Kerjäläisooppera

Suuri näyttämö
Ensi-ilta 22.3.2007
2 h 35 min
Stalls 39 e

Huom! Poistunut ohjelmistosta!

Cast: Vuokko Hovatta, Oskari Katajisto, Riitta Havukainen,
Heikki Sankari, Ursula Salo, Kari Mattila, Laura Pyrrö,
Sari Haapamäki, Markku Huhtamo, Petri Johansson, Juha Jokela,
Pertti Koivula, Margit Lindeman, Tiia Louste, Petja Lähde,
Tiina Peltonen, Matti Olavi Ranin,
Leena Rapola, Marjut Toivanen

Translation: Liisa Ryömä

Finnish translation of songs: Elvi Sinervo

Control: Kari Heiskanen

Conductor: Nick Davies

Production: Katariina Kirjavainen

Costumes: Maija Pekkanen

Lighting design: Mika Ijäs

Sound Design: Eradj Nazimov

Galleria

Dramaturgisesti pukeutunut nainen seisoo näyttämön edessä poseeraamassa. Hänen takanaan on joukko trenssitakkeihin ja tummiin hattuihin pukeutuneita esiintyjiä, jotka muodostavat tiiviin joukon kädet ojennettuina. Asetelma on teatraalinen ja intensiivinen.

Valkoiseen pitsimekkoon pukeutunut nainen seisoo tuolilla istuvan, keppi kädessään pitävän, mustaan raitapukuun pukeutuneen miehen vieressä. He ovat näyttämöllä valkoisen pöydän ja kukkien ympäröimänä, dramaattisessa valaistuksessa.

Punaraitaiseen pukuun ja hanskoihin pukeutunut mies räksyttää raivokkaasti pitelemällä keppiä istuvan naisen takana, jolla on punainen, pitsikuvioinen mekko, kiharat hiukset ja punainen rusetti, molemmat näyttämöllä dramaattisessa valaistuksessa.

Näyttelijät esittävät näyttämöllä dramaattisen kohtauksen; hääpukuinen nainen ja raitapukuinen mies istuvat pöydän ääressä, kun viisi muuta aikakauden pukuihin pukeutunutta näyttelijää seisoo heidän ympärillään ja elehtii elävästi puista taustaa vasten.

Kolme värikkäisiin, viktoriaaniseen tyyliin pukeutunutta esiintyjää loikoilee dramaattisesti lavalla, ja heitä reunustaa kaksi poliisiksi pukeutunutta näyttelijää. Kohtaus vaikuttaa teatraaliselta ja omituiselta, ja kasvojen asennot ovat ilmeikkäät.

Nainen, joka on pukeutunut hienostuneeseen kulta-mustaan aikakauden pukuun, jossa on paisutetut hihat ja höyhenpäähine, elehtii dramaattisesti lavalla ja esiintyy verhotun kulissin edessä.

Pöydän ääressä istuu kaksi vanhaan pukuun pukeutunutta miestä, joista toisen käsi on toisen olkapäillä. Molemmat näyttävät vakavilta. Taustalla seisoo neljä muuta pukumiestä. Heidän edessään pöydällä makaa kala.

Kolme vanhaan pukuun ja hattuun pukeutunutta miestä seisoo pimeällä lavalla. Heillä on vakavat ilmeet, ja he ovat pukeutuneet epäsopiviin, vanhanaikaisiin vaatteisiin, joista yhdellä on keilahattu, yhdellä silinterihattu ja yhdellä derby-hattu.

Valkoiseen pukuun pukeutunut mies seisoo näyttämön keskellä, kun kaksi värikkäisiin pukuihin pukeutunutta naista kyyristyy hänen viereensä, toinen hymyilee kameralle ja toinen nojaa hänen jalkaansa. Tausta on tumma, mikä korostaa esiintyjiä.

Kaksi vintage-asuihin pukeutunutta esiintyjää seisoo valokeilan alla. Miehellä on valkoinen puku ja keulahattu, naisella turkiskauluksinen mekko ja hattu. Heidän takanaan poseeraa joukko ihmisiä kädet koholla, osittain varjossa.

