Saavutettavuustyökalut

Broadway-musikaali saapuu Lillaniin

Jakob Höglund Kuva © Lina Lohiluoto

Lilla Teaternin taiteellinen johtaja ja Oncen ohjaaja Jakob Höglund suunnittelee myös esitystensä koreografiat itse.

Mistä Once-musikaali kertoo?

”Once on musikaali, joka pohjautuu samannimiseen elokuvaan. Se kertoo irlantilaisesta katusoittajasta, joka korjaa työkseen imureita mutta unelmoi artistin urasta. Hän on jo luopumassa haaveestaan, kun tapaa kadulla tšekkiläisen maahanmuuttajanaisen, jolla on mukanaan rikkinäinen imuri. Nainen kuulee miehen soittavan eikä anna sen jälkeen miehen hylätä kitaraansa ja unelmaansa. Naisen kautta mies löytää jälleen uskon omaan musiikkiinsa ja rakkauteen, joka inspiroi hänet kirjoittamaan. Pariskunnan odottamattoman ystävyyden ja yhteistyön kautta kehittyy vahva mutta monimutkainen rakkaustarina.”

 

Mihin esityksen nimi Once mielestäsi viittaa?

”Luulen, että sillä voi olla useita merkityksiä. Elokuvassa yhden biisin nimi on Once, mutta se on poistettu näyttämöversiosta. Jotkut sanovat, että nimi juontaa satujen ’Once upon a time’ -lauseesta: olipa kerran irlantilainen mies, joka tapasi tsekkiläisen naisen.

Minusta nimellä viitataan sanontaan ’Once in a lifetime’, kerran elämässä.  Sellaiseen tapahtumaan tai hetkeen, joka muuttaa koko elämän. Olemme kaikki kokeneet hetkiä, jotka ovat olleet ratkaisevia elämämme suunnalle. Once on kertomus siitä.”

 

Once on ensemble- eli yhteisesitys. Millainen hakuprosessi oli?

”Casting-prosessi oli jännittävä ja haastava, koska esityksessä ensemble muodostaa sekä orkesterin että näyttelee. Jokaisen näyttelijän täytyy siis sopia rooliinsa, hallita roolihahmon soitin ja osata sekä laulaa että tanssia. Vaadittiin aika monta hakukierrosta, kunnes löydettiin näyttelijät, joissa yhdistyvät kaikki nämä taidot. Mutta löysimme täydellisen ensemblen!”

 

Mikä tekee Oncesta erityisen?

”Uskon, että meitä kaikkia koskettaa pääparin empaattinen, epäitsekäs toiminta. He haluavat toisilleen niin  paljon hyvää, että unohtavat huolehtia omasta onnestaan. Se on surullista mutta myös sydäntäsärkevän kaunista.”

 

Millainen on sinun toteutuksesi Oncesta?

”Minulla on yksinkertainen konsepti. Lavalla on orkesteri, joka kertoo tarinan ainoastaan soittimiensa avulla. Enempää ei tarvita. Haluan yksinkertaisin keinoin luoda suuria hetkiä lavalle.  Esitys on kokonaisuudessaan hyvin poeettinen, ja laulut ovat kuin rakkausrunoja. Toivon voivani vahvistaa tätä runollisuutta ohjauksessani.”

 

Miltä tuntuu olla ensimmäinen, joka ohjaa tämän palkitun Broadway-musikaalin Pohjoismaissa?

”Hauskalta! Tämän musikaalin muotokieli on omanlaisensa, intiimi. Musikaaleja tullaan näkemään minun aikanani enemmänkin Lilla Teaternissa.”

 

Olet myös Lilla Teaternin taiteellinen johtaja. Kertoisitko hieman taustastasi ja työstäsi?

”Valmistuin Teatterikorkeakoulusta vuonna 2003 ja sen jälkeen olen asunut Tukholmassa. Viimeiset kymmenen vuotta olen toiminut freelance-ohjaajana ja -koreografina Pohjoismaissa. Erityistä minussa on se, että  ohjauksen lisäksi teen aina itse koreografian esityksiini. Olen erikoistunut musikaaleihin ja musiikkiteatteriin, mutta minua kiinnostavat useimmat tyylilajit, ja tutkin mielelläni uusia taidemuotoja esityksissäni.

Nykyinen työni koostuu oikeastaan kolmesta eri osasta. Olen Lilla Teaternin taiteellinen johtaja, mikä tarkoittaa, että suunnittelen teatterin ohjelmiston. Ja koska Lilla Teatern on osa Helsingin Kaupunginteatteria, olen myös yksi Kaupunginteatterin taiteellisista suunnittelijoista. Teen myös omaa taiteellista työtäni ohjaajana.”

 

Lillan täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Mitkä ovat visiosi tuleville vuosille?

”Suuri intohimoni on aina ollut musiikkiteatteri ja musikaalit, ja tämän intohimon tuon mukanani Lilla Teaterniin. Lilla Teatern on intiimi näyttämö, jonka saliin mahtuu 250 henkilöä. Täällä emme voi tehdä suuria musikaaleja, niitä tehdään suurilla näyttämöillä. Joudumme miettimään musikaalien muodot uudestaan, ja se on jännittävää. Unelmani on, että Lilla Teaternista tulee näyttämö, jolla nähdään uutta musiikkiteatteria ja testataan musiikkiteatterin eri muotoja. Yleisesti ottaen toivon voivani esitellä yllättävän ohjelmiston, joka seuraa aikaansa ja saa ihmiset taas kokoontumaan ja hengittämään, itkemään ja nauramaan yhdessä.”

 

Teksti Ida Virkkunen

 

Enda Walsh – Glen Hansard & Markéta Irglová

Once (på svenska)

Succémusikalen
  • Lilla Teatern
  • Premiär 28.10.2020
  • Ca 2,5 h med paus. OBS!Föreställningen inleds med prolog 20 minuter innan den börjar
  • 27-54 €