Saavutettavuustyökalut 
Huom! Poistunut ohjelmistosta!
Näyttelijät
Ursula Salo, Pekka Huotari, Oskari Katajisto sekä Pasi Pääkkönen ja Iiro Heikkilä/Saku Mäkelä
Sovitus työryhmä
Ohjaus Tuija Töyräs
Lavastus, valot ja projisoinnit Tina Jokitalo
Puvut Maija Pekkanen
Koreografia Ari Numminen
Äänisuunnittelu Jokke Heikkilä
Tuo pörri on sitten semmoinen tyttö, että! Hän valloittaa pojat rintamalla, vie upseerien sydämet ja ilahduttaa katsojiakin. Sotilaskotisisar Laila saa sotilailta lempinimen Pörri, joka saattaa kuulua hellästi muodossa “Pörri, perkele”. Onneksi Helsingin Kaupunginteatterissa on saatu rooliin pieni ja pippurinen Ursula Salo ja hänen miehiseksi vastavoimakseen äreät urokset Oskari Katajisto ja Pekka Huotari. Tämän vakuuttavan kolmion kautta Stadin friidu – jatkosodan rakkaustarina kasvaa elähdyttäväksi teatteriesitykseksi. Tuija Töyräs on saanut käsiinsä helmen ja käsitellyt sitä kauniisti. Hänen dramatisointinsa Laila Kanonin omaan elämään perustuvasta kirjasta Stadin friidu ja metsien mies on onnistunut. Yhtä hyvinhän ei käynyt Kaupunginteatterissa Kukka-Maaria Karjalaisen Isä-teokselle, harmi kyllä. Kanonin teoksessakin on vaikeutensa. Kirjemuoto on teatterin kannalta hankala, kun ihmiset eivät oikeasti kohtaa. Töyräs on ohjaajana ratkaissut tämän hyvin. Alussa ollaan rintaman tuntumassa yhdessä vauhdikkaasti, rakastutaan ja vihkaistaan. Vaikka kerronta hidastuu kirjeiksi, teoksen tummat sävyt kerrostuvat ja luovat odotuksia dramaattiselle päätökselle. Ari Nummisen koreografia tuo tarpeellista toimintaa näyttämölle ja viestii suomalaista sitkeyttä, uhoa ja sen alta herkkyyttä. Näytelmä on ihastuttava kokonaisuus sen, ja myös Tiina Jokitalon toimivan lavastuksen vuoksi. Hänen luomansa kolmiosainen, liikkuva sermi räväyttää tarinaan milloin taistelun savua, metsän tähtitaivaan, junan ja kodin. Se on loistavasti näytelmän osa ja sitä täydentävät silmiä hivelevät valot ja kuvaprojisoinnit. Katsojia itkettää, naurattaa ja kauhistuttaa sota, joka tuhoaa nuorten haaveet elämästä rauhassa. Miten ajankohtaista, taas.
Lue lisääNäytelmä oli niin toden tuntuinen, että olin vähällä mennä itse mukaan näyttämölle ja ottaa osaa keskusteluun.
Oskari Katajisto ja Pekka Huotari hurmasivat minut niin, että en tiedä kumman olisin valinnut.
Hieno näytelmä sodasta ja rakkaudesta. Kosketti syvästi.
Hiukan arvelutti tulla katsomaan koska kirja on tuttuakin tutumpi ja erittäin koskettava. Kaiken kaikkiaan kekseliäästi ja hyvin koostettu, Sepon henkilöön olisin kaivannut enemmän lämpöä ja pilkesilmäisyyttä.Maarit
Olipa kekseliäs sovitus, lumoavat lavasteet ja vaivojaan säästämättömät, raikkaat esiintyjät. Pidin kerronnan tunneskaalasta, ilkikurisuudesta ja paatoksestakin, mutta kohdittain kauhistelin suoritusten fyysistä rasittavuutta…
Tulin 240 km:n päästä katsomaan esitystä Oskari Katajiston esittämän Soini Mikkosen omaisena, sisaren tyttärenä. Sodan jälkeen syntyneenä ja paljon vanhoja kuvia katselleena Soinista sekä äidin kertomana etsin yhtäläisyyksiä tulkinnoista enoni persoonallisuuteen, joita kyllä löysinkin. Suurella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla ja avoimin mielin kävin esitystä katsomassa. Se oli minulle kurkistus rintamarakkauden syövereihin. Paljonhan niistä olen omaisiltani kuullut, mutta tämä näytelmä antoi oman värinsä ammattisotilaan (enoni) rintamaelämästä, josta en taas omaisiltani ole kuullut mitään.Nyt kyllä täytyy saada aikasiksi tavata myös Laila Kanon.
Pekka Huotari onnistuu roolissaan erinomaisesti,Ursula Salo saa varmasti enemmän irti tunteista kun esityskerrat lisääntyvät, ennakossa jäi vielä ilmaisu paikoittan ohueksi.Vähin keinoin saatu paljon irti kirjeisiin perustuvista teksteistä.Hyvä!Terv:Johan Arp