Haastattelu: Katariina Kirjavainen
Lavastaja Katariina Kirjavainen: ”Kaiken taiteellisen suunnittelun pitää tuottaa esitykselle yhteistä alitajuntaa.”
Lavastajan työ lähtee liikkeelle tekstistä. Siksi Humisevan harjun lähtökohta oli otollinen lavastaja Katariina Kirjavaiselle, hän kun oli lukenut Emily Brontën klassikkoromaanin useita kertoja eri elämänvaiheissa.
”Olin saanut elämäni aikana monta kertaa pohdiskella Humisevaa harjua. Se on mieletön kirja ja puhuu monella eri tasolla. Syvä tarina ja ihmiset loistavasti kirjoitettu”, Kirjavainen kertoo.
Lavastuksia Kirjavainen on suunnitellut 80-luvun lopulta asti. Helsingin Kaupunginteatteriin hän suunnitteli ensimmäisen lavastuksen vuonna 2002 ja on työskennellyt talossa vakituisesti vuodesta 2006.
Uuden produktion alkuvaiheeseen kuuluu aina ohjaajan ja muiden taiteellisten suunnittelijoiden tapaamisia. Silloin pohditaan, mitä teksti tarkoittaa tässä ajassa, mitä ajassa mahdollisesti liikkuu ja mitä halutaan tuoda esiin.
Sen jälkeen Kirjavainen tekee varsinaisen suunnitelman ja rakentaa lavastuksesta tarkan pienoismallin. Kun suunnitelma on hyväksytty toteutettavaksi, hän piirtää työpiirustukset ja valvoo lavasteiden rakentamista ja toteutusta niin, että ne onnistuvat toiminnallisesti ja taiteellisesti.
Lavastuksen tärkein tehtävä on tuottaa toimintaa
Humisevaan harjuun Kirjavainen halusi tehdä lavastuksen, joka jatkuu lavalta katsomoon ja halkaisee osan permannosta. Tähän piti ensin saada lupa teatterinjohdolta, sillä lavastus vie katsomosta paikkoja.
”Näin ”seinä” esityksen ja katsojan kokemuksen väliltä katoaa, ja esityksestä tulee lihallista”, Kirjavainen perustelee ratkaisuaan. Hän kertoo, että lavastus alkoi hahmottua melko pian sen jälkeen, kun hänet oli valittu Humisevan harjun lavastajaksi.
”Tämä oli niin mieluinen työ, että aika nopeasti tiesin, mitä itse halusin. Nopeasti näyttäytyi myös se, että tämä on hyvin fyysinen esitys”, Kirjavainen sanoo.
Englannin maaseutumaisemiin sijoittuvassa Humisevassa harjussa on kaksi keskeistä tapahtumapaikkaa. Nummen ympäröimä Humiseva Harju, jossa asuvat päähenkilöt Cathy, Heathcliff ja Hindley, sekä Rastaslaakson kartano, jossa asuu Lintonien perhe. Kirjavaisen suunnittelemassa lavastuksessa näistä muodostuu kaksi hyvin erilaista maailmaa.
”Jos ajattelen nummea tai nummen ideaa, tuottaa se fyysistä juoksemista ja kiipeämistä”, miettii Kirjavainen. Siksi nummi on rakennettu isoksi mäeksi, joka kohoaa useiden metrin korkeuteen. Näyttelijät pääsevät kipuamaan sen päälle, katselemaan kaukaisuuteen ja juoksemaan alas.
Rastaslaakson koti taas tuottaa täysin toisenlaista toimintaa, sillä sieltä ei näe mihinkään. ”Se on paikka, joka on staattisessa tilassa. Siellä liike pysähtyy, ajatus pysähtyy ja elämä pysähtyy”, Kirjavainen kuvaa.
Lavastuskin luo yhteistä alitajuntaa
Kirjavainen oli mukana tuomassa lavastustaan osaksi esitystä ja osallistui melkein kaikkiin Humisevan harjun harjoituksiin. ”On mahtavaa olla harjoituksissa ja nähdä, miten lavastusta käytetään. Miten ohjaaja ja näyttelijät keksivät omia tapojaan käyttää suunnitelmaani”, Kirjavainen kertoo.
Kun harju ensimmäisen kerran tuotiin harjoituksiin, Kirjavainen kiipesi ylös nummea ja laski alas pyllymäkeä. Näin hän esitteli näyttelijöille nummen ominaisuuksia, minkä jälkeen näyttelijät kiipesivät perässä.
Osa näytelmän tarpeistosta syntyi vasta harjoituksissa. Kirjavaisella on tapana viedä harjoituksiin erilaisia tavaroita, joita kokeillaan ottaa mukaan kohtauksiin. Humisevassa harjussa myös ohjaaja ja näyttelijät olivat mukana päättämässä, mitkä ideat lavastuksessa kantavat esitykseen saakka. Tästä hyvä esimerkki on Lintonien kodissa surraava robotti-imuri.
Kirjavainen on tarkka valitsemiensa tavaroiden suhteen. Hän haluaa, että esineillä on omat tarinansa ja että ne ovat kaikki merkityksellisiä. ”Rekvisiitta voi auttaa näyttelijää rakentamaan omaa rooliaan. Kaiken taiteellisen suunnittelun pitää tuottaa esitykselle yhteistä alitajuntaa”, hän selittää. Kirjavainen kuvaa Humisevaa harjua prosessiluontoiseksi työksi, jossa tekemisen tapa oli kollektiivinen ja orgaaninen. Lopullinen esitys muotoutui yhdessä työryhmän kanssa.
”Tässä projektissa päästiin ryhmänä ja taiteilijoina henkilökohtaisen kautta lähelle jotain jaettavissa olevaa. Se, että katsojan kokemus on täyteläinen, tulee taiteellisen yhteistyön summana.”
Ida Henritius