Punaruutuiseen mekkoon pukeutunut nainen nojaa päänsä raidalliseen pukuun pukeutuneen miehen olkapäähän, jolla on valkoiset käsineet ja dramaattinen meikki, ja seisoo tummaa taustaa vasten.

Pikkutrikoopissa oleva mies koskettaa hellästi naisen kasvoja. Nainen, jolla on punamusta röyhelöinen mekko, kiharat hiukset ja punainen nauha, katsoo miestä huolestuneena tummaa taustaa vasten.

Hääpukuinen nainen näyttää yllättyneeltä, kun raidalliseen pukuun pukeutunut ja dramaattisesti meikattu mies osoittaa keppiä. He istuvat pöydän ääressä, jossa on viinilaseja, ruokailuvälineitä, kala ja pullo. Asetelma vaikuttaa teatraaliselta.

Nauhamaiseen pukuun pukeutunut mies nojaa lähelle punaruutuiseen dramaattiseen mekkoon pukeutunutta naista, joka kallistaa päätään taaksepäin silmät kiinni, kun he esiintyvät lavalla teatterivalaistuksen alla.

Raitapukuinen ja hansikkaat kädessään pitävä mies tuijottaa uhkaavasti keppi kädessään; hänen edessään istuu nainen, jolla on kiharat hiukset, punainen nauha ja pitsimekko, ja näyttää huolestuneelta. Kohtaus on dramaattinen ja teatraalinen.

Punaiset kiharat hiukset omaava nainen, jolla on kuvioitu beige takki ja kaulakoru, seisoo juhlallisesti näyttämön edessä, ja hänen takanaan on joukko erilaisia takkeja ja pukuja käyttäviä ihmisiä, jotka kaikki katsovat eteenpäin.

Lavalla esiintyy nainen dramaattisessa punamustassa ruudullisessa mekossa, ilmeikkäästi meikattuna ja teatraalisessa poseerauksessa, jossa hän vetää mekon hihnan toiselta puolelta alas ja kallistaa päätään taaksepäin silmät kiinni.

Arviot

,

Arvio

HUORALLEKIN KELPAA PANKKIKORTTI Kerjäläisooppera puree myös globalisaation kritiikkinä

