Saavutettavuustyökalut

Arvio: Forever Young

Tommi Saarela – Rondo – 15.4.2024

Ramppipantterit irrallaan

On vaikea uskoa, että Forever Young ei ole alun perin Suomeen, suomeksi ja Helsingin Kaupunginteatterin tilauksesta tehty teos. Niin nerokkaasti sveitsiläisen Erik Gedeonin musiikkikomedia on kääntynyt dramaturgi Sanna Niemeläisen suomentamana ja ohjaaja Heikki Sankarin paikallistamana.

Paljon ei juonesta passaa paljastaa, mutta lähtötilanne on herkku: esityksen näyttelijät esittävät omaa itseään tulevaisuudessa, muutaman vuosikymmenen päässä. Tuolloin valtaosa tutuista, rakkaista kollegoista loistaa jo taivaallisilla näyttämöillä, mutta sitkeähenkinen kuusikko viettää eläkepäiviään Hämeentien vanhalla Arena-näyttämöllä, joka on muutettu näyttelijöiden palvelutaloksi.

Katsojaa vietiin ensi-illassa varmoin ottein. Ihan kuin koko sakki olisi vetänyt samaa show’ta jo vuosikausia. Vuokko Hovatan, Pertti Koivulan, Leenamari Unhon ja Juha Jokelan ajoitus ja yhteispeli oli järkyttävän saumatonta ja vaivatonta.

Erikseen tekee mieli nostaa framille Vappu Nalbantoglun tiukka hoitajatar, joka suitsii ärhäköitä hoidokkejaan hyräillen Aqua-bändin Barbie Girliä, sekä Mikko Vihman pössyttelevä eläkeläisrokkari, jolle on petattu illan huippunumero. Sekaisin Mombasasta on virtuoottista taitoa ja tulkintaa kysyvä tajunnanvirran tuolle puolen kuljettava potpuri, ja koostettu niin monesta biisistä ettei perässä pysy.

Show’ta potkivat eteenpäin muutkin näyttelijäkuusikon yksin tai yhdessä esittämät menneiden vuosikymmenien hitit, kuten Bee Geesin Stayin’ Alive, Irwinin Vain elämää sekä Forever Young – kasarilla nuoruuttaan eläneille tuttu Alphavillen jollotus. Musa purkautuu ilmoille mehukkaasti livenä lauluineen ja soittoineen pianisti-kapellimestari Tuomas Kesälän johdolla, tarpeen tullen tuhdilla komppinauhalla maustettuna.

Forever Young auttaa katsojaakin tekemään sinunkaupat tulevan – joillakin jo päälle puskevan – ikäkriisinsä kanssa. Esityksen viesti on toiveikas ja kirkas: meillä on vain yksi elämä, ei tuhlata sitä vaan eletään täysillä. Ajan hammas nakertaa kaikkia tasapuolisesti, joten vanheneminen on syytä ottaa huumorilla, ei tässä muutakaan voi. Forever Young muistuttaa lisäksi, että elämästä nauttiminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin – ihan vain varmuuden vuoksi.

Iloisena uutisena lisättäköön, että HKT:n riehakkaanhaikea musiikkikomedia jatkaa ensi-illan jälkeen teatterin kassamagneetiksi noustuaan esityksiään vielä syyskaudella

Forever Young ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 7.3.2024