Arvio: Rakastunut Shakespeare
Viihdettä koko rahalla
Helsingin Kaupunginteatterin Rakastunut Shakespeare -näytelmä tarjoaa silmäniloa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja ennen kaikkea tekstitaituri Shakespearen runollista tekstiä.
Muistatko parinkymmenen vuoden takaa tämän näytelmän elokuvaversion, joka aikoinaan kahmi seitsemän Oscaria?
Näytelmä kertoo Shakespearesta, joka tuskailee tekstiensä kanssa, valmista pitäisi syntyä, mutta teksti ei oikein lähde lentoon. Totaalisen keskeneräisen näytelmän harjoituksen alkaessa kirjailija vielä kirjoittaa näytelmää. Näytelmä on Romeo ja – ei Juulia, vaan – merirosvon tyttö Ester. Keskeneräisen näytelmän juoni saa uuden suunnan ylhäisen Violan soluttautuessa mieheksi pukeutuneena teatteriseurueeseen. Tämähän on Shakespearen aikaan oikeasti ollut mahdotonta, koska miehet esittivät kaikki roolit. Naisilta teatterin lavalla esiintyminen oli tuohon aikaan kiellettyä.
Näytelmässä Shakespeare rakastuu tulisesti Violaan. Miten siinä sitten käykään? Saavatko he toisensa? Se kannattaa mennä katsomaan, joten jätän sen paljastamatta.
Mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan. Olisiko näin voinut käydä oikeasti?
Rakastunut Shakespeare on vauhdikas ja viihdyttävä. Suomennos kulkee hyvin. Kari Arffmanin ohjaus on onnistunut, samoin roolitus.
Miila Virtanen ei välttämättä sano monellekaan mitään, mutta tähän nimeen kannattaa kiinnittää huomiota. Hänen teatteria rakastava Violansa on uskottava. Samoin kiitän Shakespearea näyttelevää Heikki Rantaa. Heidi Heralan imettäjä on herkullinen, hieno suoritus. Taattua Heralaa. Kannattaa kiinnittää huomiota myös Rauno Ahosen Fennyman-koronkiskuriin – ennen kaikkea ääneen. Voi, hauskuus! Helena Haarasen kuningatar Elisabeth I on upea.
Nykyisin monet menneisiin vuosikymmeniin ja -satoihin sijoittuvat näytelmät on puvustettu ja lavastettu lievästi sanottuna viitteellisesti. Sen vuoksi iloitsin tavattomasti Katariina Kirjavaisen lavastuksesta ja Elina Kolehmaisen puvuista.
Kannattaa muuten ostaa käsiohjelma. Siinä on hyvää tietoa Shakespeare-ajasta. Lisäksi upeita kuvia näytelmästä. Sen kanssa voi vielä jälkikäteen fiilistellä näkemäänsä.
Rakastunut Shakespeare on laadukasta teatteri-iloittelua, laadukasta viihdettä.
Kun olin kirjoittanut tämän arvioni näytelmästä, luin Hesarin kritiikin. Silmät hämmästyksestä ymmyrkäisenä luin tekstiä. Minulle tuli mieleen, että on kuin olisimme olleet katsomassa eri näytelmää. En kokenut alapäähuumoria tai rytmittömyyttä. Vai pitikö kriitikko alapäähuumorina miesnäyttelijää, joka seisoi näyttämöllä ”alasti” kalukukkaroon sonnustautuneena? On tietysti hyvä muistaa, että kritiikki on vain yhden henkilön mielipide – aivan kuin tämä postauskin on. Ei pidä vetää hätiköityjä johtopäätöksiä, vaan paras on aina mennä itse katsomaan näytelmää, elokuvaa tai kuuntelemaan konserttia ja muodostaa itse mielipiteensä.