Lue lisää

,

Arvio

KERJÄLÄISET KIILTOKUVAHYMYJEN NÄYTTÄMÖLLÄ Kari Heiskanen löytää Brecht-tulkintaansa osuvasti vieraannuttavan satiirin Isomummini Psalttarista tuttuihin mustiin korukansiin verhottu käsiohjelma antaa lähtövinkin siitä mitä tuleman pitää tässä Helsingin Kaupunginteatterin Brecht-oopperassa. Hurskaus tai pikemmin hurskastelu on esityksen hallitsevia periaatteita.Sitä vahvistaa erityisesti Kurt Weillin musiikki. Näyttämölle vedetty puhallinvatlainen orkesteri soittaa täsmällisesti, reippaasti ja hartaasti, aina tarpeen mukaan. Esitys siirtyy edestakaisin reaalitodellisuudesta 1920-luvulle ja määrittelemättömään historialliseen aikaan, jolloin britti John Gay uhkarohkeasti otti irvaillakseen italialaisen oopperan kustannuksella.Tämä pohjateos palaa mieleen jo oopperan nimessä, jolle Bertolt Brecht antoi uuden etuliitteen ”Dreigroschen”, Kolmen pennin ooppera. Gayn Kerjäläisooppera oli löydetty uudelleen Britanniassa 1920- luvulla ja saanut heti suuren menestyksen. Brechtin kumppani Elisabeth Hauptmann näki sen, vaistosi menestyksen mahdollisuuden ja käänsi sen saksaksi. Säveltäjä Weilliin, joka tunnettiin nuorena atonaalisena modernistina, ei tosin oikein luotettu, mutta tulos ylitti kaikki odotukset. Kilvan sen liepeeseen tartuttiin myös meillä Suomessa, ruotsinkielisen ja suomenkielisen esityksen seuratessa toisiaan. Nyt, kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin Brechtin ja brechtilläisyyden tulkintaan sisältyy paljon viisautta, murroksia ja ristiriitoja. Onhan välissä koko laaja näytelmätuotanto, marxilaisen ja kiinalaisen teatteriteorian vaikutusten paine ja laajimmillaan ja uhkaavimmillaan koko teatteritaiteen yhteiskuinnallisen merkityksen muuttuminen ja alistuminen markkinavoimien lumetodellisuuteen. Kaiken tämän ohjaaja Kari Heiskanen tuntuu oivaltaneen voitokkaasti. Hän tekee Kerjäläisoopperan Helsingin Kaupunginteatterin näyttämölle, jota useasti ovat kansoittaneet musikaalien viettelevät kiiltokuvahymyt. Taustana onkin musikaaleista tuttu tarinarunko: vanhempiansa vastaan kapinoiva tyttölapsi, joka karkaa naimisiin kilpailijaksi ja uhkaksi koetun rosvon kanssa, naisten riita samasta miehestä, alkoholi, irtosuhteetja lopuksi palkinto, armahdus, jopa aatelisarvo.Mutta tarkalla näkemyksellä ja Weillin avulla tämä ylimakea kakku kuorrutetaan vieraannuttavalla satiirilla, joka paljastaa eron moraalin ja materian, unelman ja pelon, pintakiilloin ja syvän tyhjyyden välillä. Kerjäläisoopperaa ei saa tehdä liian totiseksi, vaikka sen perusväittämäksi nousee julma köyhyyden, ahneuden ja hyväksikätyrön kolminaisuus. Ehkäpä siksi varsinaiset kauhukuvat on tyylitellysti irrotettu realismista plakaattien, julisteiden ja laulujen tasolle.Erotiikka, uskonto ja väkivalta ruokkivat tilanteita, joissa viesti toimii vieraaannuttamisen perinteisin keinoin:hämmästyksen, nopean vaihdon ja paljonsanovan rytmityksen kautta. Ihmiset kohtaavat toisensa kuin pikakuvina digikamerassa ja samalla hallitun ja täsmällisen muodon sallimassa ilmaisussa. Teatteriahan tämä on, teatteria joka paljaan näyttämön ja kirkkaitten lamppujen kehyksessä nauraa ja itkee maailman merkillistä menoa. Monessa pikkutilanteesssa välittyy yhteiskunnallinen piilomerkitys, josta vaalimainosten tekijät olisivat voineet ottaa oppia. Esitykseen on saatu ilahduttavasti näyttelijäkaarti, jolta laulaminenkin sujuu. Oskari Katajiston mustien silmäkulmien alta luimisteleva Macheath tekee uskottavammin naisten valloittajan kuin julman rosvon, ja se lienee tarkoituskin. Myös Heikki Sankarin isä- Peachum ja Kari Mattilan virkamiesparofdiaksi sukeutunut ylipoliisipäällikkö Brown tekevät roolinsa siististi, ehkä hieman laimeasti. Varsinkin naiset kunnostautuvat. Kieltämättä heille Weill on säveltänyt parhaat palat. Riitta Havukaisen kaikkea muuta kuin historian pölyyn jääneeessä rouva Peachumissa on vahvaa äänen ja olemisen karaktääriä, Vuokko Hovatta saa rakastuneeseen ja päättäväiseen Pollyyn kirpeitäkin vivahteita, Ursula Salo rakentaa Merirosvo-Jennyn laulussa uhmakkaasti elämän tragediaa ja – monin tavoin sokerna pohjalla – Laura Pyrrön lauluäänen laatuun on voitu luottaa niin, että mukana on esityksestä usein pois jätetty Lucyn aaria, vaatelias oopperaparodia vailla vertaa.

