Arvio: Ilon aika

Ilon aika uhmaa perinteistä tarinankerrontaa ja vie katsojan tuntemattoman ja tutun maiseman välimaastoon, visuaalisiin näkymiin, kohtaamisiin ja kohtaamattomuuteen. Vahvan energian voimalla etenevä esitys ei taivu helppoon analyysiin. Arvostelumenestyksen voi myös nähdä ja kokea monin tavoin. Kun toinen lentää esityksen mukana, toinen hiljenee ihmettelemään. Niin kävi meillekin.

– Nyt oli lavalla jotain todella ainutlaatuista, jota harvoin näkee. Näytelmä, joka on enemmän kuin teksti ja lavasteet. Esitys, joka on täynnä energiaa, elävä taideteos. Ja monitasoinen kokemus. Monet kohtaukset jäivät mieleen tekstin sijaan kuvina. Tuli mieleen Barcelonassa näkemämme esitys, jossa jokainen kohtaus oli kuin maalaus, jotka kuuluisa visualisoija oli suunnitellut. Tässäkin esityksessä esimerkiksi lesken ja kahden pojan saapuminen lavalle tai yksin jätetty päähahmo ilmapalloineen saivat kylmät väreet iholle.

– Olipa tosiaan erikoinen. Mutta mistä tämä kertoi? Alkuun yhden pojan, pois pakenevan Aksen tarinaa, vahvojen ihmissuhteiden tuhovoimasta ja irtautumisesta, itsensä etsimisestä ja löytämisestä. Mutta toisella puoliajalla Akse olikin hyljätty David, ja tarina kertoi enemmän ystävyyden, lapsuuden ja parisuhteiden tärkeydestä. Mutta jatka sinä. Minun pitää vielä hetki miettiä, mikä tämä oli.

– Minusta näytelmä kertoi kohtaamisesta ja kohtaamattomuudesta, eteenpäin soljuvasta elämästä, ilosta ja surusta. Mutta et varmasti ole ainoa, jota esitys pohdituttaa. Pois lähtiessämme aiemmin puhelias naisseurue jonotti takkejaan täydessä hiljaisuudessa. Lopulta yksi heistä rikkoi hiljaisuuden naurahtamalla, että tätä täytyy hieman sulatella. Näytelmä jää kieppumaan horisonttiin, ilmapalloina keveässä tuulessa. Sitä voi olla vaikea laittaa mihinkään kategoriaan, tai ehkä edes sanallistaa.

– Päällimmäisin oma ajatus on, että olisipa ollut vielä enemmän abstrakti, vielä erikoisempi. Esityksessä oli selkeä tarina, joka ei kuitenkaan ollut selkeä tai tarkoitettukaan sellaiseksi. Mutta silti se kertoi tarinaa. Siinä jäi siksi välillä liikaa kiinni miettimään, että mitä tämä tarkoittaa. Esimerkiksi mainitsemasi kohtaus, jossa oli leski ja kaksi poikaa, ja ne vyöryivät kankaan alle. Oliko ne tyytymättömien ihmisten haamuja vai mitä?

– Onko sillä väliä? Minusta tarina kulki jotenkin enemmän sanojen toisella puolella, kokemuksena. Me välttelemme arvostelujen lukemista ennen teoksen näkemistä, mutta kuulin aiemmin viikolla jonkun esityksen saaneen Hesarissa viiden tähden arvostelun. Arvasin esityksen aikana, että kyseessä oli tämä näytelmä ja niinhän se oli. Ei ollut myöskään yllätys, että tässä oli ulkomainen teksti, ulkomailla vaikuttanut ohjaaja sekä kokenut visuaalinen suunnittelija.

– Totta, samankaltaista vahvaa visuaalisuutta on nähnyt ulkomaisilta esiintyjiltä esimerkiksi Tampereen Teatterikesässä. Tässä oli kyllä paljon hienoa, mutta samalla jotain, josta en nyt vieläkään saa kiinni. Lopussa ne ihmiset pyöri siinä lavan ympärillä. Ihan helvetin kauan. Sitten ne vaipui kasaan miettimään yhteistä nuoruutta. Ja sitten tuli äiti, oliko se nyt se ensimmäinen vai toinen äiti. No mutta. Miten tätä nyt kutoisi yhteen…

– Yleensä sinä pääset hyvin kiinni monitahoisiin esityksiin kun minä taas ajattelen liikaa! Mutta olen samaa mieltä, että tähän esitykseen voi jäädä loukkuun vain tekstin tasolle. Itsekin osin jäin. Vaikka myös tekstihän oli taitava. Välillä kuin runo, välillä taas yleisöä naurattanutta komiikkaa. Mutta kuten näytelmässäkin sanottiin ”loppu on tärkein” ja nyt kieltämättä esitys jätti lopussa hieman liian tyhjän tilan, tai katsoja jäi vain ikäänkuin ihmettelemään kauniita ilmapalloja, koko esitystä. Vaikka parhaimmillaanhan sitä itse lentäisi niiden pallojen mukana taivaalle! Siihen nähden tämän esityksen voi nähdä ja kokea hyvin monella tavalla. Viisi tähteä antanut arvostelija taisi päästä ilmaan asti, kaikki eivät varmasti pääse.

– Joltainko sitten karkaa vappupallo kokonaan käsistä? No, näytelmän kieltä lainatakseni. Minä-arvostelija sanoo: Erikoinen. Jotain olisin lisännyt, tai ottanut pois. Toinen Minä-Arvostelija sanoo: Annan neljä pistettä. Kiinnostava.

– Moni varmasti varaa liput Hesarin antaman viiden tähden takia ja heille sanoisin, että koittakaa hypätä mukaan kepeään energiaan, älkää pohtiko liikaa. Itse kaipaan tällaista ehdottomasti lisää.  Koko kulttuurimme muuttuu yhä visuaalisemmaksi ja kyllä se tulee myös teatterin lavalle. Hienoa, hienoa tunnelmaa ja energiaa, mutta myös näyttelemistä.