Arvio: Kuka tappoi bambin?
Helsingin Kaupunginteatterin sovitus Kuka tappoi bambin? -romaanista tutkii, miten näyttämöllistää seksuaalista väkivaltaa esineellistämättä uhria
Monika Fagerholmin romaanista (Teos 2019) Kuka tappoi bambin? on Helsingissä nähtävillä samaan aikaan peräti kaksi ansiokasta sovitusta, toinen Helsingin Kaupunginteatterissa ja toinen Teatteri Viiruksessa. Sen tarinassa yhteisöllisesti tiiviissä huvilakaupungissa asuvien hyvin toimeentulevien perheiden lukiolaispojat syyllistyvät ikäisensä tytön julmaan joukkoraiskaukseen.
Kirjan tapaan Riikka Oksasen ohjaamassa ja Pipsa Longan Helsingin kaupunginteatterille dramatisoimassa näytelmässä keskushenkilö on Gusten (16-vuotiaana Jaakko Hutchings, 25-vuotiaana Pyry Nikkilä), joka kymmenisen vuotta tapahtumien jälkeen kokee yhä syyllisyyttä ristiriitaisesti sekä itse tapahtuneesta että siitä, miten petti rikostoverinsa poliisin kuulusteluissa ja oikeuskäsittelyssä.
Oksasen ja Longan taitavuus näkyy eri aikatasoilla kaleidoskooppimaisesti liikkuvan kokonaisuuden hyvin koossa pysyvässä jännitteisyydessä. Kirjan tapaan päähuomio on rikoksen syissä ja tekijöissä, eikä esimerkiksi uhrin tunteissa. Näytelmän keskeinen dramaturginen ratkaisu on se, ettei häntä nähdä roolihahmona ollenkaan, vaan hänen läsnäolonsa perustuu juuri harkittuun poissaoloon.
Seksuaalisen väkivallan näyttämöllistäminen on vaikeaa, koska siinä samalla helposti tulee vahvistettua väkivallan rakenteita jopa silloin kun teoksen eetos olisi päinvastainen. Valittu ratkaisu väistää taiten juuri tämän ongelman.
Samalla tätä kautta esityksessä katse kääntyy ensisijassa niihin valtarakenteisiin, joissa sosiaalinen ylemmyyden tunto ja sukupuolirooleihin liittyvät odotukset ovat omiaan tuottamaan näin ilmeisen tuomittavan teon – ja vielä selittelemään sitä hyväksyttäväksi jälkeen päin.
Vaikka Fagerholmin romaani ajoittui taannoisen #metoo-keskustelun laineille, sen sovittaminen tässä ajassa näyttämölle paljastaa, ettei seksuaalisesti riistävien rakenteiden käsittelyn tarve ole kadonnut minnekään.