Lue lisää

,

Arvio

EI MITÄN MUSIKAALIVIIHDETTÄ

Lue lisää

,

Arvio

SUURKAUPUNGIN HAIT JA ROSKAKALAT

Lue lisää

,

Arvio

VIIHTEELLISTÄ, EHTAA BRECHTIÄ

Lue lisää

,

Arvio

KERJÄLÄISOOPPERAN VÄRIKÄS TULEMINEN

Lue lisää

,

Arvio

KUN KAIKKI ON KAUPAN Voi hyvin kuvitella, minkä kaikupohjan Bertolt Brechtin Kolmen pennin oopperan ensi-ilta sai vuoden 1928 Berliinissä, jossa yhteiskunnalliset vastakohtaisuudet alkoivat kärjistyä kohti kansallissosialismin nousua. Kapitalismia irvailevan esityksen taustalla oli vuonna 1920 Lontoossa elvytetty englantilainen The Beggar’s Operan (1728). Siihen otettiin mukaan Francois Villonin runoja ja musiikin sävelsi Kurt Weill. Pian Puukko-Mackien tarinaa laulettiin myös Helsingissä ja lauletaan yhä. Kari Heiskasen ohjaama Kerjäläisooppera Kaupunginteatterissa on kylmä kuin tämä aika, ja sen sankari Puukko-Mackie (Oskari Katajisto) kuin suoraan narsismin oppikirjasta: kaikki mahdollinen kuuluu minulle. Raha ja valta ratkaisee, ja omatunto on tuntematon käsite. Vasta kun virkavalta alkaa sovitella hirttosilmukkaa miehen kaulaan, jotain tunteen tapaista häivähtää esiin. Ja kas, konna palkitaan runsaskätisesti. Ihmeen hyvin Kerjäläisooppera on säilynyt. Sen huomiot rahan vallasta ja ihmisen saalistuksenhimosta ja häikäilemättömyydestä purevat yhä. Solidaarisuudesta ei kenelläkään ole tietoakaan, kun oma etu on kyseessä. Näytelmä osoittaa katsojille todellisuuden, ja jokainen voi penkissään vaivatta täyttää aukkopaikat ja tehdä tulkinnat. Jos sijoitukset eivät saa aikaan kotimaassa tarpeeksi voittoa, siirrytään muille markkinoille. Katso ihmistä, katso ympärillesi! Bertolt Brecht oli Mackien tavoin naisten mies. Kerrotaan, että hänellä oli hypnoottinen vaikutus naisiin. Brecht teki heidän kanssaan sopimuksia, jotka sitoivat naiset uskollisuuteen, mutta antoivat hänelle itselleen täyden vapauden. Tässä mielessä Kerjäläisoopperan naiset Polly Peachum (hienosti laulava Vuokko Hovatta), Kapakka-Jenny (Ursula Salo) ja kovia kokeneet huorat ovat hyvin Brechtin kaltaisia: Vahvoja, teräväkielisiä, pelottomia ja omatoimisia. He hoksaavat äkkiä, missä mennään ja pitävät puolensa. Aika hyvin he korventavat myös yleisöä.

Lue lisää

,

Arvio

KARI HEISKASEN MESTARILLINEN OHJAUS

Lue lisää

,

Arvio

KERJÄLÄISET TANSSIVAT HILPEÄSTI

Lue lisää

,

Arvio

KERJÄLÄISOOPPERA ISKEE SUORAAN SUONEEN

Lue lisää

,

Arvio

IHMISARVO SE ON RUPUSAKILLAKIN Vuonna 1928 ensi-iltansa saanut klassikko on edelleen teemoiltaan ajankohtainen. Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin yhteistyönä syntynyt Kerjäläisooppera on vuosien saatossa muodostunut yhdeksi viime vuosisadan suurista teatterimenestyksistä, johon ei ajan hammas tunnu juurikaan purevan. Kertomuksen iättömyyttä kuvaa hyvin muun muassa se seikka, että sen voisi helposti siirtää nykyaikaan kokonaisuuden kärsimättä tuskin ollenkaan. Kokenut ja erittäin varmaotteinen Kari Heiskanen on sijoittanut sen ohjauksessaan jonnekin viime vuosisadan alkuun ja tehnyt esityksestä hyvin brechtiläistä perintöä kunnioittavan teoksen.

Lue lisää

,

Arvio

TUOREEN OLOINEN KERJÄLÄISOOPPERA

Lue lisää

Kommentit

Ei kommentteja