Kielimuuri murtuu
Suomalaisen teatterikansan suursuosikit Minttu Mustakallio ja Tuukka Leppänen ottavat syksyksi uuden haasteen vastaan: molemmat näyttelevät pääosaa toisella kotimaisella kielellä Lilla Teaternin näyttämöllä.
Minttu Mustakalliolla on edessään Lilla Teaternin 80-vuotisjuhlasyksyn avaava klassikko Män kan inte våldtas (suom. Miestä ei voi raiskata), joka liki viiden vuosikymmenen jälkeen vihdoin saa Suomen ensi-iltansa. Märta Tikkasen 1970-luvulla julkaistuun romaaniin pohjautuvassa näytelmässä 40-vuotispäiväänsä juhliva Tova Randers (Mustakallio) joutuu väkivaltaisen raiskauksen uhriksi ja päättää ottaa oikeuden – tai ehkä oikeammin koston – omiin käsiinsä.
Aihe on raskas, mutta ohjaaja Sara Giese on löytänyt Tikkasen tekstistä myös sen kepeät ja koomiset vivahteet. Mustakallio on tulevasta roolista innoissaan, monestakin syystä.
”Tuntuu virkistävältä päästä tekemään teatteria ruotsin kielellä. Miksi me suomenkieliset näyttelijät emme tee sitä useammin?” hän kysyy.
Mustakallion ruotsinkielinen debyytti oli jo muutama vuosi sitten Svenska Teaternin lavalla, eikä ruotsi muutenkaan ole täysin vieras kieliä rakastavalle tähdelle. Hän heittäytyy mielellään kielten kautta uusiin maailmoihin.
”Oli mahtava kokemus rikkoa se muuri, mikä meillä suomenkielisillä usein on ruotsin kieltä kohtaan. Osaamme paljon enemmän kuin kuvittelemme, pitää vain uskaltaa.”
Toisella kielellä näyttelemisessä vaikeimpia ovat ne hetket, kun ajatus katkeaa lavalla ja vuorosanat yhtäkkiä kaikkoavat päästä. Kaikki näyttelijät tuntevat tilanteen.
”Suomeksi on helppoa löytää nopeasti korvaavia ilmaisuja, joilla voi pelastaa tilanteen, ja jatkaa esitystä. Vieraalla kielellä niitä ilmaisuja ei aina heti tule.”
Keskusteluja kuiskaajan kanssa
Myös Tuukka Leppänen astuu Lillanin lavalle uuden taiteellisen johtajan Jakob Höglundin ohjaaman, rakastetun irlantilaisen Once-musikaalin päähahmona. Lokakuussa on tämän Broadwaylla ja West Endissä runsaasti menestystä saaneen näytelmän Pohjoismaiden ensi-ilta.
”Olin jo pitkään halunnut olla mukana Once-musikaalissa, ja kun tuli mahdollisuus tehdä se ruotsiksi, ajattelin, että sitten tehdään se ruotsiksi. Se oli samalla loistava tilaisuus oppia ruotsia kunnolla.”
Leppänen aloitti jo keväällä vuorosanojen harjoittelun ja ruotsiksi käännettyjen laulujen treenaamisen. Hän lähestyy uutta kieltä uteliaasti ja määrätietoisesti ja on myös ottanut ruotsin kielen yksityistunteja.
”Ääntämisessä ja rytmityksessä oli aluksi haastetta”, Leppänen kertoo. ”Olemme tehneet keskusteluharjoituksia Lilla Teaternin kuiskaajan Ragni Grönblomin kanssa, jotta kehittäisin luonnollisen soinnin. Tavoite tietysti on, ettei yleisö huomaa ajatella kieltä lainkaan.”
”Teksti koodautuu kehoon”
Siinä missä Mustakallio mielellään heittäytyy uuden kielen syleiltäväksi, Leppäsen metodi on enemmän koulumainen. Hän kertoo, että valmistautui samalla tavalla erääseen venäjänkieliseen rooliin.
”Silloinkin kävin kursseja ja keskusteluja, kunnes kieli asettui. En väitä, että se olisi täydellistä, mutta on ollut kiva oppia myös venäjää. Ja nyt otetaan ruotsi haltuun.”
Nuoremman kollegan määrätietoinen ammattimaisuus tekee monikieliseen Mustakallioonkin ilmeisen vaikutuksen. Kokevatko näyttelijät muutoksia eleissään tai ilmeissään, kun kieli vaihtuu?
”Huomaan heiluttavani käsiäni enemmän, kun puhun ranskaa tai espanjaa”, Mustakallio myöntää. ”Ruotsia puhuessani tosin en ole huomannut suurta eroa itsessäni.”
Leppänen lähestyy asiaa toisesta kulmasta.
”Minulle ei oikeastaan ole väliä, millä kielellä vuorosanoja lausuu, kun ne kerran on opittu. Teksti ikään kuin koodautuu kehoon, ja voin keskittyä enemmän liikkeisiin tai, kuten tässä tapauksessa, kitaransoittoon ja laulamiseen.”
Teksti Janne Strang