Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Stadin friidu

Marja-Liisa Majasaari – Ilta-Sanomat – 12.10.2001

Pörri, perkele!


Tuo pörri on sitten semmoinen tyttö, että! Hän valloittaa pojat rintamalla, vie upseerien sydämet ja ilahduttaa katsojiakin. Sotilaskotisisar Laila saa sotilailta lempinimen Pörri, joka saattaa kuulua hellästi muodossa ”Pörri, perkele”.
Onneksi Helsingin Kaupunginteatterissa on saatu rooliin pieni ja pippurinen Ursula Salo ja hänen miehiseksi vastavoimakseen äreät urokset Oskari Katajisto ja Pekka Huotari.
Tämän vakuuttavan kolmion kautta Stadin friidu – jatkosodan rakkaustarina kasvaa elähdyttäväksi teatteriesitykseksi.
Tuija Töyräs on saanut käsiinsä helmen ja käsitellyt sitä kauniisti. Hänen dramatisointinsa Laila Kanonin omaan elämään perustuvasta kirjasta Stadin friidu ja metsien mies on onnistunut.
Yhtä hyvinhän ei käynyt Kaupunginteatterissa Kukka-Maaria Karjalaisen Isä-teokselle, harmi kyllä.
Kanonin teoksessakin on vaikeutensa. Kirjemuoto on teatterin kannalta hankala, kun ihmiset eivät oikeasti kohtaa.
Töyräs on ohjaajana ratkaissut tämän hyvin. Alussa ollaan rintaman tuntumassa yhdessä vauhdikkaasti, rakastutaan ja vihkaistaan.
Vaikka kerronta hidastuu kirjeiksi, teoksen tummat sävyt kerrostuvat ja luovat odotuksia dramaattiselle päätökselle.
Ari Nummisen koreografia tuo tarpeellista toimintaa näyttämölle ja viestii suomalaista sitkeyttä, uhoa ja sen alta herkkyyttä. Näytelmä on ihastuttava kokonaisuus sen, ja myös Tiina Jokitalon toimivan lavastuksen vuoksi.
Hänen luomansa kolmiosainen, liikkuva sermi räväyttää tarinaan milloin taistelun savua, metsän tähtitaivaan, junan ja kodin. Se on loistavasti näytelmän osa ja sitä täydentävät silmiä hivelevät valot ja kuvaprojisoinnit.
Katsojia itkettää, naurattaa ja kauhistuttaa sota, joka tuhoaa nuorten haaveet elämästä rauhassa. Miten ajankohtaista, taas.