitettäväksi. Illuusion luominen on helppoa, kun sen tekee vilpittömästi. Energiset breakdance-tanssit ja rap-laulut saavat lapset innostumaan. Kumoon kellahtamiset naurattavat aikuistakin.