Taustaa
Musiikki syntyy harjoituksissa prosessityöskentelyn keinoin
Punkia, Tšaikovskia ja työväenmusiikkia – näitä kaikkia kuullaan Mikko Räsäsen tulevaisuudessa.
Lue lisääOlipa kerran Once
Once-elokuva kuvattiin pienellä budjetilla ja salaa Dublinin kaduilla. Nyt Oscar-palkittu musikaali on valloittanut myös teatterilavat ympäri maailmaa.
Lue lisääLontoolaisesta pubista kansainväliseen suosioon
Näytelmä joka menee pieleen on nimensä mukaisesti näytelmä näytelmästä, jossa yksikään hetki ei mene suunnitelmien mukaan. Esityksessä harrastajateatteriseurue yrittää selviytyä murhamysteerin ensi-illasta, mutta mikään ei tunnu onnistuvan. Vuorosanat unohtuvat, lavasteet hajoavat ja äänitehosteet tulevat väärissä kohdissa.
Lue lisääHiljaiset sillat herättää kysymyksiä ihmisenä olemisen peruspalikoista
Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison County) on monien rakastama teos, joka nousi aikanaan poikkeuksellisen suureksi ilmiöksi. Dramaturgi Ari-Pekka Lahti on halunnut olla uskollinen romaanille ja tehdä näytelmäsovituksesta hyvin tunnistettavan.
Lue lisää”Välillä voi värittää viivojen yli”
Kun näyttämöllä pystyy luottamaan toiseen täysin, se näkyy myös lopputuloksessa. Vappu Nalbantoglu ja Sanna-Junne Hyde ovat vuosien mittaan onnistuneet rakentamaan suhteen, joka kantaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Lue lisääPukujen takana
Epookkityyli valittiin Baskervillen koiran puvustukseen muun muassa Sherlock Holmesin hahmon inspiroimana. Asujen kirjo on näytelmässä laaja, ja niitä vaihdetaan nopeasti – välillä myös lavalla.
Lue lisää