David Sandqvist – satiiria, Sokratesta ja Spursia

Elokuussa 31-vuotias David Sandqvist aloitti Lilla Teaternin uutena taiteellisena johtajana. Lavalla hän haluaisi nähdä enemmän ajankohtaista satiiria ja viihdyttävää yhteiskuntakritiikkiä. Kulissien takana hänet tunnetaan ohjaajana, jonka kanssa kaikki haluavat työskennellä.
”Ohjaajan tehtävä on auttaa näyttelijöitä tekemään parhaansa. Silloin esitys kasvaa esiin omalla voimallaan.”
David Sandqvist on luultavasti niin lähellä stadin kundia kuin olla ja voi: kaksikielinen suomenruotsalainen, kohtelias, mutkaton ja utelias, syntynyt ja edelleen kaupungin eteläisissä osissa asustava.
”Ja puhelias, sanoisin itse. Joskus aivan liian puhelias.”
Sandqvist tulee kulttuuriperheestä, mutta teatteriuransa hän aloitti omin päin jo viisivuotiaana, kun häntä päiväkodissa pyydettiin lapsinäyttelijäksi Kansallisoopperaan.
”Olin mukana kymmenissä näytelmissä muutaman vuoden aikana, ja minulla on tuolta ajalta yhä vahvoja muistoja. Kuten se, kun ratsastin keppihevosella Woyzeckin loppukohtauksessa täysien katsomoiden edessä”, Sandqvist nauraa.
Kymmenvuotiaana hänelle tarjottiin paikkaa kuorossa, mutta sen sijaan Sandqvist jätti oopperan ja työskenteli teini-ikäisenä juontajana useissa Ylen nuorille suunnatuissa tuotannoissa. Samalla hän kävi koe-esiintymisissä televisio- ja elokuvatuotantoihin.
”Minulle oli itsestään selvää, että minusta tulisi näyttelijä. En kuitenkaan koskaan ollut mukana harrastajateattereissa tai kerhoissa, vaan halusin tehdä töitä ’oikeasti’. Kun hain Teatterikorkeakouluun, en ollut osannut odottaa, että niin moni muukin halusi sinne. Olin kuvitellut olevani ainutlaatuinen ja pääseväni sisään ilman muuta, mutta putosin jo ensimmäisessä vaiheessa.”
Nykyään Sandqvist on kiitollinen tuosta näpäytyksestä, vaikka se kirveli kovaa ja pitkään. Sen sijaan Sandqvist hakeutui Laajasalon kansanopiston teatterilinjalle.
”Siellä minä muotouduin, löysin parhaat ystäväni ja ohjasin ensimmäisen näytelmäni. Teimme sen vapaa-ajalla koulun ulkopuolella, täysin omilla ehdoillamme.”
Ohjaaja kätilönä
Sandqvist ymmärsi pian, ettei hänellä ollut näyttelijän ammattiin sopivaa temperamenttia, vaan kutsumus oli ohjaamisessa. Niinpä Sandqvist haki Taideyliopiston halutulle ohjaajankoulutuksen linjalle ja pääsi sisään. Valmistumisesta on vasta neljä vuotta, mutta Sandqvistilla on jo viitisentoista ohjaustyötä takanaan, ja maine kuuntelevana ja ammattimaisesti työskentelevänä nuorena ohjaajana on levinnyt nopeasti.
”Minulla ei ole kovin paljon esikuvia tai opittuja menetelmiä, vaan työskentelen sen pohjalta, mitä koen näytelmän vaativan ja työryhmän tarvitsevan.”
Usein tämä tarkoittaa paksuja muistiinpanonippuja, jotka muistuttavat elokuvien kuvakäsikirjoituksia. Niissä jokainen kohtaus on kuvattu yksityiskohtaisesti: mitä tapahtuu, mitä rekvisiittaa tarvitaan, miten hahmot liikkuvat ja niin edelleen. Joskus Sandqvist piirtää luonnoksia erivärisine nuolineen tai valokuvaa nukkeja lavastusten kolmiulotteisissa pienoismalleissa.
”Haluan saada kokonaisuudesta visuaalisen yleiskuvan. Kun asiat on saanut paperille, ne voi päästää mielestään ja siirtyä eteenpäin. Myös näyttelijät ja tekninen henkilökunta tuntuvat arvostavan sitä, että heille tarjotaan selkeät suunnitelmat ja että ohjaaja on valmistautunut. En ole poikkeuksellinen ohjaaja, mutta haluan tehdä työni vakaasti ja hyvin, jotta todelliset lahjakkuudet lavalla ja kulissien takana voivat tehdä parhaansa.”
Moni voisi pitää poikkeuksellisena sitä, että ohjaaja tietoisesti vähättelee omaa merkitystään näin paljon. Samalla Sandqvist kuitenkin tiedostaa täysin oman roolinsa ja asemansa.
