Kesän valoa kohti
Eletään kevättä 1945. Toinen maailmansota on päättymässä, ja Pohjois-Norjassa saksalaiset sotilaat nousevat evakuointilaivoihin. Saksan armeijalle työskennelleet naiset jätetään rannalle ja viedään norjalaisille vankileireille. Kun eräs vartija päästää vapaaksi pienen lastillisen vankeja, päättää viisi pohjoissuomalaista naista kävellä kotiin halki poltetun ja miinoitetun Lapin.
Ei kertonut katuvansa perustuu Tommi Kinnusen romaaniin, joka oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2020. ”Tommi on ihmetellyt, miten romaani voi taipua näyttämölle, kun siinä vain ajatellaan ja kävellään, mutta minusta siinä on paljon toimintaa, jännitettä ja liikuttavia draamallisia hetkiä”, kertoo käsikirjoittaja ja ohjaaja Susanna Airaksinen.
Suosittu romaani saattaa herättää katsojissa odotuksia siitä, millainen näytelmäsovituksen tulisi olla. Siitä Airaksinen ei ole ottanut paineita, sillä romaani operoi eri keinoilla kuin näyttämö, joka on tilallinen, kuvallinen ja ruumiillinen. ”Tarina on sama, mutta muutos on tosi iso. Katsojien odotuksia ei voi mitenkään täyttää silloin, jos heillä voimakas mielikuva siitä, miltä tämän pitäisi näyttää”, Airaksinen sanoo.
Teoksen tyylilajissa on ripaus lännenelokuvien tunnelmaa: tehdään matkaa erämaassa, yövytään nuotion äärellä ja selviydytään ankarissa olosuhteissa. Tästä Airaksinen sai idean, että esityksessä olisi mukana livemusiikkia. Kolmihenkinen bändi soittaa kitarapainotteista instrumentaalimusiikkia surfrock- ja rautalankahengessä.
Emotionaalinen matka
Matkanteko on vaarallista, kun polkua tai tietä ei ole. Vääränlaiset ja vähäiset varusteet, nälkä ja kylmyys tekevät taivaltamisesta uuvuttavaa. Fyysisen ponnistuksen lisäksi naisten on kohdattava itsensä ja oma menneisyytensä, joka näytelmässä putkahtelee erämaasta välähdyksinä ja takaumina.
Naiset olivat liittyneet Saksan armeijan palvelukseen kuka mistäkin syistä: joku lähti yksinäisyyttä karkuun, joku seikkailun, työn tai varakkaamman elämän perässä. Sodan päättyminen muutti heidät yhdessä hetkessä maanpettureiksi.
”Näytelmä kuvaa hienosti sitä, miten sodan jälkipyykissä naiset joutuvat vastaamaan siviileinä omista teoistaan, kun taas sotilaat voivat vedota armeijan hierarkiaan ja piiloutua univormuineen isoon massaan”, Airaksinen sanoo.
Näytelmän alussa naisten hiukset ajellaan häpäisytarkoituksessa, rangaistuksena vehkeilystä saksalaisten kanssa. Matkalla heidän on tehtävä itselleen tiliä siitä, tarvitseeko omia valintoja hävetä.
”Tämä on klassinen erämaavaellus, jonka aikana selvitetään ajatuksia. Minusta se synnyttää kiinnostavaa teatterin kieltä, kun ajatukset ja kokemukset fyysistyvät”, Airaksinen sanoo.
Kriisi mahdollisuutena
Naisten tekemät valinnat ovat johtaneet umpikujaan, eikä paluuta sotaa edeltävään elämään ole. Urkurin rouva Irene on kulkenut elämässään tuulen perässä, ja hänen on nyt päätettävä, palatako aviomiehen luo. Prostituoituna työskennellyt Veera haluaisi pienen poikansa takaisin, kun taas raskaana olevaa Katria mahdollinen lapsen saaminen pelottaa. Siiri uudelleenarvioi minäkuvaansa ja miettii, millaisena haluaisi tulla nähdyksi. Ailia koettelevat fyysiset kivut ja lääkeriippuvuus.
Airaksinen haluaa katsoa henkilöitä ja heidän valintojaan armeliaasti: ”Tommi kirjoittaa hurjista tapahtumista ja kohtaloista, mutta hänellä on humaani katse ihmiseen. Sitä olen halunnut viljellä lisää tähän maailmaan.”
Airaksisen mielestä juuri kriisin kokemus tekee näytelmästä universaalin, sillä ennemmin tai myöhemmin kaikki joutuvat elämään jonkin rankan vaiheen läpi. Hän huomauttaa, että kysymys ”mitä sitten tekisi?” on kokemuksena hyvin saman tapainen kuin kulkeminen erämaassa ilman tarkkaa suuntaa.
Näytelmässä keveyttä kulkemiseen tuovat erämaamaisemat ja ympäröivä luonto. Matkan aikana lumet sulavat, väylät avautuvat ja vihreys leviää maisemaan. Kevät voittaa talven ja taittuu lopulta kesäksi.
”Suurella näyttämöllä on aina kyse ihmistä isommista voimista, tässä maailmantapahtumista ja luonnon armoilla ja valtavan kauneuden keskellä olemisesta. Kun mennään kesää kohti, mennään kohti vapautta ja jotain lohdullista.”
Ida Henritius