Jo Cliffordin sovitus löytää Humisevan harjun ytimen
Emily Brontën romaani Humiseva harju on yksi merkittävimpiä länsimaisia romaaneja. Sukupolvesta toiseen polveileva, hyväksikäyttöön ja henkiseen väkivaltaan keskittyvä mestariteos kertoo kahden ihmisen välisen rakkaustarinan kenties vavahduttavammin kuin yksikään toinen klassikko.
Skotlantilaisen Jo Cliffordin sovitus keskittyy romaanin jäätävään ytimeen. Hän tiivistää teoksen keskushenkilöihin poistaen tarinasta lukuisia siinä esiintyviä sivuhenkilöitä. Jäljelle jää taideteoksen kova sydänaines.
Heathcliffin, Catherinen sekä Edgar Lintonin välinen kolmiodraama on turboahdettua henkistä taistelua, jossa vahvempi voittaa ja heikko jyrätään rapistuvan kartanon pimeimpään nurkkaan. Toisaalta Catherinen veljen Hindley Earnshaw´n onnen etsintä ja pyrkimys rakentaa ehjä elämä hakee kaikessa itsekkyydessään ja raakuudessaan vertaistaan.
Clifford tekee kohtausvalinnoillaan veitsenterävän analyysin kahtiajakautuneesta maailmasta, jossa onneaan eivät löydä sen paremmin köyhät kuin rikkaat. Lähes apokalyptisessä maisemassa toistensa ohi vaeltavat ihmiset tarjoavat mahdollisuuden pohtia nykyisyyttä sekä tulevaa. Mistä me ihmiset tulemme ja mihin me olemme matkalla?
Clifford kirjoittaa nettisivuillaan: ”Taiteilijan tehtävänä on auttaa ihmisiä unelmoimaan, kuvittelemaan, luomaan tulevaisuuden maailman tarvitsemia uusia arvoja ja rakenteita.” Tämä pyrkimys on mielestäni hienosti näkyvillä hänen upeassa dramatisoinnissaan.
Ari-Pekka Lahti