”Ajattelen, että kaikilla muilla on jotain hyvin konkreettista, jonka he tuovat esitykseen, paitsi ohjaajalla. Siksi pidän suomen sanasta ohjaaja: se on henkilö, joka ohjaa tai opastaa lahjakkuudet oikeaan suuntaan. Kyse ei ole siitä, että muiden pitäisi toteuttaa jotain korkealentoista taiteellista visiota, joka juuri minulla sattuu olemaan. Hienoimmat esitykset kasvavat esiin jonkinlaisesta omasta sisäisestä voimastaan, kun kaikki liikkuvat osat saavat vapaasti toimia yhdessä.”
Antiikin filosofi Sokrate

s käytti samankaltaista menetelmää auttaessaan keskustelukumppaneitaan pääsemään syvimpien ajatustensa äärelle. Kätilön tavoin Sokrates auttoi ystäviään kekseliäiden kysymysten avulla synnyttämään uusia ajatuksia ja saattoi heidän oivalluksensa maailmaan kuin vastasyntyneet lapset. Sandqvist nauraa lennokkaalle vertaukselle.
Lisää suomenruotsalaista draamaa, kiitos!
Historiansa ja Helsingin Kaupunginteatterin kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta Lilla Teaternilla on oma taiteellinen johtaja, jonka tehtävänä on jättää oma jälkensä ohjelmistoon ja kehittää teatterin identiteettiä. Tästä Sandqvistilla on selkeä näkemys.
”Aikoinaan Lillan oli komedian, satiirin ja ajankohtaisen yhteiskuntakritiikin edelläkävijä, ja juuri sitä mielestäni puuttuu nykyään. En halua teatterista progressiivisten tanssi- tai performanssiteosten koelaboratoriota, vaan kunnollisia, hyvin kirjoitettuja näytelmiä ajankohtaisista aiheista. Näytelmien pitää olla sekä viihdyttäviä että ajatuksia herättäviä ja ennen kaikkea merkityksellisiä helsinkiläiselle yleisölle.”
Sandqvist seuraa suomenruotsalaista kirjallisuutta ja haluaisi madaltaa kynnystä uuden suomenruotsalaisen draaman tilaamiseen. Samalla Sandqvist pyrkii seuraamaan kaikkea uutta, mitä Pohjoismaissa ja Euroopassa esitetään.
”Mutta jos ja kun tuomme näytelmiä ulkomailta, ne pitää kirjoittaa uudelleen meidän olosuhteisiimme sopiviksi. Kaupunkilaisen suomenruotsalaisen yleisön pitää tuntea, että Lillanin esitykset on tehty juuri heille.”
Kevätkauden loppuun Sandqvist suunnittelee myös aivan uudenlaista formaattia, johon kuuluu sarja kutsuttuja vierailuesityksiä.
”Siitä tulee eräänlainen festivaali, jossa nähdään neljä tai viisi ainutlaatuista esitystä, jotka voi nähdä Lillanissa vain juuri silloin. Toivon, että siitä tulee toistuva tapahtuma. Meille vakiintuneille toimijoille on tärkeää luoda työmahdollisuuksia kotimaisen vapaan kentän tekijöille, ja samalla se on hieno tapa päättää esitysvuosi.”
Kuuden vuoden side quest
Samaan aikaan kun Sandqvist aloitti työnsä taiteellisena johtajana, sai ensi-iltansa myös Sandqvistin uusi ohjaustyö Lillanissa. Ruotsalaisen kirjailijan John Ajvide Lindqvistin De obehöriga on juuri sellaista koomista ja ajatuksia herättävää yhteiskuntakritiikkiä, jota Sandqvist haluaisi nähdä Lillanissa enemmän. Näytelmän tapahtumat on lisäksi siirretty Tukholman Mariatorgetilta Töölöön.
”Alussa on paljon tekemistä ohjelmistosuunnittelun ja ohjaustöiden kanssa sekä siinä, että opin tuntemaan niin Lillanin kuin Kaupunginteatterinkin. Mutta osaan myös todella hyvin rentoutua, kun siihen tulee tilaisuus.”
Teatterin ulkopuolella Sandqvistin kaksi suurta kiinnostuksenkohdetta ovat jalkapallo ja pelaaminen, aina PlayStationista lautapeleihin ja pöytäroolipeleihin.
”Meillä on porukka, joka on pelannut samaa Dungeons & Dragons -kampanjaa jo kahdeksan vuotta. Kuusi vuotta siitä olen ollut side questilla, sillä varsinainen hahmoni kidnapattiin jo kahden vuoden jälkeen. Toivon, että saan vielä jonain päivänä pelastettua hänet.”
Jalkapallossa kyse on pitkälti Tottenham Hotspurista. Sandqvist lukee ja kuuntelee kaiken, mitä seurasta käsiinsä saa, ja matkustaa kauden aikana useita kertoja Lontooseen katsomaan otteluita paikan päällä.
”Ihastuin Tottenhamiin seuran herrasmiesmäisyyden vuoksi. Siellä kunnioitetaan jalkapallon perinteitä sekä omia pelaajia että vastustajia.”
Aivan kuten stadilaisen herrasmiehen kohdalla. Vai oliko hän Ateenasta?